Hae
Elämänmakuista matkaa

Onko vauvan pakko olla täällä?

Kerroin koululaisille raskaudesta niskaturvotusultraäänen jälkeen eli raskauden aika varhaisilla viikoilla. Heidän kummankin reaktio oli ihana. Jo siinä vaiheessa koululaiset alkoivat miettimään, että millaisen vauvan saisimme. Se hetki, kun kerroin heille, oli ikimuistoinen. Kumpikin kertoivat heti heidän tärkeille aikuisille siitä, että vauva on tulossa. Heti seuraavana päivänä he kertoivat siitä koulussa ja näin vauvan tuleminen alkoi hiljalleen konkretisoitumaan koko meidän perheellemme. Koululaisten ilo pääsi heti loistamaan ja aloimme yhdessä käymään, niin ultraääni tutkimuksissa, kuin vauvantarvike ostoksilla. Myös nimen mietimme yhdessä ja se oli itseasiassa koululaisten ykköstoiveena tekemässäni nimilistassa. Niinpä vauvalle muodostui nimi, yhdessä miettien ja mutustellen. Muiden kesken vauvaa kutsuttiin mahassa ollessaan veikka, vauva tai pulla mutta meidän kolmen kesken häntä kutsuttiin nimellä.

Aloimme noin kuukautta ennen vauvan tuloa yhdessä laskemaan päivä vauvan syntymään. Samalla kun mietimme, että mitä kaikkea kivaa voisimme tehdä vauvan kanssa. Kumpikin oli aivan onnessaan siitä, että pääsisivät hoitamaan pikkuveljeä. Mahan suojissa olevalle pikkuveljelle sanottiin iltaisin hyvät yötä ja tunnusteltiin, että missä kohdin voisi olla peppu ja missä kädet. Mahaa myös tökittiin, jotta pikkuveli potkisi takaisin. Monesti koululaiset onnistuivat tässä yrityksessä saada pikkuveli potkimaan.

Pian oltiin jo huhtikuun puolessa välissä ja mietittiin kuinka vauvan syntymäpäivä lähestyisi kohta. Tehtiin haaveita siitä mitä kaikkea voitaisiin tehdä vielä ennen vauvan syntymää. Samalla viikkasimme yhdessä vauvanvaatteita laatikkoon ja järjestelimme tarvikkeita.

Kunnes vauva syntyi ennenaikaisesti.

Sillä hetkellä tuntui, että kolikkoa käännettiin ja yhteisestä ilon aiheesta tuli vain yhden ihmisen ilon aihe. Allekirjoittaneen. Vauvan kuoppaisen alun jälkeen toin hänet viimein kotiin, jossa ilo vauvasta kesti vain yhden päivän. Yhden kokonaisen illan jos tarkkoja ollaan. Ensimmäisen illan aikana vauvasta kinasteltiin todella paljon ja vauvan sylissä pitovuoroja laskettiin. Osasin melko pian muuttuneesta käytöksestä aavistaa, että vauva ei ollut enää kiva tyyppi. Sain paljon kiukuttelua niskaani ja tuntui, että riitelimme joka asiasta. Vauva, kenen syntymistä yhdessä odotimme ja joka kotiin päästyään vain nukkui, oli yhtäkkiä punainen vaate.

Tuntui,

että olin jatkuvassa luotisateessa, jossa sain luoteja väistellessä paskasadetta päähäni. Joka suunnasta myrskysi ja sinkoili milloin mitäkin. Iltapäivisin valmistauduin henkisesti siihen, että kohta astun jälleen sotatantereelle. Siellä tepastelin luoteja väistellen ja välillä niistä osumaa ottaen aina siihen saakka, kunnes talossa väki hiljeni.

Siinä vaiheessa olin henkisesti aivan loppu.

En todellakaan osannut vaaleanpunaisessa pilvilinnassani odottaa, että koululainen voisi kokea vauvasta mustasukkaisuutta. Tiestin kokemuksesta, että kaksivuotias osaa uhmata vauvan tulon myötä mutta koululainen? Se tuli aivan puskista. Yritin sanoin ja teoin vakuuttaa, ja näyttää kuinka he ovat kaikki tärkeitä äidilleen. Annoin jokaiselle pieniä hetkiä kahdenkeskistä aikaa ja hiljalleen huomasin, että luoteja tuli enää yhden suunnalta. Toinen oli jo ilmeisemmin tuumannut, että hän on jo yhdeksän vuotta äitiä jakanut eikä se muuksi muuttuisi. Toinen puolestaan oli aina ollut se pienin ja hänestä tuntui vahvemmin siltä, että äiti olisi hänet hylännyt.

Koin paljon

riittämättömyyden tunteita, huonoa vanhemmuutta ja pahaa mieltä. Sotatantereen tauoilla itkimme yhdessä, juttelimme tilanteesta ja toimme erilaisia ehdotuksia tilanteen parantamiseksi. Kävimme muutaman viikon ajan päivittäin keskustelua perhekoon muutoksesta ja sen tuomista ajatuksista. Muutaman viikon ajan kerroin päivittäin kaikkien lapsien olevan samalla viivalla. Kiitin lapsia heidän kertomistaan tunteistaan, halasin jokaisen riidan päätteeksi ollen henkisesti valmis jälleen seuraavaan taisteluun.

Onko vauvan pakko olla täällä? kysymys tuntui pahalta kysymykseltä. Kuten tuntui jokainen kommentti, jossa vauvan meidän kotonamme olemista kyseenalaistettiin. Se ei tuntunut kivalta tuntea miten yhteisestä ilon aiheesta tuli riitelyn aihe. Ymmärsin sen, että tilanne ei todellakaan ollut koululaisille helppoa ja heidän käsityksensä vauvan tulosta taloon oli hieman erilainen.

Vauva on tylsä.

Ymmärsi toinen kertoa. Niin se on, yhdyin toisen koululaiseen toteamukseen kääntäen vauvan tylsyyden voitoksi. Kun vauva on tylsä, voimme tehdä enemmän asioita yhdessä. Niinpä otimme hyvin tiuhaa yhteisiä pelihetkiä, välillä pakottaen ja välillä oma-aloitteisesti. Mutta istuimme kuitenkin alas, olemaan yhdessä sen ajan, kun vauva on tylsä.

tuli lauantai

ja sisko sanoi vauvalle, olet ihan ok. Pyysi ottamaan yhteiskuvan. Sillä hetkellä sydämeni suli. Tätä hetkeä olin odottanut viisi viikkoa. Hetkeä, jolloin saisin aidosti tuntea sen miten raskausajan ilo pikkuveljestä tulisi toteen.

Kaksi ja puoli viikkoa kestäneelle sotatantereelle pystytettiin valkoinen lippu merkiksi siitä, että jokainen meistä antautuisi eikä enää jaksaisi riidellä. Lauantainen hetki, jossa pikkuveli haluttiin vierelle pötköttämään, oli yhden ajan loppu ja toisen ajan alku. Se oli merkki siitä, että tylsästi koko ajan ainoastaan nukkuva pikkuveli olisikin ihan ok tyyppi.

Aina pienenä annoksena kerrallaan. Iltaisin, hyvän yön aikana sekä aamuisin, jolloin hän kuulee olevansa maailman paras pikkuveli.

Halusin kertoa

yhdessä koululaisten kanssa teille siitä, että aina vauvan tuleminen taloon ei tunnu isommistakaan kivalta. Siinä hetkessä voidaan kokea monenlaisia tunteita, puolin ja toisin. Tärkein neuvo mikä meillä kolmella on muille – puhukaa tuntemuksistanne, niin iloisista kuin surullisistakin. Jonain päivänä sotatantereelle nousee valkoinen lippu merkiksi siitä, että vauva on ihan ok tyyppi.

Nyt on elelty jo neljättä päivää siinä sisaruskuplassa mitä olen odottanut vauvan syntymästä asti. Tässä kuplassa on ihana seurata sitä, kuinka pikkuveljeä huomioidaan pieninä annoksina kerrallaan.

-Ida, koululaiset ja tylsä vauva

PS. Lupa tekstiin on koululaisilta, joiden kanssa teksti on luettu yhdessä ja pohdittu samalla matkan kulkua.❤️

Lue myös:

Perheaika.

Seuraa matkaamme:

Instagramissa.