Hae
Elämänmakuista matkaa

Hätäleikkaus – elämäni pysähtyi.

Tiedän jo nyt, että tätä postausta kirjoittaessa tulen vuodattamaan kyyneleen jos toisen mutta ajattelin tästä(kin) kirjoittaa sillä tämä elää jollain tasolla raskauteen liittyvissä teksteissä mukana.

Vuosi sitten tähän aikaan päästyäni Naistenklinikalle tutkimukseen ja kuultuani korkeiden tulehdusarvojen tuloksen, en vielä siinä hetkessä tiennyt, että joutuisin hetkeä myöhemmin kuulemaan sanan hätäleikkaus. Osastolla levätessä kirosin mielessäni sitä, että en pääsisi yöksi välttämättä kotiin. En osannut edes kuvitella asian vakavuutta ennen kuin sain luvan alkaa soittamaan lähipiiriä läpi ja kehotuksen päivittämään lähiomaisten tietoja.

Soittaessani lapsille,

kävin pahimman pelkoni läpi. Pelkäsin etten pääsisi koskaan kotiin ja jouduin lupaamaan heille, että äiti tulisi vielä kotiin. En voinut missään nimessä sanoa heille, että äiti ei tiedä tai äiti tulee kotiin mutta millaisena kappaleena. Sen sijaan pohjusti lasten isää tulevan varalta, olin kirjoittanut hänelle listan siitä, kuinka hänen tulisi pahan hetken sattuessa toimia. Hänen tulisi kertoa, että äiti suojelee aina ja kulkee mukana, hänen tulisi sanoa lapsille samat iltahöpinät mitkä minäkin aina sanon. Lapsille sanoin puhelussa rakastavani maailmassa eniten ja kerroin, että kohta nähdään. Tietämättä voinko lunastaa lupaustani.

Hetkeä ennen hätäleikkausta,

halasin miestäni huoneeni vessassa samalla kun vaihdoin leikkaussaliin soveltuvat vaatteet. Kerroin rakastavani aina ja pyysin häntä tekemään joulun kotiin, lupamaan että hän hoitaa lapset. Hän ei luvannut tehdä joulua koska sanoi pääsevän yhtenä kappaleena kotiin.
Äidille en meinannut heti soittaa mutta mieheni painostuksesta soitin. En olisi halunnut, että äiti kuulee romahtaneeni ja minun ollen peloissa. Minun pitäisi siinä hetkellä kannatella läheisiä, jottei he pelkää pahinta. Äitini pääsi samaiselle lähiomaistenlistalle kuin mieheni. Halusin kahdelle tärkeimmälle mahdollistaa sen, että he saavat kaikki mahdolliset tiedot minusta, mikäli en niitä itse pysty toimittamaan.

Päästessäni leikkaussaliin, muistan nauttineeni siitä kepeästä tunnelmasta mikä siellä oli. Muistan kuulleeni hoitajien keskeistä vinoilua. Se teki sillä hetkellä hyvää mielelle, kuulla naurua. Hetkeä ennen silmien ummistamista, pyysin yhtä asiaa. ”Tehkää mitä vain, kunhan päästätte mut jouluksi kotiin”.

Hoitohenkilökunta teki kaikkensa ja vähän enemmän. Sain leikkauksen jälkeen paljon tukea ja kannustusta. Sitkeänä sissinä päätin, että nousen sängyltä ylös vaikka itkien, kunhan pääsen jouluksi kotiin. Koitti aatonaatto, kun pääsin jouluksi kotiin ja en meinannut itsekkään uskoa, että pääsisin sillä edeltävät päivät olivat yhtä tuskaa.

Mutta se mistä olin kiitollinen niin oli lähipiiriin tuki.

Porukat tulivat sairaalaan pitämään seuraa. Äiti harjasi hiuksiani samalla kun söin toista tuntia velliä, isäpuolen sanoessa ”Sä et parane, jos et syö”. He istuivat vieressäni niin kauan kun söin. He olivat ympärivuorokauden puhelimen päässä ja soitin äidille välillä kukonpierun aikaan ja itkin sitä, etten taaskaan saanut yöllä nukuttua. Äiti oli tukena myös silloin kun piti ensimmäisen kerran katsoa leikkuuhaavaa. Äiti katsoi sen puolestani ja kun itse sen näin, romahdin ihan täysin. Itkin valtoimenaan ja äiti koitti sanoa, että sehän on siisti.

