Hae
Elämänmakuista matkaa

Yksinäisyys ilmoittelee itsestään.

Yksinäisyys. Enpä tavallaan ajatellut, että voisin sitä koskaan kokea mutta toissapäivänä istuessani Laaksolahden uimarannalla yksin kolmen lapseni kanssa, koin sen taas. Yhden nukkuessa vaunuissa, kahden peittäessä toisiaan hiekkaan tunsin yksinäisyyttä. Jälleen. Muistan yksinäisyyden tunteen uudenvuoden vietossa ja se sama tunne on tullut nyt lomakauden alkaessa esille. Katsoin mihin vain, näin erityyppisiä seurueita. Ystäväporukkaa ilman lapsia, pariskuntia kahden kesken ja perheellisiä seurueita. Uimarannalla oli yhtä, jos toista seuruetta eri kokoon panolla. Kaikilla näytti olevan hauskaa, puheen sorina kuului joka puolella ja hymyjä näkyi kasvoilla. Uimarannalla vallitsi iloisuus.

Kiinnitin paljon huomiota erilaisiin perheisiin. Toinen vanhempi kävi välillä lapsen tai lasten kanssa vedessä, toisen oleskeli rannalla tavaroiden kanssa. Jossain perheessä oltiin yhdessä vedessä, kaikki, koko porukka. Tunsin yksinäisyyttä huomatessani erilaisten perheiden olemuksen. Heistä huokui yhdessäolo.

Olinhan minäkin rannalla yhdessä, lasteni kanssa mutta istuessani nurmikolla vaunuissa nukkuvan vauvan kanssa koin olevani yksin. Samalla katseeni oli porautunut veden äärelle, jossa koululaiset olivat. Hiljaa mielessäni tunsin, kuinka loistan rannalla yksinäisyyttä ja erilaisuutta. Tunsin sillä hetkellä olevani ainut, joka on yksin lasten kanssa.

Pysähdyin miettimään,

että miten minut nähdään? Tuli tunne, että yksi ajattelee

’Toi on yksin lasten kanssa, mä en koskaan haluaisi olla’

’Tossa on yyhoo mamma’

’Kyllä kasvoista näkee et on väsynyt’

’voi tyttö parka…’

’ihan yksin..’

Pidätin itkua kun kävelin hiekkarannan läpi, kaikkien keskellä ja nähtävissä. Pidin katseen visusti varpaissani. Mä mietin ihan hirmuisesti sitä, että millaisen kuvan annan muille rannalla oleville. Kuinka yksinäisyyteni loistaisi kaikkien seurueiden keskellä. Ehkä jopa haikeana katselin perheitä joissa toinen vanhempi pystyi turvautumaan toiseen, antamaan täyden huomion lapselleen samalla kun toinen vanhempi huomioi toista lasta.

Meille sattui

rannalla tilanne, jossa vauva itki vaunuissa koska tutti oli tippunut ja hikeä oli pinnassa. Samalla hetkellä, kun heijasin vaunuja, tyttö tuli itkien luokseni sillä oli saanut vekin jalkapohjaan vedessä olevasta kivestä, jonka päälle hyppäsi. Tyttö joutui hetken istumaan viltillä, että sain vauvan rauhoitettua. Sen minuutin aikana tunsin pahaa mieltä. Vauva rauhoittui nopeasti saadessa tutin takaisin suuhun. Pääsin putsaamaan jalkapohjalla olevaa haavaa. Huomasin hetken päästä, etten nähnyt poikaani vedessä, katseeni kävi jokaisen lapsen läpi mutta omaani ei näkynyt. Pelko nousi pintaan. Jouduin keskeyttämään haavan putsaamiseen, pyytämään seitsemänvuotiasta vahtimaan vauvaa ja lähdin juoksemaan rannalle. Lähestyessäni rantaviivaa huomasin poikani istuvan hiekassa tehden hiekka palloja. Huokasin helpotuksesta.

Kaikki kolme oli tallessa. Sillä hetkellä yksinäisyyteni tuntui pahalta, pahemmalta kuin koskaan ennen. Näinä hetkinä olisi huojentavaa, jos voisin pyytää toista henkilöä putsaamaan haavan samalla kun heijaan vaunuja tai voisin luottaa siihen, että vedessä on aina aikuinen haukkana vahtimassa eikä mun tarvitsisi juosta peloissani kohti rantaviivaa.

Hiekkapalloja

tehnyt poikani sai siskonsa pian takaisin veteen, hetkeksi. Sitten tulikin aika lähteä. Puetutin tytön pukeutumistilassa, samalla kun poika vahti vaunuja. Lähdimme pukeutumisen jälkeen kävelemään bussipysäkille ja kuuntelin, kuinka lapset sanoivat, että heillä oli kivaa uimassa. Tullaanko äiti uudestaan? Ihan varmasti mennään uudestaan, sanoin. Huijasin koululaisia koska en halunnut sanoa lapsille, kuinka äitiä ei voisi ihan hirveästi kiinnostaa lähteä uudestaan hiekkarannalle. Yksin, kolmen lapsen kanssa. Uimarannalla oleminen oli nimittäin yksi niistä lukuisista kokemuksista, joissa tunsin yksinäisyyttä ja mietin, miten säälittävästi mua katsottaisiin.

Yksinäisyys. Se on uudenlainen ja aika voimistuva tunne. Kesällä pitäisi vielä tehdä lukuisia aktiviteetteja ja nyt jo tekeminen ahdistaa sillä yksinäisyys, se loistaa jopa laitteissa, johon mahtuu pareittain istumaan.

-Ida
Lue myös:
Yksin arjessa.
Seuraa matkaamme:
Instagramissa.