Nähdäänkö me sitten taivaassa?
Nähdäänkö me sitten taivaassa, kysyi seitsemänvuotias yhtenä päivänä juuri ennen nukahtamista. Annoin kyyneleen virrata poskilleni ja sanoin, nähdään.
Millaisena jokainen meistä voi syntyä uudestaan?
Kenties tipahdamme poskeen sadepisarana tai juostaan oravana ikkunan taakse.
Ehkä mä synnyn uudestaan prinsessana. Prinsessana jonnekin maanpallon toiselle puolen.
Tai sitten hevosena tai jopa kissana. Äiti, mä voin syntyä ihan millaisena vaan.
Kuoleman jälkeen jokaisella meistä on uusi elämä, jossa voidaan kävellä näkymättömänä maahan jääneiden rinnalla.
Kuoleman jälkeen voi tulla milloin tahansa halaamaan ja sipaisemaan hiuksia.
Kuoleman jälkeen me suojellaan maahan jääneitä perheenjäseniä.
Jossain vaiheessa voidaan taas nähdä toisemme taivaassa ja syntyä jälleen yhdessä uudestaan mutta me ei kuitenkaan muisteta edellistä elämää.
Silloin kun lapsi pysähtyy miettimään kuoleman jälkeistä elämää ja tuo omia mielikuvia mieleen, annan kyynelten valua poskia pitkin ja kerron lapsille miten kauniisti he ajattelevat. Sanon aina, jokaisen pohdinnan jälkeen
”Mietit todella kauniisti mutta sovitaanko ettei vielä satoihin vuosiin lähdetä toistemme luota pois?”.
”Joo mutta äiti entä jos mä haluankin syntyä kukkana.”
”Sä voit olla mitä tahansa mitä sä haluat, niin maan päällä kuin taivaassa.”.
-Ida
Lue myös:
Seuraa matkaani