Hae
Elämänmakuista matkaa

Syntymäpäivä on hanurista.

Vuodessa on yksi päivä, jota en voi sietää ja se on syntymäpäivä. Se on ollut siitä asti, kun vaan muistan, päivänä sellainen minkä yli voisin nukkua vuorokauden mittaiset unet. Tuntuu, että nähdessäni somessa toinen toistaan erilaisempia syntymäpäiviä, niitä yhdistää yksi asia. Kaikki näyttävät kuvissa pitävän syntymäpäivästään ja heidän päivänsä näyttää ihanalta. Se kirpaisee usein sydämestäni, vaikka tiedän sen, ettei sosiaalinen media ole sama kuin totuus. Hyvä jos on joskus edes murusta totuudesta mutta siitä huolimatta pysähdyn kadehtien syntymäpäivä kuvien eteen. Olisipa minullakin, ajattelen. En kaipaa omakotitaloa, enkä prinssiä valkealla ratsussa, en muodin mukaisia vaatteita vaan ainoastaan kerran elämässäni kokemuksen siitä millaista on viettää täydellinen syntymäpäivä. En muista koska viimeksi olisin aidosti nauttinut syntymäpäivästäni mutta sen muistan miten ne ovat epäonnistuneet useasti.

Ensimmäisen kerran vietin epäonnisia syntymäpäiviä ollessani seitsemänvuotias. Muistan sen päivän todella hyvin. Äitini oli kattanut pöydälle toinen toistaa herkullisempia herkkuja sekä kakun. Pöydässä tarjottavat odottivat syöjäänsä ja päivänsankari juhlijoita. Ketään ei tullut. Odotin kotipihallamme monta tuntia ja toivoin, että porttikongin käydessä, sieltä tulisi vieras juhliini. Ketään ei kuitenkaan näkynyt.

Viimeisin muisto syntymäpäivistäni on viime vuoden päivä, jolloin sain lähikaupan kukkia ja sen perään kuulla lauseen, jonka jälkeen teki mieli heittää kukat roskiin. Nyt mulla ei sitten ole rahaa tupakkaan, kun ostin nämä. Saadessani kukat, oli jo iltapäivä ja olin odottanut koko päivän jotain yllätystä. Jotain sellaista mikä olisi kerran vuodessa minua varten.

Kolmekymppiset

olivat fiasko, baby showerit pohjanoteeraus. Olen aina toivonut saavani edes kerran vuodessa arvoiseni päivän mutta vielä tähän ikään mennessä se ei ole toteutunut. Eilen illalla itkin. Toivoin, että tämä aamu olisi jo ohitse. Muistelin jälleen illalla sitä kuinka aikaisempiin juhliin ei ole tullut ketään, milloin olen koko päivän odottanut jotain spesiaalia ja milloin on käynyt sillein, että makaan peiton alla koko päivän. Joskus olen saattanut jopa oksennuspyykkiä pestä ja pyyhkiä hiekkaa käsistä. Tänä aamuna olen jo saanut selvittää erimielisyyksiä, tuttuun tapaan. Ehkä ääntäkin on jo korotettu koska toinen herätti toisen, liian ajoissa.

Toisille syntymäpäivä on juhlapäivä mutta mulle syntymäpäivä on kaukana siitä. Se ei todellakaan ole juhlan tuntuinen päivä eikä varsinkaan ilon päivä. Ikää tulee vuoden verran enemmän mutta siinä se. Miettiessäni päivän arkisuuta ja tavanomaisuutta, pysähdyn samalla pohtimaan, tässäkö tämä oli? Päivä, joka on kerran vuodessa ja jonka pitäisi olla ilon juhla.

Tänä aamuna lapset ovat laittaneet parastaan. Heränneet lyhyeiden yöunien jälkeen jo kuudelta keittämään kahvia. Kahvin sain kuppiin kaadettuna, tarjottimeen läikkyneenä. Tarjottimella odotti myös eilen kerätyt kukat, nuukahtaneina sekä yksi kauraleipä, pelkällä voilla.

Syntymäpäivä. Se on ihan hanurista.

-Ida

 

Toim.huom. Ilman porukoiden joka vuotista muistamista, näköiseni lahjan antamista, olisin varmaan jo kumittanut kalenterista heinkäkuun 19. päivän pois. Kiitos, teille vanhukset.? Olen myös kiitollinen joka vuotisista onnittelu viesteistä, ne saavat sydämeen hyvän tunteen.❤️

Lue myös:

Viikkokatsaus – miten järjestää onnistuneet ristiäiset?

Seuraa meitä:

Instagramissa.