Hae
Elämänmakuista matkaa

Isä voi evätä lapselta isän.

Tiedän jo ajatellessani tämän tekstin sisältöä, että tulen sohaisemaan ampiaispesään mutta menköön. Se, että isä voi evätä lapselta isän, on kuitenkin asia, jossa hyssytellään ja annetaan periksi. Tämä on asia minkä esille nostamista minä olen lykännyt todella kauan mutta nyt musta tuntuu, etten voi enää tästä vaieta vaan jonkun on noustava ja nostettava tämä asia esille. Herätettävä ihmisiä, vastuuta pakoon juoksevia sekä heidän mahdollistajiansa.

(Lain mukaan isyys on tunnustettava ja isän on maksettava elatusmaksua biologisesta lapsestaan. Se on lainmukainen velvoite, johon isä velvoitetaan. Lisää asiasta voi lukea esimerkiksi täältä. Prosessi isyydenvahvistamiseksi ei ole helppo tie ja se voi pahimmillaan viedä aikaa jopa vuoden, mikäli biologista vanhemmista jompikumpi pistää vastaan.)

Kuinka monelta lapselta isä voi evätä isän?

Näin yhdessä artikkelissa luvun, jossa kerrottiin, että Suomessa noin 700 lasta jää ilman isää äidin vastustelusta johtuen mutta en ole huomannut yhtäkään artikkelia, jossa kerrottaisi, että kuinka monta lasta jää ilman isää isän vastustelusta johtuen. Tämäkin jo yksistään kertoo sen, että tämä asia on tietyllä tapaa tabu, jota hyssytellään. Tämä(kin) kertoo minulle sen, että biologisilla iseillä on valta, joka heille sallitaan ja se on valta, jota minä kutsuisin jopa kontrolliksi ja henkiseksi väkivallaksi.

Sen vallan keskellä isä(t) hallitsevat entisiä puolisoitaan kontrolloiden ja tämän seurauksena he hallitsevat myös omia lapsiaan, heidän omia biologiansa alkujaan. Millaisen kuvan tämä sitten antaa lapselle tulevaisuudessa? Millaisen vanhemmuuden tai miesmallin tämä antaa lapselle hänen tulevaisuudessaan?

Kun jaoin tarinaani ääneen, rivien välistä puhuen ja vähän vihjaillen sekä asiaa jopa hyssytellen, niin aloin saamaan viestejä ja erilaisia tarinoita. Tarinoita, joissa raamit olivat samat – isällä on suuri valta lapseen liittyvissä asioista ja isä on hallitsevassa asemassa.

Murto-osa tarinoista.

Tarina yksi.

Mies seurustelee naisen kanssa ja he yhteistuumin jättävät ehkäisyn käyttämättä. Naisen tultua raskaaksi mies muuttaa toiselle puolen Suomea koska ei halua lasta eikä pitää yhteyttä. Hän on kuitenkin halunnut harrastaa seksiä ilman ehkäisyä.

Tarina kaksi.

Mies seurustelee naisen kanssa ja suhteen aikana nainen tulee raskaaksi. Mies ahdistuu asiasta ja päättää vaihtaa raskaana olevan puolisonsa uuteen kumppaniin, haluamatta tulevaa lasta. Hän on kuitenkin halunnut harrastaa seksiä ilman ehkäisyä.

Tarina kolme.

Mies ja nainen seurustelevat ja ehkäisy on jätetty yhteistuumin pois. Nainen tulee tämän seuraamuksena raskaaksi. Mies on valmis jatkamaan parisuhdetta, mikäli nainen tekee abortin. Nainen ei suostu aborttiin, mies eroaa ja katkaisee yhteydenpidon naiseen.

Tarina neljä.

Nainen tulee suhteessa raskaaksi, kummankin tiedostaen, että ehkäisyn pois jättämisen seuraamuksena näin voi käydä. Mies pesee kätensä ja ilmoittaa ettei koskaan halua olla missään tekemisissä lapsen kanssa.

Tarina viisi.

