Hae
Elämänmakuista matkaa

Tervetuloa arki.

Tervetuloa arki!

Lapsilla alkoi tänään arki eli vuoden ensimmäinen koulupäivä ja saanko sanoa ääneen, että mä laskin jo öitä tähän aamuun? Mä vietin loman aika tiiviisti lasten kanssa ja myönnän, että suoneni katkesi harvinaisen monesti menneen kahden viikon aikana. Kun kuuntelet päivästä toiseen lasten nahistelua ja taistelet joka asiasta, aina hammaspesusta siihen kuinka lumipalloja ei saa heittää autoja päin, voin sanoa, että pinna katkesi muutaman sadan miljoonan kerran. Joten tänä aamuna sanoin mielessäni Kiitos arki, sinua olen odottanut.  Olen odottanut arkea siitäkin huolimatta, että kirjoitin eilen aamulla tämän postauksen. Vaikka arki tuntuu välillä yksinäiseltä, niin lasten kanssa oleminen 24/7 tuntuu toisinaan siltä, että olet jatkuvan ydinsodan keskellä.  Lasten kanssa lomalla oleminen on nimittäin välillä sellaista taistelua ettei tosikaan.

Loman aikana olen pyöritellyt silmiäni jokaiselle tunnetaidon neuvolle, jossa kehdataan neuvoa miten lasta pitäisi ymmärtää kun hän raivostuu kaupassa, jossa ei saa sitä lelupakettia vaikka edellisenä päivänä pukki toi jo kasan krääsää. Siinä vaiheessa kun lapsesi kertoo kärkkäästi mielipiteensä siitä kuinka äiti on idiootti tai kuinka häntä ei voisi vähempää kiinnostaa pukea pakkasella ulkohousuja, olen valmis tunkemaan oppaat lapsen tärkeästä tunne-elämän tukemisesta jonnekin pimentoon.

Jos olet vanhempi, osaat samaistua asiaan.

Suutarin lapsella ei ole kenkiä.

Ollessani päiväkodissa töissä, hermoni kestivät mainiosti sen kun lapsi heitti saappaan naamaani tai sen kun oli tyhmä aikuinen, kun en antanut tablettia kuudelta aamulla. Mutta sen kerron, että ne samaiset hermot eivät kestä samanlaista uhmaamista kotona mitä ne kesti töissä.

Lomalla ne hermot kuitenkin kiristyy entisestään koska ollaan niin tiiviisti yhdessä. Liikutaan meidän kolmikkona joka paikkaan ympärivuorokauden, joten en ihmettele yhtään, että jokaisen meidän suoni poksahtaa toisiimme. Mutta siitä huolimatta sitä välillä toivoisi, että omaisi samanlaiset lehmänhermot mitä työelämässä ollessaan oli. Samalla sitä toivoisi, että lapset lopettaisivat joka asiasta vääntämisen.

Koska välillä mietin, että mitä se hyödyttää, että huutaa naamapunaisena jostain asiasta jos sen asian toteuttaa kuitenkin? Esimerkkinä tänä aamuna kuuntelin siskolta vartin huutamisista siitä kuinka olen ostanut typerät ulkohousut ja hän ei varmana niitä pue, kunnes huutamisen jälkeen puki kuitenkin ja tullessaan koulusta kotiin, kehui henkselihousujen lämpöisyyttä. Tässä vaiheessa mietin jälleen asian logiikkaa?

Loman ihanuutta.

Lukuisista yhteydenotoista huolimatta lapset kokee, että heillä oli tosi kivaa lomalla ja luettelivat eilen illalla kaikkia kivoja juttuja mitä me yhdessä tehtiin. Samalla mä soimasin hiljaa mielessäni itseäni siitä, että lomalla tuli paukutettua päätä seinään ja taisteltua lasten kanssa joka asiasta. Mutta tämäkin paukuttelu kuuluu myös siihen vanhemmuuden kasvuun, siinä missä lapsen tunteiden myllerys kuuluu hänen kasvuun. Ne kuuluu vaikken haluaisi niiden kuuluvan.

Päiden paukuttelusta huolimatta loma on aina loma mutta arki on aina loman jälkeen tervetullut.  Joten tänä aamuna kun halien saattelemana lähetin koululaiset kouluun, nautin siitä, että loma loppui ja saan olla neljä tuntia päivässä ilman lapsiani. Kaikella rakkaudella heitä kohtaan.

Yhteenvetona.

Lomalla on ihanaa mutta lomalla äitiyttä koetellaan aika vahvasti. Seuraava loma on sitten seitsemän viikon päästä, sitä odotellessa.❤️

-Ida

 

Lue myös:

Kiitollisuuden aiheita.

Seuraa meitä:

Instagramissa.