Hae
Elämänmakuista matkaa

Miten olen voinut?

Juttelin ystäväni kanssa puhelimessa sen jälkeen kun koululaiset olivat lähteneet kouluun. Juteltiin miehistä, säästä, lapsista ja töistä kunnes ilmoille tuli ystävältäni kysymys, jonka kuultuani olin aivan hämilläni. Ystäväni kysyi multa ”Miten olet voinut?”. Siis tä? Mä olin aivan hämilläni kun multa kysyttiin miten olen voinut. En ole tätä kysymystä hetkeen kuullut mutta en ole myöskään tämän kysymyksen äärelle hetkeen pysähtynyt. Olen ehkä jopa hieman sivuuttanut oman vointini viime viikkoina ellen jopa viime kuukausina. Mutta ystävän kysymyksen jälkeen sopersin hieman vähätellen itseäni, ihan hyvin ja vähän jännittää. Siinä se. Mutta eihän mun vointi oikeasti ole vain tossa joten mietin puhelun jälkeen, että katsonko jakson gossip girliä vai pysähdynkö miettimään miten olen voinut? Ajattelin, että tekee hyvää pysähtyä kysymyksen äärelle. Pohtia hieman sitä, että miten olen voinut niin henkisesti kuin fyysisesti.

Debby Hudson – Unsplash

Miten olen voinut henkisesti?

Uskallanko ääneen sanoa, että hyvin? Voinko myöntää teille ja itselleni sen, että paremmin kuin esimerkiksi puoli vuotta sitten ja vielä paremmin kuin vuosi sitten. Mutta piru vie! Onhan mun uskallettava sanoa ääneen, että voin nyt henkisesti paljon paremmin kuin koskaan aikaisemmin tämän raskauden aikana. Muistan jakson vielä tammikuulta, jolloin olin aivan rikki enkä jaksanut nousta edes sängystä ylös koska tuntui äärettämän raskaalta vastaanottaa uudestaan se tieto, jossa oman lapsen pystyy hylkäämään. Tammikuussa olin aivan hajalla. Tuona ajanjaksona musta tuntui siltä, että millään ei ole mitään väliä. Olin todella negatiivinen enkä nähnyt missään mitään hyvää.

Kunnes jossain vaiheessa helmikuuta oivalsin, että hitto vie! Elämässä on vaikka mitä hyvää ja mun on otettava positiivisempi asenne eikä antaa kenenkään määritellä millä moodilla aloitan päiväni. Tajusin olleeni löysässä hirressä useamman vuoden ja nyt tuli se hetki. Se hetki, jossa voisin joko jäädä henkisen hirren varaan roikkumaan tai vapauttaa itseni siitä köydestä.

Mä päätin vapauttaa itseni siitä köydestä missä mua oltiin roikotettu.

Se päätös oli mun henkisen matkan käännekohta. Musta tuntui aivan mahtavan upealta tuntea se vapaus mitä päätöksen myötä koin. Sillä hetkellä en enää ajatellut, että olisinko voinut tehdä jotain toisin. Ei, en olisi. Kaikella on tarkoituksensa ja niin on ollut tälläkin kivikkoisella polulla, jossa uutta minuutta on rakennettu. Pala palalta. Henkisesti musta tuntuu tällä hetkellä todella hyvältä ja näen, että mulla on asiat nyt paljon paremmin.

Nousen aamuisin sängystä ylös ja kohtaan itseni peilistä, rehellisenä. Pystyn nauramaan ja elämään päivittäin. En kadu mitään enkä piilottele mitään. Musta tuntuu, että olen saanu ääneni kuuluviin ja pystyn sanomaan voivani henkisesti hyvin. Välillä sitä vaan pitää tehdä se päätös, joko pitää itsensä kahleissa tai vapauttaa itsensä. Mua myös ehkä vähän pelottaa sanoa ääneen, että mä voin henkisesti hyvin. Mä ehkä jopa vähän vähättelen tämän sanomista sillä tuntuu, että mun pitäisi surkutella vieläkin mutta eihän se näin mene! Eihän sitä voi kukaan tai mikään määrittää, että kauan asioita pitäisi surkutella ja voivotella. Mä koen, että mulla on kuitenkin oikeus käsi sydämellä sanoa, että olen kahden lapsen yhteishuoltaja ja kolmannen lapsen yksinhuoltaja, ja mulle kuuluu todella hyvää! Sainpas sanotuksi.

Miten olen voinut fyysisesti?

No siis! Mä olen aivan kypsä tätä raskautta mutta ei enää montaa hetkeä siihen, että äitini kanssa mennään Naistenklinikalle. Mutta vaikka olen aivan kypsä, niin olen viime viikkoina voinut yllättävän hyvin ja nyt kun tämän sanon, niin huomenna varmaan kolottaa joka paikkaan. Liitoskivut alkaa helpottamaan ja pystyn kävelemään päivä päivältä paremmin, tuntematta muuta kuin harkkasupistuksia. Se tuntuu aika kivalta, että pystyn kävelemään ilman kipuja. Hitaasti vaappuen mutta lähes kivuttomasti.

Maha tottakai ahdistaa ihan hirmuisesti koska tuntuu, että se on koko ajan tiellä. Pukiessa, nukkuessa, pissatessa, kurotellessa jne. Mutta se nyt on ehkä pientä verrattuna siihen, että vielä kuukausi sitten liitoskivut pisti mut itkemään ja kiroilemaan. En tietenkään ole mikään vetreä muidu ja lattialta ylösnouseminen on aikamoinen urheilusuoritus, joka naurattaa lapsiakin. Mua se ei aina naurata mutta hyvä, että joku saa siitä iloa päiväänsä.

Fyysisen puolen ehkä ärsyttävin juttu on turvotus! Ei mikään megapontisen mahtava turvotus mutta eritoten sellainen, jossa nilkat kipeytyy ja turpoo jos olen useita tunteja jalkojen päällä. Se on aika raivostuttavaa ja tukalaa, ja tästä syystä yritän pitää jalkoja mahdollisimman paljon ylhäällä. Vältän myös sukkien ja nilkkureiden pitämistä koska olen huomannut sen auttavan turvotuksen muodostamista joten jatkan vielä seuraava viikot sukatonta lenkkari linjaa. Ihan vaan ehkäistäkseni ylimääräistä turvotuksen syntyä. Jos eräältä ystävältäni kysytään, niin olen hänen mielestään päästä varpaisiin turvonnut 😀 Mutta häneltä kun ei kysytä, niin mua turvottaa vaan nilkoista (ja naamasta!).

Fyysiseen kuntoon on myös vaikuttanut ylimääräiset 20kg painolukemat, jotka mukavasti komeilee kropassani mutta toivottavaa olisi, että edes pieni osa kertyneistä kiloista jäisi sairaalaan 😉

Aika kuultaa muistot.

Kirjoittamisen rikkaus on se, että aika ei pääse kuultamaan muistoja vaan voin aina palata ajassa taaksepäin nähdäkseni mistä hetkestä olen tullut tähän hetkeen. Potiessa alkuraskauden pahoinvointia, en osannut odottaa että jonain päivänä ei enää oksettaisi. Itkiessäni sitä, että maailma kaatuu niskaan, en osannut odottaa että jonain päivänä ne talot ei kaatuisikaan päälle. Just nyt tässä hetkessä on hyvä olla ja olen valmis vastaanottamaan tämän(kin) viikonlopun, joka alkaa sillä että vietetään pojan kanssa vuorokausi kaksin ja sen jälkeen saan viettää kaksi vuorokautta ihan yksin. Jos en olisi raskaana eikä olisi koronaa, lähtisin baariin läikyttämään lonkeroa tanssilattialle mutta kun olen raskaana ja on korona, niin ajattelin nähdä ystäviä rauhallisen illan merkeissä. Just nyt on hyvä olla.

Ihanaa viikonloppua<3

-Ida

 

Lue myös ajasta ennen tätä hetkeä:

Tunteiden myllerrystä.

Pienen hetken.

Seuraa matkaani:

Instagramissa.