Mies seurustelee naisen kanssa ja he eivät käytä ehkäisyä. Mies järkyttyy positiivisesta raskaustestistä eikä haluakkaan vauvaa. Hän haluaa erota, kääntää selän ja taivuttaa sukunsa samaan hommaan.

Tarina kuusi.

Mies on kääntänyt raskauden aikana selän naiselle, vaadittuaan ensiksi aborttia mutta haluaakin palata lapsen elämää myöhemmin. Hän suostuu tapaamaan lasta vain hänen ehdoillaan.

… 101 tarina.

Rakastunut pari on eronnut raskauden vuoksi, miehen tahdosta. Mies haluaa yhteishuoltajuuden siitä huolimatta, että aluksi vaati aborttia, eikä noudata tapaamissopimuksessa olevaa sopimusta.

Eri pari, sama kaava.

Tarinoissa on sama kaava. Ollaan parisuhteessa, jossa kaksi aikuista ihmistä eivät ole halunneet käyttää ehkäisyä. Raskaustestiin piirtyy jossain vaiheessa kaksi viivaa ja mies ahdistuu asiasta. Hän ei haluakkaan lasta / ole valmis isäksi / koe, että hänen täytyisi kantaa vastuu vaan hän pakenee. Jättää raskaana olevan naisen ja ne keinot millä nainen jätetään ovat järkyttäviä. Naista syytetään siitä, kun hän ei suostu aborttiin, naista haukutaan, naista uhkaillaan, naista vastaan kääntyy pahimmillaan koko miehen suku.

Kaikki em. on seuraamus siitä, että kahden aikuisen ihmisen tekemän yhteisen päätöksen seuraamusta mies ei olekaan kykeneväinen kantamaan. Osassa tarinoissa lapsesta on puhuttu ja yhteisymmärryksessä hankittu, osassa tarinoissa lapsesta ei kenties ole puhuttu, toisissa tarinoissa puolestaan on jo yhteisiä lapsia ja jotkut tarinat kertovat, että mies haluaa lapsen sydämellä mutta ei järjellä. Jossain tarinassa mies on epävarma. Mutta kaikkien tarinoiden takana on tieto siitä, että mies ei halua ehkäisyä ja hän on aikuisena ihmisenä tietoinen mitä siitä voi seurata. Hän on vapaaehtoisesti parisuhteessa ja vapaaehtoisesti päätynyt kerta toisensa jälkeen naisen kanssa yhdyntään, tiedostaen seuraamuksen.

Miltä edellämainitut tarinat kuulostavat?

Ne kuulostavat korvaani juuri siltä miltä kirjoitin ylempänä. Em. tarinoissa huokuu kontrollointi ja henkinen väkivalta. Noissa tarinoissa naisen arvo mitätöidään ja yritetään hallita jopa naisen vartaloa, johon jokaisella on itsellään itsemääräämisoikeus. Pahin tarina mikä on se, että mies uhkaa tehdä naiselle abortin naisen kieltäydyttyä tekemästä sitä. Mitä ajatuksia tämä herättää?

Kokemuksen rintaäänellä ja lukuisia tarinoita kuunnellessa sekä vertaistukena olevana voin sanoa, että minulle nousee päällimmäisenä tunteena suru. Suru siitä, että kahden aikuisen tekemän yhteisen päätöksen vuoksi mies voi kuitenkin hallita tilannetta omilla ehdoillaan. Se on äärettömän surullista, että tämä jopa sallitaan iseille.

Minun päähäni ei mahdu se,

että jos kaksi aikuista ihmistä ovat yhteisymmärryksessä päättäneet olla käyttämättä ehkäisyä ja sen seuraamuksena nainen tulee raskaaksi, niin mies voi sanella toimintansa tämän jälkeen. Minä en vaan käsitä, että jos mies ei ole valmis lapseen, niin miksi hän ei huolehdi ehkäisystä? Missä ajatuksen nystyrät sillä hetkellä on, kun mies tumaa, ettei ehkäisyä tarvitse. Jokainen aikuinen kuitenkin tietää sen, että raskaus on AINA mahdollista, jos ei käytä ehkäisyä. (Toki on se mahdollista myös ehkäisyn kanssa).