Sairaalaan sain tuekseni myös kaksi parhainta ystävääni, jotka lähtivät taluttamaan pitkin sairaalaan käytäviä. Minun piti pystyä kävelemään, jos halusin jouluksi kotiin. Kävelinkin mutta juoksukisaan en pystynyt. Se tunne, kun ystävä pukee sinulle sukkaa jalkaan, kun et itse pysty, vetää nöyräksi mutta samalla osoittaa se, että kuinka tärkeä olen ystävilleni ja kuinka korvaamattomia he ovat minulle. He istuivat seurassani, olivat jatkuvasti puhelimen päässä ja soittivat jos musta ei hetkeen kuulunut mitään.

vanhempien ja ystävien

lisäksi tukena oli silloinen mieheni. Hän otti kopin kotiväestä, rakensi joulua ja tuli sairaalalle pitämään seuraa ja viemään kävelylle. Hän sai minut nauramaan, hän kuunteli itkuni ja hän tuki. Näin että hän pelkäsi yhtä paljon mutta hän ei sitä näyttänyt, hän leipoi sen sijaan piparkakkutaloa lasten kanssa ja sanoi oikeat sanat. Hän oli se, joka otti kotiin päästyäni haltuun myös minun hoitamiseni ja se, että jouduin heittäytymään toisen armoille, osoitti sen, että ihminen on haavoittuvainen.

Nyt hätäleikkaus kokemuksesta on vuosi aikaa ja voin sanoa, että fyysisesti ja henkisesti parantuminen on vielä kesken. Fyysisesti paranin leikkauksen jälkeen ihan hyvin ja pääsin jo kahden kuukauden jälkeen töihin mutta vaikka olen ollut työkuntoinen niin mm. raskauteni muistuttaa kaikesta kokemastani. Leikkaushaavojen kiinnikkeet nimittäin vaivaavat ja tunnen jatkuvasti toisessa munasarjassa kipua.

Henkinen puoleni on myös koetuksella sillä, kun käyt lähellä sitä, että pääsetkö ikinä kotiin vai et, niin se pysäyttää ja tuo esille uusia pelkoja. Pelot ovat voimistuneet tämän raskauden myötä ja ne itseasiassa puhkesi kohdunulkoisen raskauden jälkeen. En luota kroppaani enkä siihen, että se toimii mun ehdoilla. Joudun jatkuvasti kuuntelemaan kroppaani ja tekemään sen mukaan, kamppailemaan henkisen minäni kanssa sen suhteen, etten ole kykeneväinen tekemään kuten haluan.

hätäLeikkaus tulee

myös kulkemaan aina arpena mukana sillä vatsassa komeilee hätäleikkauksesta saatu pystyhaava sekä kaksi arpea pieleen menneestä munasarjan kystan poistosta. Pystyssä olevaa arpea katsoessani osaan kuitenkin olla kiitollinen. Kiitollinen siitä, että paksusuoleni saatiin kursittua kasaan ja selvisin pelkässä arvella koska pahemminkin olisi voinut käydä.

Leikkauksen jälkeinen paperisota on vielä kesken ja tiedän ettei mikään euro tule korvaamaan sitä mitä jouduin kokemaan ja minkä kanssa joudun yhä elämään mutta siitä huolimatta yritän kääntää asian positiiviseksi. Saan sentäs käydä itse vessassa ja rakentaa lapsille joulua. Olen tässä enkä muualla ja saan iltaisin peitellä lapset. Lisäksi saan kantaa sisälläni pientä aarretta, jonka saanti tämmöisen kokemuksen jälkeen ei ollut itsestään selvää. Kaikki nämä ovat aika arvokkaita juttuja.❤️

Ida

 

Seuraa meitä

Instagramissa