Hae
Elämänmakuista matkaa

Viikkokatsaus

Kuluneen viikon viikkokatsaus.

Tällä viikolla multa kysyttiin neuvolassa ”Miten olet voinut?”. Kysymys esitettiin vähän varovasti mutta kysymykseen tuli itsenikin yllättänyt vastaus. ”Voin tosi hyvin.”. Lähdin neuvolasta ja seisoin ulkona, mielessäni pyöri lause ”Voin tosi hyvin”. Tällä ajatuksella alkoi tämä viikko ja siihen ajatukseen loppuu tämä viikko. Joten onkin hyvä pysähtyä alas miettimään tätä viikkoa ja tehdä kuluneen viikon viikkokatsaus. Vointini ja jaksamiseni on ihan toisenlaista nyt kuin sairaala jaksolla tai raskaana ollessani. Huomaan itsessäni melkoisen eron näiden jaksojen väliltä eikä mikään ihme. Ensiksi tulin onnellisesti raskaaksi, jonka jälkeen elin erilaista raskausaikaa mitä olin ajatellut. Tämän jälkeen elin jaksoa mitä en koskaan halunnut kokea. Kunnes, vihdoin pääsin elämään jaksoa mitä olin 34 viikkoa odottanut. Arkea kolmen lapsen kanssa, arkea jossa mulla olisi langat käsissä.

Tällä viikolla olen nauttinut siitä, kun koululaiset ovat olleet koulussa ja olen saanut olla apinanpoikasen kanssa kaksin kotona. Vain me. Se rauha on ollut ihanaa. On saatu olla kaksin vauva kuplassa. Olen saanut rauhassa tuijottaa jo yli viikon kotona ollutta beibiä. Aamupäivien rauhallisuuden jälkeen olen jaksanut iltapäivien hulinat ja panostaa koululaisiin. Olen ottanut koululaisia apinanpoikasen hoitoon mukaan, ja he varsin ylpeinä vahtivat sängyssä pötköttävää pikkuveljeä samalla, kun olen vessassa. Pieni asia mutta koululaisille suuri asia.

 

Tällä

viikolla olen havainnut helppouden tässä arjessa tai oikeastaan helppouden tasapainoilun välillä. Koen, että olen pystynyt antamaan jokaiselle lapselle itseäni. Okei onhan apina ollut vasta reippaan viikon kotona ja hänen varsin tyytyväinen olemuksensa mahdollistaa esimerkiksi sen, että voin peitellä isommat iltaisin rauhassa. Kenties myös säällä on osuutta asiaan tässä iloisessa kuplassa enkä tiedä mitä on tapahtunut, kun koululaiset ovat lopettaneet (ylimääräisen 😉 ) kiukuttelun. Aluksi he hakivat paikkaansa uudessa elämänmuutoksessa ja osottivat mieltään mulle. Noina hetkinä olen miettinyt, että mikä osa kasvatuksessa meni vikaan. Tiedostaen kuitenkin sen, että ei mikään ole mennyt vikaan. Vauvan tulo taloon on ollut iso muutos. Etenkin nuoremmalle, joka on aina ollut perheen pienin. En osannutkaan odottaa, että isosta ikäerosta huolimatta koululaisille voisi olla iso muutos jakaa äiti vielä yhdelle perheenjäsenelle. Tämä on kuitenkin muutos missä huomaan heidän sopeutuvan päivä päivältä paremmin ja tänäänkin yhden ilon aihe oli se, että vauva avasi hänelle silmänsä.

Siitä

se lähtee. Uudenlaiseen rooliin tutustuminen, itse kullakin. Myös allekirjoittaneella. Tosin, voin meidän kesken kertoa, että olen sujahtanut tähän kolmen lapsen äidin rooliin mielestäni aika mallikkaasti. Tämä ei ole yhtään pöllömpi pesti. Tällä hetkellä tulevaisuus näyttää valoisalta. Huomaan innostuvani jälleen asioista mistä en raskaana ollessa innostunut. Huomaan nauravan enemmän, odottavan jokaista hetkeä lasteni kanssa. En pillastu siitä, että herään kahdesti yössä ruokkimaan apinanpoikasta enkä koe olevani voimaton arjen kanssa.

Olen viettänyt uutta arkea jo yli viikon ja pidän tästä arjesta melko paljon. Tuntuu, että apinanpoikanen on hyvin sujahtanut mun ja koululaisten elämään. Ollaan aika sujuvasti minä ja kolme lasta, kissanpentua unohtamatta. Joka hänkin otti tunnin kestäneen uhittelun jälkeen vauvan hyvin vastaan. Vauvan sänkyyn hän ei mene eikä hyppää vaunuihin. Lisäksi vauva saa rauhassa olla, kissan nukkuessa välillä vauvan sängyn vieressä.

Kuluneella

viikolla olen havainnut itsessäni kehitystä. Ennen, parisuhteessa ollessani olen suosiolla antanut miehelle grillaus hommat sekä pihan laiton. Pessyt tavallaan itse käteni siitä koska olen ajatellut, että ne hommat kuuluisivat vastakkaista sukupuolta olevalle. No tänä kesänä tuli ensimmäinen kesä aikoihin, kun olin pihani kanssa yksin ja mietin, että mitähän hittoa tässä pitäisi tehdä?

Otin yhden tuttuni sanat mieleen ”Rintakarvat rottingille” ja päätin, että jos olen kaiken muunkin aina hoitanut ja hallinnut, niin yhden pihan ylläpitäminen grillin käydessä kuumana ei pysäytä meikäläistä. Niinpä olen tällä viikolla käyttänyt meidän grilliämme ensimmäistä kertaa ikinä, ihan itse ja heitellyt nurmikon siemeniä multineen pitkin pihaa. Siivonnut varaston ja kantanut pihakalusteen esille. Lasten avustuksella toki mutta ilman mieheen turvautumista. Se tunne on aika mahtava kun huomaa pärjäävänsä ennestään vieraiden asioiden äärellä.

Se on nimittäin sellainen juttu, että nyt olen (ja olen ollut pitkään) sekä nainen, että mies taloudessa ja aion opetella vihdoin myös taannoin ainoastaan miehelle kuuluvia tehtäviä. Nykyään, mun taloudessa ei ole miesten ja naisten hommia. On mun hommia ja aion osata ne kaikki, ihan itse.

-Ida

Lue myös:

kolmesta tulee neljä.

Seuraa matkaamme:

Instagramissa.