Minä en ymmärrä, että miten kukaan mies voi olla niin itsekäs ja vaatia ehkäisyn poisjättämisen jälkeen naiselta aborttia ja jopa uhata häntä sillä? Kuka pystyy kohtaamaan toisen, jota on vannonut rakastavansa lauseella, jossa tuodaan ilmi halu jatkaa suhdetta, jos nainen taipuu aborttiin? Se on ihan käsittämätön lause, jossa musta tuntuu, että miehellä ei siinä kohdin ole naista kohtaan minkäänlaista arvostusta. Vaan siinä lauseessa loukataan toista ihan silmittömän raukkamaisesti

vastuu lapsesta on 100% naisella.

Mikäli mies ei halua pitää lasta, mikään ei velvoita häntä kantamaan vastuuta. Mies velvoitetaan vain isyydentunnustukseen ja elatusmaksuihin mutta senkin mies voi hoitaa naista henkisesti satuttaen. Tämän prosessin jälkeen vastuu lapsesta kaikkinensa on VAIN äidillä, äidin kantaessa titteliä ”yksinhuoltaja”, silloinkin vaikka papereissa lukisi isä Matti Meikäläinen. Vaikka isyydentunnustaminen / isyydentodentaminen on lapsen etu, niin siitä huolimatta pelkkä nimi paperissa ei turvaa lapsen oikeuksia isäänsä. Isä voi nimittäin tässäkin kohdassa kieltäytyä tapaamasta lastaan ja ottamatta harteilleen tasavartaista yhteishuoltajuutta.

Isä voi päättää olla vain papereilla biologia mutta hänen ei tarvitse suostua muuhun.

Kuulostaako reilulta?

No miltäpä tämä sitten kuulostaa, että isä haluaakin tulla lapsen elämään mutta

Hänen asettamilla tapaamisehdoilla?

Noudattamatta ennalta sovittua tapaamista eli esimerkiksi ”Lapsi on isällään joka toinen viikonloppu”.?

Vaikka isä haluaisi tavata lastaan, niin mikään laki ei velvoita häntä pitämään sovitusta sopimuksesta kiinni vaan isät voivat luistaa tästä asiasta. Isä voi evätä lapselta isän, jos hän niin haluaa. Kaiken kukkuraksi mahdollisen sopimuksen rikkomisesta ei voida rankaista isää. Ei lapsen äiti eikä viranomaiset. Tiedän, olen tätä(kin) sivusta seurannut. Isä voi käytännössä tulla ja mennä lapsen elämään, miten haluaa.

Saako lapsi toimia samanlailla?

Lapsi ei voi vaatia isää itselleen, lapsi ei voi vaikuttaa siihen, jos isää ei kiinnosta olla isä. Lapsi voi vaan odottaa eteisessä reppuselässä isää, joka ei koskaan saavu paikalle. Lapsen on vain tyydyttävä siihen, että hänen tiedoissaan oleva isä ei halua tavata häntä. Lapsi voi yrittää olla isään yhteydessä, hän voi jopa etsiä papereissa olevan isän käsiinsä mutta isän ei ole koskaan pakko avata ovea. Lapsi voi jäädä tiedottomaan tilaan täynnä kysymyksiä siitä, Miksi mulla on isä, jolle en saa koskaan toimittaa isänpäiväkorttia? Miksi isi ei tullutkaan hakemaan?

Nämä ovat kysymyksiä joihin lapsen äiti joutuu vastaamaan, ja joiden seuraamuksia lapsen äiti kantaa mukanaan. Näiden kysymyksien äärellä ei kärsi isä, eikä äiti vaan näiden kysymyksien äärellä kärsii lapsi. Lapsi, joka voi vielä kolmekymppisenä miettiä, että missä minun isäni on?

Kuka tämän kaiken mahdollistaa?

