Hae
Elämänmakuista matkaa

Me ollaan me.

Vaikka me olemme me ja tiivis kolmikko, niin siitä huolimatta uuden elämänmuutoksen kertominen jännitti kovin. Sydämessäni tiesin, että he tulevat pakahtumaan onnesta, ja niinhän siinä kävi! Halusin kertoa lapsille niin, että yksi parhaimmista ystävistäni on meillä samalla hetkellä kylässä koska hän on alusta asti ollut raskaudessa mukana. Hän tulee myös muutaman viikon päästä ultraan mukaan.

”Muistatko kun äiti on käynyt paljon lääkärissä viime aikoina?”

”Joo.”

”Siellä äidin mahaa on tutkittu.”

”Haluatko nähdä mitä siellä on?”

”Joooo”.

”Katso”.

Ultrakuvat lapsille.

Näytin viikolla 12+3 lapsille ultrakuvat samalla, kun kerroin käyneeni monissa tutkimuksissa ja tiesiväthän he sen, että olen käynyt paljon aikuisten asioilla mutta sen enempää en halunnut kertoa heille ennen sikiö seulontatutkimusta. Olin todella onnellinen siitä, että ystäväni oli meillä jakamassa lasten ilon ja onnen! Se oli jotain aivan upeaa, nähdä omien lasten riemu tulevasta sisaruksesta! Heidän vilpittömyytensä ja aitous uutista kohtaan oli käsinkosketeltavan kaunista.

Lapset katsoivat ultrakuvia ja toinen sanoi ”Musta tulee vihdoin isosisko” ja toinen oli ylpeä ollessaan nyt tupla isoveli! Se hetki, kun kerroin lapsille oli ikimuistoinen hetki ja oli ihana nähdä omien lasten aito onni tulevasta pikkusisaruksesta. Painotin totta kai lapsille, että vauva on vielä pieni ja pitää antaa vauvan kasvaa rauhassa, jotta vauvasta tulee iso ja vahva. Kävimme läpi myös, sen kuinka pieni vauva on ja mitä vauva tällä hetkellä tekee mahassa, sekä sitä kuinka ISO äidin maha on jo.

Lapset ovat jo niin isoja, että ymmärtävät hyvin mitä tarkoittaa, kun vauva on mahassa ja miten vauva on mahaan tullut, ja saman tien he alkoivat miettimään, että kumpi meille tulee ”tyttövauva vai poikavauva”. He myös soittivat monille tärkeille aikuisille, kertoen isosta uutisesta.

Kuka on vauvan isä?

Myöhemmin illalla poikani sanoi ”Olen äiti ihmetellyt miksi syöt sellaisia mahan pömpötys lääkkeitä”, mietin hetken, että mitä hän tarkoitti, kunnes tajusin, että d-vitamiineja! Siitä asti d-vitamiineja on meidän perheessämme kutsuttu mahan pömpötys lääkkeiksi. Samaisena hetkenä asia mitä jännitin etukäteen kovasti, tuli esille. Asia esiintyi niin meidän suihkuhetkellämme, että iltapalapöydässä, jatkuen siihen asti, kunnes lapset menivät nukkumaan. Se aihe minkä vuoksi olin jännittänyt lapsille kertomista oli, Kuka on vauvan isä?

Pelasin kysymyksen jälkeen aikaa itselleni ja rauhassa jokainen vaihtoi yö vaatteet päälle ennen kuin tiesin, että lapsen kysymys on kohdattava. Kysymystä en tosin osannut ihan vielä odottaa mutta parempi heti kuin myöhemmin. Lapset osasivat itse kysymyksen jälkeen todeta, kuka vauvan isä on ja kävimme keskustelua siitä, että siitä huolimatta kuka isä on, vauva on äidin ja meidän perheemme vauva.

Jouduin painottamaan todella monesti sitä, että Me ollaan Me, vaikka isä on kuka tahansa. Vakuutin niin paljon kuin ikinä voin, että meidän perheemme on tässä ja meidän perheemme tulee pysymään meidän perheenämme, se ei muuta muotoaan toisenlaiseksi eikä tule palaamaan vanhaan. Tiesin jo etukäteen, että mikä toisen lapsen vastaanotto asiasta tulisi olemaan. Tiesin sen, että häntä joudun eniten vakuuttamaan siitä, että vanhaan ei ole paluuta. Tiedän, että joudun vielä jossain vaiheessa palaamaan asiaan, hänen hakien varmistusta, että meidän perheeseemme kuuluu vain äiti, tupla isoveli, isosisko, Naxu ja vauva sekä lukuisat muut tärkeät aikuiset, jotka lapset mieltävät välillä perheenjäseneksi.

Me ollaan me, aina.

Olen äärettömän kiitollinen siitä, että sain etukäteen lapsille kertomiseen tukea, niin ulkopuolisilta kuin lähipiiriltä, joiden kanssa totesimme, että rehellisyys on vauvan suhteen tärkeää. Missään nimessä mielessäni ei käynyt valehdella tai keksiä, että haikari tiputti vauvan äidin syliin. Vauvan syntyminen perheeseen, jossa on vain yksi aikuinen, on nykypäivää. Nykyään on paljon erilaisia perhemuotoja, ettei tarvitse edes piilotella tai hävetä sitä, että meidän perheemme on meidän laisella kokoonpanollamme varustettu.

En ylipäätänsä ymmärrä sitä, että miksi biologiasta pitäisi vaieta? Se ei mahdu päähän, ei nyt eikä koskaan ja olen sitä mieltä, että isommilla on nyt ja vauvalla tulevaisuudessa, oikeus tietää historiasta. Hänen tarinansa. Vastuu äitinä ja luotettavana aikuisena, on kertoa lapsille totuus, joiden sanojen takana voin seistä selkäsuorana. Lähtökohtana kertomisessa mulla on aina se, että tarina on niin kaunis kuin se voi olla. Missään nimessä ei koskaan tulisi mieleen, että kertoisin rumasti asioista tai huonossa valossa.

Se, että pulla on uunissa siitäkin huolimatta, että toinen osapuoli ei kävele samaa polkua pitkin, ei ole isompien syy eikä pullan syy. Heillä on oikeus saada jopa enemmän rakkautta osakseen ja sitä mulla riittää. Mulla riittää rakkautta ja sydäntä kolmelle lapselle koska jos yhden hyvän lauseen kaiken keskellä muistan kuulleeni hetkeä ennen kuin jäin yksin, niin se on tämä:

En epäile, ettetkö pärjäisi. Olet kuitenkin hyvä äiti.

Olen. Pulla tulee saamaan yhdeltä aikuiselta kaiken rakkauden, huomion, läsnäolon ja turvan.

Tiedän sen, sillä lisäkseni vauvalla on jo nyt upea ja paras turvaverkosto, jonka muodostaa meidän perheellemme. ❤️

Halauksin,

Ida

 

Lue myös:

Maanantain oivalluksia.

Seuraa meitä:

Instagramissa.