Hae
Elämänmakuista matkaa

Sananen äitiydestä.

Olen istunut kerran vikalista kädessä siinä toivossa, että jos parantaisin joitain kohtia, niin olisin yhteiskuntakelpoinen nainen. Vikalista kädessä istuessani, olen vain nähnyt kohdan missä mainitaan äitiyteni. Muistan lauseen jota kuulin vuosia, ”Mä kerron mitä olisit voinut tehdä toisin”. Aina kun kuulin sen lauseen, näkemyksen siitä mitä tein huonosti lasteni tai lapsen kohdalla, itkin. Joka kerta. En muista montaa kertaa, jolloin olisin saanut kehuja äitiydestä.

Vuosia olen saanut kuulla kuinka näytän herkästi tunteeni ja  pilaan niin kodin ilmapiirin, lapseni  tunnelma sekä lapseni itsessään. Vahingoitan lasta jos (KUN!!) hermostun ja nakkaan pehmolelun seinään. Perustuen siihen, että mun tulisi pitää tunteet sisällä koska negatiivisen tunteen näyttäminen ei kuulu lapsille. Tunteet pitäisi pystyä lapsen edessä nielemään.

Äitiydestä arvosteltu.

Vuosia olen saanut kuulla missä voisin parantaa, kuinka voisin ohjata lapsiani toisin ja millaisella tavalla tunteet olisi sopiva näyttää koska mun tapa ohjata, kasvattaa ja neuvoa lapsia ei ole johdonmukaista. Mmun tavalla toimia lapsista ei kasvaisi vanhempiaan kunnioittavia yksilöitä. Mun tavalla lapsista kasvaisi tottelemattomia pentuja.

Vuosia mua on yritetty hyssytellä ja ohjailla ”paremmaksi” äidiksi koska tämä olisi pidemmän päälle (kuulema) mun parhaaksi mutta ennenkaikkea mun lasten parhaaksi. Olen kuunnellut arvostelua äitiydestä , syytöksiä, haukkumisia ja neuvokkaita kommentteja siitä millainen äiti mun pitäisi olla ja jos olisin parempi äiti ja toimisin toisenlailla, niin kelpaisin. Paskat. Uskallan sanoa vihdoin, vuosien jälkeen sanoa. Voin kertoa, että sen ääneen sanominen voimannuttaa mutta sen ääneen sanominen on vaatinut itsetutkistelua ja terapiakäyntejä, ja vaatii vielä pitkään.

arvostelu kirpaisee.

Kyllä, arvostelu kirpaisee yhä ja jättää syvät jäljet sisimpään. Mä peilaan itseäni äitinä joka ikinen päivä koska vaikka sanotaan, että ei haukku haavaa tee, niin kyllä muuten tasan tekee ja sanoilla saa isoa tuhoa jälkeen. Sanat mitkä olet esimerkiksi kuullut monta vuotta sitten, saattaa yhä muistutella itsestään takaraivossa.Se on fakta.

Kun mä katon lapsiani nyt, niin voin sanoa käsi sydämellä, että he ovat varsin toiminta kelpoisia yksilöitä. He osaavat käytöstavat, he näyttävät rehellisesti ja aidosti ilonsa ja surunsa, he luottavat äitiinsä ja heillä on äidin lisäksi rakastava isä sekä monia muita tärkeitä, ja turvallisia aikuisia ympärillä. Heillä on turvallinen koti, puhtaat ja ehjät vaatteet (aina välillä!) sekä paljon muuta ja vähän enemmän. He osaavat puhua kauniisti ja he osaavat puhua rumasti, he osaavat pyytää anteeksi mutta he osaavat myös haukkua äitiä palikaksi. Heillä on suurin empatiakyky mitä tiedän ja he rakastavat perhettään sekä läheisiään ehdoitta, osaten sanoa sen päivittäin.

Kaikki tämä ja kaikki mitä en kirjoittanut, on mun ansiosta koska vuosien syytöksien jälkeen mä uskallan vihdoin sanoa

”Astu viikoksi mun saappaisiin ja tule sitten arvostelemaan”.

Mä olen hyvä, ellen jopa paras äiti ja saan olla hiton ylpeä kun katson lapsiani, jotka pitää aina ikäihmisille ovea auki ja kiittävät kaupan myyjää. Lapsen kasvattaminen yksihuoltajana (huom. lapsilla on edelleen isä ja lukuisia muita aikuisia.) on aivan erilaista, kuin lapsen kasvattaminen idylliperheessä (joka on muuten sanana aivan karsea), se on vaan näin.

Uskon, että jos joskus astuisi hetkeksi toisen saappaisiin, niin osaisi katsoa toisen maailmaa arvostetummin silmin ja pitää turpansa kiinni.❤️

Koska mä olen ihan helvetin hyvä äiti. Piste.

-Ida

Lue myös:

Ultraäänitutkimus

Seuraa meitä:

Instagramissa