Isän oman toiminnan lisäksi tämän kaiken mahdollistaa viranomaiset, jotka ovat kädettömiä näiden tarinoiden äärellä. Heillä ei ole valtuuksia eikä oikeuksia pakottaa isää olemaan isä. He samalla mahdollistavat lapselle biologisesti isättömän elämän koska millään taholla ei ole valtuuksia tehdä toisin. Mikäli isä vetäytyy ennalta sovituista sopimuksista, niin edes lastenvalvoja ei voi puuttua asiaan. Iseille käytännössä mahdollistetaan vastuun pakeneminen. Lain mukaan isä voidaan vaatia olla paperilla isä ja hoitavan lapseen liittyviä elatusmaksuja mutta siihen lain vaikutus loppuu. Edes lapsen äiti ei voi millään keinoilla vaatia isää olemasta isä vaan hänen on tyydyttävä isän valintoihin siinä missä lapsenkin on. Halusi kukaan osapuoli tai ei.

Minä ymmärrän sen,

että jokainen ei halua olla äiti tai isä mutta siinä vaiheessa ennen raskautta pitäisi tehdä toisenlaisia valintoja asian suhteen. Pyrkiä ennalta ehkäisemään mahdollinen raskaus parhaalla mahdollisella toiminnalla. Siinä vaiheessa, kun jättää ehkäisyn tarkoituksella käyttämättä, jonka seuraamuksena pissaiseen tikkuun piirtyy kaksi viivaa, on turha itkeä. Siinä vaiheessa rintakarvat pöyhitään ja miehinen ego nousee, ja kannetaan vastuu. Vastuu siitä, minkä itse sai aikaan.

Vastuu lapsesta, omasta biologiasta, jota jokainen voi juosta fyysisesti karkuun mutta jota kukaan ei pääse henkisesti karkuun. Oma biologia, se tulee aina kulkemaan sydämessä, on sitten kuinka kylmä ihminen tahansa.

Uskon myös siihen, että jonain päivänä katumus iskee ja silloin kaiken paikkaaminen voi olla liian myöhäistä.

-Ida

Loppusilaus.

Olen onnellinen, että mun elämässä on neljä isähahmoa, jotka eivät ole koskaan kääntäneet lapselleen selkäänsä. He ovat isäni, jolle voin soittaa vaikka keskellä yötä. Isäpuoleni, jolle olen rinsessa, joka saa (äitini mukaan) kaiken. Sekä koululaisten isä, joka ei ole koskaan jättänyt hakematta lapsiaan ja joka ei ole koskaan jättänyt vastaamatta soittoon tai joka ei ole ikinä jäänyt ilman isänpäiväkorttia. Heidän kolmen lisäksi isähahmona toimii koululaisten pappa, joka korjaa jopa ex-miniän pyörän ja jolle lapset voivat viedä rikkinäisen lelun tietäen, että pappa hoitaa.

 

Seuraa matkaani:

Instagramissa.

Lue myös:

Meidän perhe on meidän perhe.

6 kommenttia

  1. Anna kirjoitti:

    Aihe on surullinen, mutta haluaisin puuttua tuohon että viranomaisilla ei ole valtuuksia pakottaa isää olemaan isä. Mikäpä olisi lapselle haitallisempaa kuin tulla sellaisen aikuisen kasvattamaksi joka ei halua häntä, ja todennäköisesti syyttää häntä elämänsä pilaamisesta? Ei ole kenenkään etu, että isää pakotettaisiin oleman läsnä.

    Ihminen ei ole ihan niin yksinkertainen olento kuin ehkä tässä haluat kuvata. Lapsensa hylänneiden miesten mielenterveys ei yleensä ole erityisen hyvissä kantimissa lähtökohtaisestikaan, ja vaikka tätä ratkaisua ei tarvitse hyväksyä, voi sitä ymmärtää että kaikilla ei ole samanlaisia valmiuksia toimia oikein tai kehittää itseään.

    Itsekin isänsä hylkäämien lasten äitinä tunnen surun lasteni puolesta, sekä saman katkeruuden siitä kun on jäänyt yksin vastuuseen yhteisestä päätöksestä. Se on surullista ja epäreilua, mutta tosiaan väkisin ei yhdestäkään siittäjästä hyvää isää tule.

