Vauva syntyy, pian.
Kahden istukan kantamiseen on liittynyt rakenneultrasta asti tiedossa olevia riskejä ja tämän vuoksi muunmuassa alatiesynnytys mahdollisuus evättiin. Sain kolme viikkoa sitten sektioajan tämän kuun 26. päivälle eli viisi viikkoa ennen laskettua aikaa, ja siihen asennoidun. Järjestelin koti asiat sen mukaan ja suunnittelin ensi viikkoa yhdessä lasten kanssa. En ajatellut, että vauva syntyy kohta.
Kunnes perjantaina housuni kaikkinensa olivat aivan veressä ja siitä alkoi soittaminen Naistenklinikalle, jonne sain käskyn tulla heti. Paniikki iski lasten osalta sekä sairaalaan pääsyn osalta koska en todellakaan ollut varautunut tähän.
Onni läheisissä.
Onneni ovat olleet läheiset, jotka tulivat heti apuun niin lasten osalta, henkisen tuen osalta ja sairaalaan pääsyn osalta. Hetkeäkään en ole kokenut olevani yksin, perhe, läheiset ja ystävät ovat pitäneet tästä huolen.
Skarppasin hienosti eiliseen aamuun saakka vaikka perjantai-illalla vituttikin kun piti jäädä synnytyssaliin yöksi. Aamuvarhain paukuttelin henkseleitä, toiveina että pääsisin kotiin. Mutta toive vietiin. Sen sijaan sain tietää, että kotiin en näillä näkymin ennen synnytystä lähde. Beibin sektio aikaistuu ja mennään pari päivää tutkien kunnes toimitaan. Jos toimitaan. Siitäkään ei ole vielä varmuutta.
Hän on siis kohta täällä, aivan liian pian jos multa kysytään. Sanotiin, että vauva olisi nyt valmis syntymään. Vastasin, että mä en ole valmis.
Niinkuin en olekkaan. Tiedän, että kaikki tämä on mun ja beibin turvaksi. Tiedän, että hänen syntyminen kuusi viikkoa ennen laskettuaikaa olisi hänen turvaksi. Mutta siltin. Hän voisi pysyä vatsassani sovittuun sektio päivään saakka. Mulla on järkyttävä ikävä koululaisia ja kissaa. Jokainen heistä yrittää skarpata kaiken tämän keskellä ja lapsille soittaessa on revittävä huumori esiin. Se on ainut puhelu minkä keskellä ei voi romahtaa.
Silloin keksitään vaikka mitä iloisia asioita ja lahjomis keinoja, jotta lapsilla on hyvä ja luottavainen mieli. Onneksi heillä on tärkeitä ympärillä keiden kanssa heillä on hyvä olla.
Kiire maailmaan.
Jälleen tänä aamuna, kaiken tämän keskellä olan saanut olla kiitollinen siitä tukiverkostosta mikä mulla on ympärillä. Ilman perhettäni, ystäviäni ja läheisiäni tästä ei tulisi hevonkukkuakaan. Koko sairaalassa oloajan puhelinlinjat ovat käyneet kuumina, lapsille on tarjottu hoitopaikkoja ja kissankin asiat järjestetty. Myös kahvin saaminen sairaalaan on hoidossa ja ruuan päätyminen jääkaappiin.
Tällä pienellä ihmeellä on kiire maailmaan ja tämän pienen ihmeen äidillä on kaiken keskellä tärkeät ympärillä. He ovat pitämässä huolta siitä, että saan levätä vaikka just nyt olisin ennemmin kotona grillaamassa nakkeja. Koululaisten ja kissan kanssa.
Nyt mennään päivä kerrallaan, hitaasti ja useita tutkimuksia tehden. Matkan varrelle olen tuntenut saavani enkeleitä matkaan sillä kaikesta huolimatta, vatsassani jaksaa potkia vilkas 2,3 kiloinen pieni vailla huolia mistään.❤️
Jos mulla kolme toivetta olisi, niin toivoisin beibi tulisi terveenä maailmaan ja pääsisin pian halaaaman koululaisia sekä rapsuttamaan kissaa.❤️
-Ida
Lue myös: