Hae
Elämänmakuista matkaa

Vauvan menettämisen pelko valtaa mielen.

pelko kulkenut alusta asti.

Tämä raskaus on ollut edellisiä erilaisempi. Mua on vallannut plussatestistä asti pelko. Menettämisen pelko, josta johtuen mulla on ollut suuri kynnys ostaa vauvalle mitään. Taannoin kun kävin siskoni luona katsomassa vauvalle vaatteita, niin tuntui, että tukehdun. Kynnys kantaa kotiin kolme kestokassillista vauvanvaatteita ja lakanoita, oli suuri. Tuntui, että kurkkua kuristi sillä hetkellä kun viikkasin vaatteita kokojärjestykseen ja omiin pinoihin. Mulla on ollut koko ajan sellainen tunne, etten halua ja uskalla tuoda vauvalle mitään kotiini. Olen kovasti halunnut ostaa vaikka mitä kivaa mutta en ole uskaltanut.

Mutta vihdoin otin itseäni rohkeasti niskasta kiinni ja raahauduin, kirjaimellisesti, kauppaan etsimään vauvalle ensimmäistä mun ostamaa bodya. Tunsin kaupan vauvojen osastolla epävarmuutta ja pelkoa. Mulla oli sellainen tunne, että mä en kuulu sinne. Ei mun kuuluisi olla ostamassa vauvalle vaatteita vielä näin varhaisessa vaiheessa. Entä jos tämän vuoksi menetän vauvan? Entä jos annan itselleni luvan hypistellä vaatteita ja jotain kamalaa tapahtuisi? Mielen valtasi ahdistus ja tunne etten vielä saisi olla ostamassa vauvalle vaatteita.

pelko ei lähde karistamalla.

Näitä ajatuksia kävin bodyjen keskellä läpi. Leikkauksen ja kohdunulkoisen jälkeen muhun on iskostunut menettämisen pelko ja sitä pelkoa on vaikea karistaa pois. EIkä sitä pelkoa todellakaan lieventänyt tiistainen rakenneultra. Vaikka siellä rakenneultrassa ei ollut periaatteessa mitään pahaa eikä sellaista negatiivista juttua, niin siitä huolimatta se ruokki ripauksen mun pelkoa.

Pelkoa, joka musta olisi aivan äärettömän ihana jakaa jonkun kanssa koska menettämisen pelon kanssa eläminen, yksin, on aika raskasta. Mähän kuuntelen yhä päivittäin vauvan sydänäänet VAIKKA hän liikkeillään ilmoittaa itsestään pitkin päivää. Mä tulen varmaan kasvattamaan tämän pienen sellaisessa pumpulissa ettei tosikaan ja tässäkin kohdin mietin sitä, että miten toisen osapuolen maalaisjärkinen ja jämpti ote tasapainottaisi mun pehmoisen pumpulista otetta missä nallekarkit menee aina lapsilla tasan.

Kauppaan mentäessäni en osannut odottaa näin suurta ajatuksen ryöppyä ja voin sanoa, että onnittelin itseäni kun mukaan tarttui body ja siihen mätsäävät housut sekä sukkapaketti. Kun pääsin näiden vaatteiden kanssa kotiin, viikkasin ne keittiönpöydälle ja mietin, että uskallanko jakaa tätä ensimmäisen etapin tietoa muille. Hetken mietittyäni ja analysoiduttua tätä(kin) ajatusta, päätin olla rohkea ja julkaista kuvan vauvan ensimmäisestä, ihka omasta vaatteesta.

Tämä kaikki pelko saattaa kuulostaa jonkun korvaan varsin erikoisen hullulta mutta tätä se on kun on kokenut epäonnisen raskautumisen. Sitä on ehkä vaikea ymmärtää millaista se on kun seisot tuttipullo hyllyn edessä etkä uskalla ottaa sitä pulloa sieltä ostoskoriin. Ettei vaan mitää tapahtuisi vauvalle jos olet innokas ostaja.

Elämässä ei tietenkään voi elää loputtomiin jossitellen mutta vaikka tuon somessa herkästi esille mahakuviani ja ylpeilen raskauden tuomista muutoksista, niin sisimmissäni elän pienessä menettämisen kulpassa minkä pyrin pitämään piilossa. Joka hetki kun silitän mahaani välitän sinne annoksen rakkautta. Iltaisin kuiskaan pullalle terveisiä, kerron toiveeni hänen turvassa pysymisestä ja kerron mitä hänestä ajatellaan. Tuntiessani potkuja, saatan kiittää niistä. Kerron pullalle ajatukseni. Kaiken stressaavan mielen keskellä yritän valaa pullalle positiivisia hetkiä, ajatuksia ja puheita sekä rakkautta.

Hassua, eikö? Miten raskauden aikana tuntemat tunteet, iloineen, suruineen ja pelkoineen voivatkaan yllättää.

-Ida

Lue myös:

Pipariksi mennyt raskaus.

Neljä ultraa ensimmäisen kolmanneksen aikana.

Seuraa

Instagramissa.