Hae
Elämänmakuista matkaa

Eron jälkeiset monenlaiset tunteet.

Eron jälkeiset monenlaiset tunteet.

Voi miten tulikaan yllätyksenä se miten monenlaisia tunteita sitä voi eron jälkeen käydä.

Kaipuu

On hetkiä, jolloin kaipaisin sitä, että joku silittäisi hiuksiani ja nukahtaisi illalla viereeni.

On hetkiä, jolloin kaipaisin, että joku ottaisi kädestä kiinni tai tulisi aamukahvia kaataessa halaamaan.

On hetkiä, jolloin kaipaisin sitä, että joku olisi läsnä, siinä vierellä ja hieroisi hartioita.

On hetkiä, jolloin kaipaisin sitä tuttua tunnetta. Sitä tunnetta, jonka sisälle en ajatellut ikinä ketään päästävän mutta päästinpä kuitenkin.

On hetkiä, jolloin kaipaisin sitä, että voisin sukeltaa lusikkaan.

On hetkiä, jolloin kaipaisin sitä, että saisin tuntea sen katseen.

On hetkiä, jolloin kaipaisin sitä, että saisin pusun kun kävelen ohitse.

Kaipuun lisäksi tunnen vihaa.

On hetkiä, jolloin vihaan sitä, että toiselle pystyy kääntämään selän.

On hetkiä, jolloin vihaan sitä, että toiselle pystyy tekemään rumasti.

On hetkiä, jolloin vihaan sitä, että en merkannut tarpeeksi.

On hetkiä, jolloin vihaa sitä, että olen korvattavissa.

On hetkiä, jolloin vihaa sitä, että kannan kauppakasseja yksin.

On hetkiä, jolloin vihaan sitä, että sain kolikon kaksi kääntöpuolta.

On hetkiiä, jolloin vihaan sitä, että istun neuvolassa yksin.

On hetkiä, jolloin vihaan sitä, että jäin yksin.

On hetkiä, jolloin vihaan sitä, että sain kestää kaiken ja vähän enemmän.

On hetkiä, jolloin vihaan sitä, että swaippasin oikealle.

On hetkiä, jolloin vihaan sitä, että annoin vedättää.

Kaipuun ja vihan lisäksi tunnen iloa.

Tunnen iloa siitä, että voin hengittää.

Tunnen iloa siitä, että ei tarvitse pelätä huomista.

Tunnen iloa siitä, että voin olla omaitseni.

Tunnen iloa siitä, että uskallan tuntea.

Tunnen iloa siitä, että voin tehdä kuten haluan.

Tunnen iloa siitä, että odotan.

Tunnen iloa siitä, että lapsiani ei enää jännitä.

Tunnen iloa siitä, että kotonani ei enää riidellä.

Tunnen iloa siitä, että voin luottaa huomiseen.

Halauksin,

Ida

pssst. Eron jälkeen saa tuntea monenlaisia tunteita ja sallin itselleni jokaisen tunteen. Kaipuun, vihan ja ilon koska tiedän, että ne pitää käsitellä, jotta pääsen eteenpäin. Koen, että eron jälkeen kaikki pitää käsitellä, jotta pystyy katsomaan itseään aamuisin peiliin. Eron jälkeen saa tuntea, kaivata, vihata ja iloita. Ne kuuluu asiaan. Em. tunteet eivät meinaa, että nyt asiat olisi huonommin. Ei, tunteet vaan sattuu kuulumaan asiaan. Siihen prosessiin jossa eheytän minäni. Koska ilman tunteiden käsittelyä ja asioiden ääneen sanomista, jonain aamuna heräisin tajuten etten ole ollut minä aikoihin ja siinä vaiheessa kaiken pelastaminen olisi liian myöhäistä. Oma mieli, se on kuitenkin aika arvokas ja näkyvä asia.

 

Lue myös:

rv 18

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *