Hae
Elämänmakuista matkaa

Keskisormi pystyyn.

Tulihan sieltä se päivä. Päivä, jolloin keskisormi nousi pystyyn. Eilen lähdettiin tuttuuntapaan kotoa kävelylle, toinen kimpaantui toisella ja toinen nosti ylös keskisormen. Keskisormen! Siinä vaiheessa tunsin menettäneeni vuoden äiti palkinnon ja häpesin silmät päästäni. Mun lapseni, kenet olen kasvattanut nosti keskisormen pystyyn. Siinä vaiheessa pikakelasin vuodet taaksepäin ja mietin, että missä kohdin kasvatustani olen opettanut keskisormen olevan sallittu merkki?

Aikamme asiasta keskusteltuamme, sama toistui toisen toimesta. Siinä vaiheessa kuppini kiehahti ja teimme U-käännöksen kotiin. Siihen loppui meidän yhteinen ulkoilumme. Keskustelu keskisormen pystyyn nousemisesta ei tuottanut enää toivottua tulosta. Päinvastoin. Käveltiin kotiin, kieltäkin näytettiin matkalla. Sekin varmaan on kuulunut jossain vaiheessa niihin oppeihin mitä olen lapsilleni opettanut. Päätäkin auottiin. Siinä vaiheessa olin aivan varma, että joku muu on kasvattanut lapseni.

Yksi meni edeltä, toinen tuli perästä ja kolmas käveli keskellä tarmokkaasti tarpoen, ja hammasta purren. Älä lähde vänkäämiseen mukaan, jankutin mielessä itselleni. Kotiin päästyämme, kaksi meni käsien pesun kautta omiin huoneisiin suorittamaan sovitun (käsketyn) siivoustalkoon. Kolmannen istahdettu aulaan suorittamaan vahtivuoroa.

Maassa pyörimistä, jokaisen roskan esittämistä ja kissan leikittämistä. Sitä meidän kaksituntinen siivous hetki oli. Keskisormea ei sentäs enää näytetty. Maassa pyörimisen aikana pääsi itku, yhdellä, hän tiesi kertoa näyttäneensä kieltä koska oli väsynyt. Mietin, että näyttäisinkö itsekin ensikerralla kieltä, kun väsyttää? Tai ihan vaikka vaan hanuriani. Auttaisiko se, ehkäpä. Lapsen mielestä ainakin.

Keskisormea laskuille.

Roskien keräämisen aikana löytyi erilaisia julisteita mitä teipattiin arvoisille paikoille, samalla kun huoneessa lelut löysivät yksi kerrallaan oman paikkansa. Hitaasti siivotut huoneet olivat kahden tunnin jälkeen melko siistit. Sitä siisteyttä voisin ihailla pidempäänkin mutta tiedän, että se siisteys kestää hetken. Hetken ilo, sekin on jo jotain.

Samalla kun kaksi siivosi, yksi auttoi siivoamisessa ja pohti samalla tyhmiä aikuisten asioita mielessään. Laskuja, jotka tuntuvat tällä hetkellä pursuavan ovista ja ikkunoista. Raha, se on varsin pirullinen asia. Välillä toivoisin, että rahaa olisi seteleissä pisantornin korkuinen pino. Kuten tuntuu noita laskuja välillä olevan. Mietin, että voisinko näyttää laskuttajalle keskisormea ja sillä kuitata laskuni maksetuksi?

Sillä hetkellä, kun ajatus rahasta väistyi sivuun, tilalle tuli ajatus synnytyksestä ja listasta mikä pitäisi olla sitä ennen tehtynä ja asioista mitkä pitäisi olla sitä ennen ostettuna. Sillä stressaavalla hetkellä teki mieli pyllistää yhteen suuntaan ja näyttää sormea samalla.

Mutta siitä huolimatta vaikka aikuisten typerät asiat pyörivät mielessä, pystyin pysähtymään, kun yksi keskisormea näyttävistä aarteistani tuli halaamaan. Hänestä on kiva olla yhdessä. Joten ehkä tämä jälleen tästä?

Sanotaan, että lapsilla on turvallinen olo, kun uskaltavat näyttää tunteensa aikuiselle. Sanotaan, ettei raha tuo onnea.

Voidaanko myös sanoa, että välillä olisi kiva olla kieltä näyttävä lapsi vailla muita murheita.

Keskiviikko. Onneksi jo herätessäni tämä päivä vaikutti eilistä paremmalta ja niin se on toistaiseksi tähän asti vaikuttanut olevan. Aurinko paistaa ja kukat kukkii.

-Ida

 

Lue myös:

Tyttärelleni.

Pojalleni.

Seuraa matkaani:

Instagramissa.