Maanantain oivalluksia.
Maanantain oivalluksia.
Mä kävin tänään lounaalla entisen työkaverini kanssa ja meillä oli aivan ihana lounashetki. Kahden tunnin ajan rupateltiin maailman käänteistä, pintaraapaisuista syvällisiin asioihin. Oivalsin hyvän asian, joku päivä huomaan olevani yläpuolella.
Se on totta.
Mulla meinasi viikonloppuinen negatiivinen ajatusmaailma ja tunne jatkua aamulla mutta käytyäni polkemassa salilla puolen tunnin ajan ja tämän jälkeen lounastamassa ihanan ihmisen kanssa, sain aivan uutta energiaa päivään ja alkavaan viikkoon. Negatiiviseen tunteeseen on äärimmäisen helppo jämähtää kun sen kerran on päästänyt valloilleen. Huomasin viikonloppuna, että kun olin perjantaina rypenyt vitutuksen valtameressä, rypesin siinä vielä eilen illalla. KAKSI PÄIVÄÄ kiukuttelin sisäisesti, itkin vitutusta ja kirosin elämän vääryyttä. Se on aika paljon, mun mielestä. Tottakai saa ottaa aivoon ja saa kiukututtaa, ja nyt kun kukaan ei ole mua estämässä tuntemasta ja kuulumasta, huomaan sallivani itselleni kiukkuhetkiä.
Kiukusta positiivinen oivallus.
Mutta on myös tärkeä taito siirtyä kiukkuhetkistä positiivisiin hetkiin ja se on taito mitä mä työstän kovasti sillä positiivisella tavalla näkeminen ei ole itsestäänselvää, helppoudesta puhumattakaan. Mun oli esimerkiksi viikonloppuna päällimmäisinä mielessä itseni syyttäminen ja käänsin oikein veistä haavassa. Mietin, analysoin ja vatvoin, jossittelin ja kävin läpi vikalistaa jonka sain käteeni. Näin viikonloppuna itseni huonossa valossa, vertasin ulkoista habitustani muihin sekä mietin, että voiko lihatiskin tarjonta todella olla kaiken menetetyn arvoista?
Henkisesti raskaan viikonlopun jälkeen todella oivalsin aika tärkeän asian katsoessa väsynyttä naamaani tänään peilistä.
Kun katson peiliin, väsyneenä tai iloisena, niin voin seistä sanojeni ja tekojeni takana.
Voin olla ylpeä itsestäni, että tullessa kotiin mun ei tarvitse pelätä koska luurangot kaatuu kaapista tai potea selkäkipua siitä, että pitäisi selkä kyyryssä hiippailla. Mä voin olla ylpeä siitä kuka mä olen ja seistä selkäsuorassa. Vaikka välillä vituttaa niin siitä huolimatta voin olla omaitseni, olin sitten kiukkuperse tai ilopilleri, niin mä pystyn katsomaan pokkana joka aamu peiliin.
On mulla valuvikoja
Riittää läppää terapeutilla
Joo ei mul ihan täysii mee
Mut mä tanssin
Ylämäkeen
Ylämäkeen
Ylämäkeen
Ylämäkeen – Antti Tuiskun kappaleesta, Supervoimii.
Halauksin,
Ida
Lue myös:
Seuraa meitä: