Hae
Elämänmakuista matkaa

Henkisen väkivallan loukku.

Avonaisen ikkunan vieressä on penkki. Sieltä auki olleesta ikkunasta puhaltaa kahdenkymmenen pakkasasteen tuuli. T-paita päällä syödään jouluateriaa, avonaisen ikkunan vieressä. Ikkuna olisi kiva saada kiinni. Ikkunaa ei saanut laittaa kiinni. Pitäisi pukea enemmän päälle. Kinkku maistui hammasta purren, iholla on kylmä ja itku pysähtyy kurkkuun saakka. Joulu.

Henkisellä väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka ei toteudu fyysisessä muodossa. Siihen ei aina haeta apua, koska sitä voi olla vaikea tunnistaa mutta sitä voi olla myös ulkopuolisen vaikea uskoa taikka ymmärtää. Sanotaan, että henkisen väkivallan kokeva saa usein kuulla mm. haukkumista, välinpitämätöntä kohtelua, syyttelyä ja hallinnan alaisuudessa olemista. Noin esimerkiksi. Välttämättä haukkumista tai välinpitämätöntä kohtelua ei esiinny jokaisen asian yhteydessä ja arjessa jatkuvasti mutta se kytee siellä pinnan alla ja saattaa tulla esiin silmän räpäyksessä. Osuman saadessa, osuma tulee suoraan. Kiertelemättä. Kyseenalaistaessa osuman saannin, tilanne saattaa eskaloitua vielä pahemmaksi ja syy on aina kuulijassa eikä koskaan sanojassa.

Henkisen väkivallan

kohteena ollessa sitä ei välttämättä itse huomaa kokevansa kaltoin kohtelua. Kuullessasi tuntevasi väärin tai tekeväsi väärin, pyytäväsi vääriä asioita, et ensimmäisillä kerroilla pysähdy niiden äärelle mutta aikojen saatossa huomaat, ettet muutakaan enää kuule tekeväsi. Etenkin jos kuulet tämän usein, toistuvasti. Siinä missä sisintä sinua arvostellaan, niin saattaa myös ulkoinen habitus ottaa osumaa. Sinua kaikkinensa pyritään muuttamaan toisenlaiseksi ja puet mitä vain, laitat hiuksesi miten vain tai itket missä tilanteessa tahansa, niin se on aina väärin. Sitä voi pysähtyä miettimään, ettei ole oikein tuntea surua taikka tuntea iloa, tavoitella unelmia. Kaltoin kohtelun aikana asioista voidaan sanoa huutaen tai normaalilla äänen painolla. Sillä miten sen sanoo, ei ole mitään väliä koska äänen paino ja kovuus ei kerro sitä, miten pahalta kuuleminen tuntuu.

Nauru on liian kovaa. Puhetta tulee liikaa. Itkeä ei saa. Nauru loppuu. Liekki sammuu.

Hiljalleen sammuu eloisuus ja iloisuus. Nauru siirtyy off-nappulaa painamalla pois.

Henkisen väkivallan

keskellä saa tuntea olevansa vääränlainen ihminen. Sitä voi kuulla syytöksiä siitä, kuinka ongelma A johtuu sinusta itsestäsi kuten myös johtuu ongelma Ö. Pikkuhiljaa sitä alkaa uskomaan siihen, että vallitseva ilmapiiri olisi toisenlainen, jos peilistäsi katsoisi erilainen ihminen. Alat myös itse näkemään peilikuvasi sellaisena kuin kuulet sen olevan. Pian peilistä katsoo toisenlainen ihminen ja se ei ole sinä. Ehkä sitä alkaa jopa varomaan sanomisia ja ennakoimaan tilanteita sekä varomaan miten teet asioita. Välttämättä sitä ei edes tunnista saavansa negatiivisesti osumaa koska siihen on jo turtunut. Se voi tuntia sun normilta.

Henkistä väkivaltaa kokevasta ei näy päälle päin se mitä hän kantaa sisällään. Se on helppo pitää piilossa mutta se on myös näkymätöntä väkivaltaa. Siinä missä musta silmä näkyisi, henkinen turmeltuminen ei näy. Joten harva osaa edes aavistaa mitä vastaantulija kokee kodissa minkä pitäisi olla turvallinen paikka. Kun väkivallan kokemuksista alkaa puhumaan ääneen, niin moni kuulija saattaa olla ihmeissään asiasta. Kenties silloin kun henkisen väkivallan kokemuksista puhuu ensimmäisen kerran ulkopuoliselle, saattaa ulkopuolinen vähätellä asiaa koska jokaisella nyt on vaikeita hetki ja jokainen nyt joskus puhuu rumasti. Tämä on lause, jonka jälkeen sitä saattaa vielä enemmän uskoa siihen, että oma kokemus ei ole oikeanlainen. Sitä jopa kyseenalaistaa oman epäilyksensä epänormaalista kohtelusta.

Voisiko joku halata ja kuiskata, että kaikki järjestyy ennemmin, kuin eristää toiseen huoneeseen? 

Ei haukku haavaa tee.

Jotkut tietävät sanoa mutta ennen kuin olet itse ollut haukkujen kohteena, ei voi tietää millaisen haavan se tekee. Sanat, niiden on taipumus jäädä mieleen ainiaaksi eikä niitä ole helppo peilistä katsoessa sivuuttaa. Sanojen merkityksen muuttaminen toisenlaiseksi minäkuvaksi ei tapahdu yhdessä yössä eikä kuukausissa, kenties ei vuosissakaan. Jos ihmissuhteessa, jossa käytetään henkistä väkivaltaa, pääsee irti, niin sitä joutuu rakentamaan itsensä uudenlaiseksi ja kynnys tuntea olevansa riittävä nousee. Murtuneen nilkan korjaaminen on paljon helpompaa ja selkeämpää kuin henkisen turmeltuman korjaaminen. Henkistä jälkeä ei vaan kipsata kasaan vaan se vaatii paljon työstämistä ja uskallusta kohdata asioita, puhua ääneen kokemuksestaan. Kaiken kuuleman keskellä henkilön minäkuvan menettämisen lisäksi uhri on saattanut kokemuksien keskellä masentua ja silloin jopa avun hakeminen, ja asioiden oikeanlainen tunnistaminen voi olla entistä vaikeampaa.

Taas itku tuli väärässä kohdassa. Taas on pyydetty liikoja. Taas herkkyys on väärä tunnetila.

Henkinen väkivalta. Se jättää arvet, sisällesi. Arvetkin haalentuvat ja jonain päivänä tulee se päivä, jolloin sitä huomaa olevansa vahvempi kuin ennen mutta ei koskaan kuitenkaan samanlainen kuin ennen kokemuksia. Sekin on parempi vaihtoehto kuin se, että väkivallan kohteena olemisesta ei pääse koskaan irti. Se voi joillekin olla lopun elämän loukku. Kaikki ei pääse irti. Toisille useita vuosia kestänyt henkisen minuuden lynkkaaminen on lopun iän mittainen matka. Vain harvat pääsevät pois mutta eivät välttämättä silloinkaan tiedosta kokemaansa.

-Ida

Lue myös:

Lasten kasvatus neuvot kautta aikojen.

Seuraa matkaamme:

Instagramissa.