Hae
Elämänmakuista matkaa

Raskausviikko 15+

Mitä kuuluu raskausviikolle 15+?

Fyysisesti

hyvää silloin kun muistan kuunnella kroppaani. Tolkuttomasta (koputan puuta) väsymyksestä ei ole enää tietoa ja se kun makasin vielä muutama viikko sitten 24/7 väsymyksen kourissa jokaisen vapaa hetkeni, tuntuu kauas kantoiselta ajatukselta. Silloin muistan ajatelleeni, että loppuuko väsymys ikinä mutta loppuihan se. Ainakin nyt hetkeksi. Väsymyksen kaverina tullut ympärivuorokautinen pahoinvointi on lähestulkoon tiessään. Välillä saattaa pikkasen etovuutta tulla jos en ole muistanut syödä tarpeeksi paljon ja tarpeeksi hyvin sekä säännöllisesti.

Mutta jos katsoo vaa`an lukemaa, niin olen muistanut syödä tarpeeksi ja jokaisen murusen minkä olen nenän eteeni saanut. Painoni on tosissaan noussut ihan mukaviin lukemiin mutta en ota siitä stressiä. Päinvastoin, sanoin yhtenä päivänä ”Tunnen olevani nyt naisellisempi kuin koskaan”. Se pitää paikkaansa. Yksikään mies ei ole saanut mulle sellaista tunnetta, että kelpaisin juuri tämmöisenä kuin olen vaan päinvastoin, ulkoinen minäni on saanut milloin mistäkin osumaa MUTTA nyt raskauden aikana tunnen olevani aikas mukiinmenevä pakkaus.

Painon nousu näkyy myös siinä, että oli tällä viikolla ostettava ensimmäiset mammahousut ja jestas ne tuntuu mukavilta päällä! Ne ei kiristä ja niissä masua ei purista mikään sauma. Huomaan tässä raskaudessa panostavani enemmän mukavuuteen koska mielestäni mukavissa vaatteissa oleminen on tärkeää oman fiiliksen kannalta.

Liitoskivut.

Samalla kun väsymys on siirtynyt ja pahoinvointi tiessään, niin tilalle on tullut viikolta yhdeksän asti vaivannut HORMONAALINEN LIITOSKIPU. Ai ettien että! Nyt jo, muistan ajatelleeni kun ensimmäiset tuntemukset ilmoittivat itsestään. Voi kettujen kettu, sanon siinä vaiheessa kun yritän seisoalteen puhkea housuja jalkaan ja nostaan jalkaa ilmaan. Sillä hetkellä kun kävelen sellaisella tunteella, että halko on syvällä siellä missä aurinko ei paista, on pakko himmailla tahtia silläkin uhalla, että morkkaan itseäni siitä etten nyt kovempaa tahtiin pysty.

Neuvolassa he kehoittivat maanantaina, ylimääräisellä sydänäänien kuuntelu käynnillä, himmailemaan liikkumisen suhteen. Entinen minä, joka juoksi ja jumppasi lukuisia kertoja viikossa, saa (joutuu) nyt kävelemään rauhallisesti heiluen puolelta toiselle ja liikkuen tuntemuksien mukaan viikon aikana. Aikamoinen ero siihen aikaisempaan mutta sellainen muutos mikä on otettava vastaan. Tuudittaudun sillä, että kerkeän taas juoksemaan ja huhkimaan kun beibi syntyy sillä uskon, että siinä vaiheessa kädet on täynnä ja läheisillä hiekkapoluilla on oikein passeli juosta vauvaa nukuttamassa.

Oikeastihan tämä himmailu on ihan todesta otettava asia sillä taustalla on niin isoja, fyysisiä asioita ennen raskautta, että neuvolassa jo kysyivät ”Supistaako jo”. Luojan kiitos ei ja teen kyllä omalta osaltani kaiken, jotta pieni saa kasvaa kohdun suojissa, turvallisesti isoksi ja vahvaksi.

Henkisen minän kuulumisia.

Em. lisäksi en ole havainnut muita fyysisiä muutoksia mutta mitäpä kuuluu henkiselle voinnille? Tämä on kysymys johon vastaaminen riippuu aivan täysin päivästä. Sen voin suoraan sanoa, että perjantaista tähän hetkeen asti henkinen jaksaminen ja vitutuksen määrä on ollut huipussaan sekä kaikki se raivo ja katkeruus, pettymys ja suru, ilo ja ikävä. Tämän viikonlopun aikana olen kokenut kaikki maailman tunnetilat.  Jo tämän kirjoittaminen ylös, nostaa niskakarvat pystyn ja saa tunteet seilaamaan vuoristoradanlailla. Raskaushormonit eivät omalta osaltaan yhtään helpota tunteiden heittelyä mutta jos mennään alkuviikkoon, jolloin multa kysyttiin

Millainen olo sulla on nyt?

”Onnellinen. Jos kelaan aikaa taaksepäin puolenvuoden takaiseen ajanjaksoon, olen onnellisempi kuin nyt”. Tämä on onneksi sellainen tunne minkä suurimmaksi osaksi havaitsen. Jos miettii, ja läheiset tietää, minkälaisen matkan kokemuksineen olen tähän hetkeen asti matkustanut, niin voi jumpe mä saan olla ylpeä itsestäni. Tiedän, että jokainen on ylpeä musta koska heikkohermoisempi olisi mun saappaissa hypännyt pois junasta mutta mä en koska kaikesta huolimatta mun sydän on iso ja kultainen.

Millä mielin aloitan uuden raskausviikon? Hyvillä. Tunteikkaasta viikonlopusta huolimatta. Mä rakastan tätä tunnetta ja tätä kasvavaa vatsaa aivan äärettömän paljon ja vaikka musta tuntuu, että elämä pyörii tällä hetkellä tekoineen ja ajatuksineen masun ympärillä, niin se ei haittaa. Raskaana oleminen on jotain niin upeaa ja ainutlaatuista, ja mulle henkilökohtaisesti  sellainen siunaus mihin mulla ei ihan heti pitänyt olla kovin suuria toiveita tai oletuksia. Joten tervetuloa uusi raskausviikko, otan sinut ilolla ja lämmöllä vastaan, odottaen jo varmoja tuntemuksia Pulla liikkeistä.

Rentoa sunnuntaita!

-Ida

 

Lue myös:

Milloin viimeksi…?

Seuraa meitä:

Instagramissa.