Hae
Elämänmakuista matkaa

Kroppani mun.

kroppani mun, millaisena sen näette?

Mä näin itseni naisena, joka koki riittämättömyyttä itsestään. Päivänä, jolloin kuva on otettu soimasin itseäni siitä, etten ollut seksikkäämpi, naisellisempi ja iso rintaisempi blondi (allekirjoittanut huomauttaa, että blondeissa ei ole mitään vikaa.) En sietänyt kroppaani koska se oli mielestäni epäseksikäs ja se olisi voinut olla pienempi mutta kurvikkaampi. Vertasin kroppaani muihin ja mietin, että jos olisin nuorempi, niin kelpaisinko? Entä jos vielä pikkasen kiinteyttäisin ja pumppaisin hanuria, niin saisinko tuntea olevani hyvä? Kroppaani kohdistunut kakkosijan asetelma näkyi kuvan ottamisen aikana henkisessä minässäni. Se tunne kun kroppasi torjutaan ja jokin muu kelpaa ennemmin, sattuu ihan hitokseen ja se sai treenaamaan viitenä päivänä viikossa, kahdesti päivässä. Jotta olisin parempi. Pienemmät vaatekoot eivät riittäneet kertomaan itselleni sitä, että olen liian pieni eikä vaa`an lukema riittänyt kertomaan, että massaa saisi olla enemmän. Halusin koko ajan nähdä ulkoisesti paremman minän ja tein paljon töitä kropan muokkauksen suhteen. Halusin saada tunteen, että minä riitän ja olen ykkönen. Halusin ihan helvetin pitkästä aikaa tuntea olevani nainen, joka kelpaisi sellaisena kuin on.

Millaisena näen itseni nyt ensimmäisessä kuvassa?

Upeana, kauniina sekä jumalaisen seksikkäänä naisena. Jestas miten kuuma kahden lapsen äiti kuvassa on!

Millaisen naisen näen toisessa kuvassa?

Seksikkään, kurvikkaan, upean, kauniin ja söpön naisen. Näen kuvassa tajuttoman hemaisevan raskaana olevan naisen, jonka (kuvitteellinen) mies saisi olla ylpeä saadessaan nukahtaa illalla näin kuuman pakkauksen viereen ja jos hän ei olisi, niin ovi löytyisi hyvin äkkiä.

Kroppaan saadut osumat elävät yhä mielessä ja on hetkiä, jolloin pysähdyn vertailemaan itseäni toisaalle mutta onneksi näitä hetkiä on nykyään vähemmän. Se kun oma kroppa saa osumaa, ei hevillä unohdu mutta se muuttaa muotoaan. Riittämättömyyden tunne vaihtuu vahvuudeksi ja tyyväisyyden tunteeksi sillä mun kroppaan kohdistuva tarina on opettavainen ja jotain sellaista mitä heikkohermoisempi ei kestäisi. Kaikella on tarkoitus. Niin on myös sillä, että tutkiskelen itseäni ja peilaan kroppaani positiivisin mielin. Itsensä työstäminen vaatii myös välillä palaamista ajassa taaksepäin, kohdatakseen vääryyden. Harjoittelen myös kovasti vääryyden kääntämistä vahvuudeksi ja menetyksen kääntämistä onneksi.

Pyrin ajattelemaan useammin, että riitän tämmöisenä kuin olen mutta myönnän, että mullakin on päiviä jolloin ajattelen olevani eteenpäin vaappuva ryhävalas. Mä myönnän, että pieni osa musta pysähtyy joskus soimaamaan itseään katsoessaan peiliin, josta kurkistaa isot silmäpussit. Jos mä jollain lauseella kuvailisin tätä prosessia, niin sanoisin, että olen kroppani kanssa hyvää pataa mutta välillä meillä tulee erimielisyyksiä ja se on ihan okei.

Tule sellaisena kuin olet.

-Ida

Lue myös:

Vauva, sinä liikut!

Seuraa meitä:

Instagramissa.