Hae
Elämänmakuista matkaa

Viikkokatsaus – Korona-ajan oivallus.

Niin hujahti taas yksi viikko eteenpäin. Tällä viikolla viikonloppu alkoi paljon paremmin kuin edeltävänä viikkona, jolloin sain tuntea olevani sylkykuppi. Tämän viikon perjantaina sain tuntea jotain ihan muuta. Sain huomata mikä on korona-ajan ainut hyvä oivallus. Se on ihmissuhteiden uuteen arvoon nouseminen. Sillä hetkellä, kun meille tärkeät sukulaiset soittivat perjantaina videopuhelun liian pitkien kilometrien takaa, olin onnellinen. Onnellinen siitä, että lapseni olivat niin iloisia nähdessään pikkuserkkunsa. Vallitsevan maailman tilanteen vuoksi emme ole nähneet sitten vuoden 2019. Näin kun sen kirjoittaa ylös, niin meinaa tulla itku. Aika rientää liian nopeasti. Onneksi on nykyajan teknologia, joka mahdollistaa läsnä olemisen myös etänä.

Jos tämä maailman tilanne

jotain on opettanut, niin sen, että näkemisen määrä ei kerro ihmisen tärkeyttä. Korona-ajan hyvä oivallus on ollut se, että olen oppinut vielä enemmän arvostamaan sosiaalisia suhteita. Tämä arvostus pätee hyvin erilaisiin sosiaalisiin suhteisiin. Heti ensimmäisenä tulee mieleen ystävyyssuhteet ja sukulaissuhteet. Mulla on hyvin pieni lähipiiri, keitä näen todella usein ja sitten on heitä, keitä näen harvoin, kilometreistä riippumatta. Tämä ei kuitenkaan määritä ihmissuhteen arvokkuutta. Se, näenkö ystäväni kerran kuussa vai kerran vuodessa ei määritä ystävyyssuhteen tärkeyttä. Päinvastoin. Mulle korona-ajan tilanne nostanut ihmissuhteiden tärkeyden uuteen arvoon.

Osaan enemmän arvostaa yhteydenpitämistä ja olen jopa aktiivisempi siinä nyt kuin ennen koronaa koska tällä hetkellä teknologian välityksellä yhteydenpitäminen on ensisijainen kontakti. Niin lähellä asuvaan ystävään kuin kaukana asuvaan sukulaiseen. Tuntui, että ennen pidin jopa itsestään selvänä sitä, että saatoin lähteä extempore moikkaamaan ystävää hänen töihin. Nyt puolestaan tätä(kin) tapaamista pitää suunnitella ihan hirmuisesti ja miettiä, että millaisena ajankohtana se olisi okei ja turvallista.

Vähentyneistä kontakteista

huolimatta koen olevani ihmisuhde arvoltani yhtä tärkeä nyt kuin silloin, milloin nähtiin harvakseen. Mielestäni näkemisessä määrä ei korvaa laatua. Itseasiassa sitä saattaa jopa eri tavalla panostaa kohtaamiseen, kun se ei ole enää itsestään selvä. Kuinka ihana onkaan pitkän ajan jälkeen kohdata tärkeä ihminen ja oivaltaa miten arvokas hän on. Sitä osaa ehkä jopa arvostaa ihmissuhteita eri lailla, kun pitää välillä taukoa. Mä ainakin huomaan, että arvostan entistä enemmän, kun saan vähän hajurakoa. Korona-ajan maailmantilanteen vuoksi hajurakoa tulee otettua pakon edestä mutta en väitä, etteikö myös normaalina aikana hajurako tulisi tarpeen. Ainakin mulle tulee välillä kiintiö täyteen sosiaalisia suhteita.

Se on nimittäin sellainen juttu, että rakkainkin ihminen voi alkaa ottaa aivoon, jos hänen kanssaan viettää 24/7 aikaa. Huomaan välillä sen, että voi tulla mitta täyteen, jos olen esimerkiksi tauotta lasten kanssa tai näen samoja henkilöitä päivästä toiseen. Sitä alkaa kaipaa hieman etäisyyttä ja samalla hetken omaa tilaa. Ilman etäisyyttä ei osaa kaivata ja ilman etäisyyttä sitä pitää toista itsestään selvänä. Etäisyyden jälkeen huomaan jälleen ihmissuhteen tärkeyden. On se mikä tahansa ihmissuhde.

Joten jos

pitäisi nimetä yksi korona-ajan hyvä oivallus. Sanoisin, että se olisi ihmissuhteiden uudelleen arvottaminen. Miten odotankaan normaalia elämää, jossa saisin tavata koska huvittaa ja halata koska tahansa. Oi niitä aikoja on ikävä mutta näinhän se on. Välillä elämässä pitää luopua jostain saadakseen jotain uutta tilalle. Niin kuin luovuttiin edelliskesän uima-altaasta ja saatiin tilalle trampoliini. Aina se luopuminen ei ole tunnu hyvältä mutta hetken asiaa tarkasteltua sen voi alkaa näkemään hyvänä. Enkä nyt sano, että korona olisi hyvä juttu! Ei todellakaan ja jos saisin yhden toiveen, poistaisin koronan maailmasta. MUTTA tässäkin asiassa voi yrittää nähdä hyvän puolen ja mulle se on juurikin tämä ihmissuhteiden uudelleen arvottaminen. Kukaan ympärillä olevani ei ole itsestään selvä henkilö vaan jokainen on varsin merkityksellinen ihminen ja heidän arvonsa on noussut uuteen nousuun kun he eivät ole niin sanotusti koko ajan saatavilla.

Monesti sitä siinä vaiheessa kun jotain menettää, tajuaa mitä on menettänyt. Joskus sen voi korjata mutta aina näin ei ole ja silloin paluu entiseen on liian myöhäistä. Vähän kuin korona. Kenties tämän olisi voinut korjata aikaisemmin tai kenties ei. Sitä on ehkä turha jossittella vaan sen sijaan sitä voi yrittää kääntää menetyksen voitoksi. Näin mä olen viime aikoina monessa asiassa tehnyt.

Myös uima-altaan kohdalla. Sen sijaan, että kaipailisin edellis kesänä ilahduttanut uima-allasta, joka toi mukanaan ylimääräistä työtä jatkuvan putsaamisen ja valvonnan vuoksi. Voin huojentunein mielin katsella trampoliinia, joka ei vaadi läheskään yhtä paljon kuin uima-allas ja jonka olemassa olosta tuoma ilo on stressitöntä.

-Ida

 

Lue myös:

Viikkokatsaus.

Viikkokatsaus – mulla on munaa.

Seuraa matkaamme:

Instagramissa.