    • Ida kirjoitti:

      Kiitos kommentistasi❤️ Näitä surullisia tilanteita on lukuisia ja onneksi näissä tarinoissa lapsella on toinen vanhempi, 200% tuella ja turvalla.❤️

  2. Suski kirjoitti:

    Onneksi löysin tämän.
    Itselläni kävi juuri samantapaisesti, kuin näköjään monilla muillakin.
    Avoliitossa siis tulin raskaaksi. Mies lasta vielä enemmän halusi.
    Nyt kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä oli töissä ollessani häipynyt kaikkine tavaroineen. Ja laittoi minut estolle joka paikkaan.
    Luulin olevani ihan yksin tämän asian kanssa. Mutta valitettavasti meitä taitaa olla monta.
    Tämä vielä tuore tapaus, joten mieli aivan myllerryksessä.
    Mietin kaikkea, miten esim isyyden tunnustaminen. Jos häntä ei saa edes kiinni.

    • Ida kirjoitti:

      Kiitos rohkeasta kommentistasi!❤️ Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan noin surullisen asian. Kovasti lähetän sinulle voimia asian keskelle❤️ Kuten sanoit, meitä on monia mutta vaikka tämä ei ehkä nyt lohduta, niin sanon siltin. Vertaistuen avulla asiasta pääsee eteenpäin, askel ja päivä kerrallaan. Matkalle kuuluu suru ja pettymys, inho ja raivo mutta matkan lopussa löydät vielä ilon ja onnen.❤️ Jos haluat, niin saa laittaa meiliä tms viestiä.❤️ Energiaa päivääsi!

  3. Nimetön kirjoitti:

    Luojalle kiitos tästä, löysin tämän juuri sopivasti. Tämä on ihan totta. Minulla on kaksi lasta aiemmasta liitosta ja aikanaan mies painosti aborttiin koko ajan, uhkaillen välillä väkivallallakin. Tein päätöksen yksin ja juuri näinhän se meni, että ”isä” sitten käännytti koko sukunsa minua vastaan ja onnistui siinä. Sain rahanahneen maineen, koska olinhan tottakai lapsen pitänyt elatusmaksujen takia ja nyt talous oli turvattu.

    Myöhemmin hän luikerteli elämäämme takaisin ja katuvana. Ja minä tyhmä uskoin ja teimme toisenkin lapsen. Sen jälkeen homma kaatui kuin korttitalo. En ole kertaakaan katunut kuitenkaan, etten aborttia valinnut. Samaan aikaan ystäväni myös tuli raskaaksi ja valitsi sen tien. Olin mukana tukemassa, kun hän otti sen tabletin, mikä keskeyttää raskauden ja sitten kun kohtu alkoi tyhjentämään uutta elämää vessan lattialle. En voisi sen kokemuksen jälkeen harkita aborttia mistään painavasta syystä. Muistan edelleen kun oman raskausmahan kanssa siivosin istukan palasia vessan lattialta, kaiken veren keskeltä.

    Ei se ole mikään helppo rasti naisellekaan. Miestenkin pitäisi tämä ymmärtää ja muistaa myös se että AINA on riski että jotain tapahtuu, kun seksiä harrastaa.

    • Ida kirjoitti:

      Kiitos kommentistasi ja siitä, että kerroit tarinasi!💛💛 Raskaus ja vauvan pitäminen ei totta tosissaan ole helppo rasti myöskään naiselle, joka näissä tarinoissa on hän kuka jää siihen, yksin huolehtimaan vauvasta. Mäkin olen kuullut vaikka minkälaisia juttuaj siitä mitä kaikkea olen muiden mielestä kun pidin lapsen, vastoin toisen tahtoa. Mutta onneksi kaikesta aina selviää ja sitä huomaa olevansa varsin taitava arjen pyörittäjä💛 Mikä teidän tilanne on nyt? Ihanaa viikonloppua sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *