Hae
Elämänmakuista matkaa

Viikkokatsaus – 50% p#&kaa

Jos katsoo edeltäviä viikkokatsauksia, niin niistä huokuu tasaisuus ja seesteisyys. Onni ja iloisuus. Mutta kun alan pohtimaan tätä viikkoa, niin sanoisin viikon olleen 50% paskaa. Tämä on se tunne mitä yksinhuoltaja arjessaan toisinaan tuntee. Aina ei todellakaan mene viikot putkeen ja se tuntuu silloin henkisesti todella raskaalta. Se on kuitenkin erilaista pyörittää palettia yksin kuin kaksin.

Ystäväni

sanoi eilen, tiedän miltä susta tuntuu. Hän yritti tsempata ja oli tukena mutta sanoin hänelle, et sä tiedä. Enkä tarkoittanut sitä missään nimessä pahalla. Erilaisissa asetelmissa olevat perheet tuntevat ja kokevat asioita eri lailla. Oletusarvo on se, että kahden vanhemman perheessä toinen pääsee tarpeen vaatiessa pois tai vähintäänkin saa toisen aikuisen sen hetkiseen myllerykseen tueksi. Jos ei kuitenkaan saa siihen hetkeen toisen vanhemman tukea, niin siellä joka tapauksessa on olemassa kaksi vanhempaa.

Yhden vanhemman perheissä näin ei ole. Silloin kun pakka kaatuu niskaan ja hermopinteitä koetellaan, niin en voi heittää hanskoja tiskiin ja lähteä ulos kuuntelemaan lintujen laulua. Se on sillon vain kestettävä ja seistävä pystyssä. Se on silloin vain kuunneltava jos paskaa sataa niskaan ja jaksettava sanoittaa tilanteita.

Yhden

vanhemman perheissä ei ole hätäpoistumistietä eikä turvaa muista aikuisista. Yhden vanhemman perheissä vastuu kaikkinensa on yhdellä vanhemmalla. Tilanteiden käydessä kuumana, voin kilauttaa kaverille mutta en voi heittää pyyhettä kehään. On jaksettava viedä tilanteet loppuun, jos ei täysillä niin edes puoli teholla.

Sanoin eilen, että tervetuloa mun saappaisiin. Otin ehkä marttyyri kortin käteen mutta kolmen vuoden aikana kokemat mutkat kaikkinensa ja niistä koituvien osumien jälkipuonti on joskeekin syvältä. Ehkä olisin voinut joskus miettiä mihin suuntaan swaippailen mutta ei se jossittelu nenää pidemmälle vie. Korkeintaan nostaa käyrää ylemmäs.

Yhden

vanhemman perheissä vanhemmuuden työmäärä on 200 prosenttista. Nouset ylös aamuisin keittämään puuroa vaikka ei aina kiinnostaisi. Toisinaan otat saavillisen erilaisia tunnetiloja vastaan. Miksi? Koska olet perheen ainut aikuinen ja muuta oikotietä ei ole.

Aina välillä mietin millaista olisi olla kahden aikuisen perhe. Riippuu varmaan millainen sankari vieressä tallustaisi mutta jos siinä tallustaisi täyspäinen tyyppi, niin olisihan se aika kiva saada aamuisin kahvi valmiina. Tai vähintään jakaa toisen kanssa se arjen satunnainen paska kaikkinensa. Se kun menee niin, että ketutus on kevyempi kanttaa mutta myös jaettu ilo kaksin kertaistuu.

Tänään

on kuitenkin ollut hyvä päivä mutta siltin puolet viikosta on ollut paskaa. Aina tämmöisiä viikkoja ei ole mutta silloin kun on, niin kukaan ei voi tietää mitä toinen sillä hetkellä käy läpi. Jos joskus voisin äänestää itseäni vuoden äidiksi, niin äänestäisin. Koska olen mielestäni ollut varsin kelpo puoliso, ex-puoliso, bonus äiti, yksinhuoltaja, suurperheen pää ja äiti sekä mitä näitä nyt onkaan. Vaikka tämä viikko on puoliksi ollut kiva, niin se ei poista sitä tunnetta, että olen jokaiselle lapselleni se tärkein aikuinen. Nyt ja aina.

Perhemuoto ei missään vaiheessa haaveitani ollut se valinta numero yksi. Se on ollut syy-seuraus suhteen vuoksi tapahtunut juttu. Mutta siltin koen, että mulla on oikeus joskus vähän valittaa ja todeta ettei tästä tule mitään. Joskus tekisi mieli irtisanoutua arjesta ja luovuttaa saappaani jollekin toiselle mutta tiedän sen, että viikon päästä tulisi jo ikävä. Ellei jopa seuraavana aamuna.

Yksinhuoltajuus, yhden vanhemman perheen päänä oleminen. Se on ihan jees pesti. Aina välillä. Kenties palkallinen kesäloma pestistä voisi joskus olla tarpeen. Mietin vaan, että keneltä sen anoisin?

-Ida

 

Lue myös:

Viikkokatsaus-kympin todistukset.

Viikkokatsaus-korona ajan oivallus.

Viikkokatsaus-mulla on munaa.

Seuraa myös:

Instagramissa.