Mitä romantiikka on?
Selittelin taas aluksi ennen kuin hyppään asian ytimeen. Romantiikka ei ole kaikille samaa ja siihen mitä romantiikka toiselle on ja mitä se toiselle merkitsee, ei ole oikeaa vastaus. Jokaiselle meistä romantiikka on erilaisia asioita ja tekoja, sanattomia ja sanallisia. Se mitä romantiikka on minulle, voi olla sinulle siellä toisenlaista. Mutta se mitä olen oppinut vuosien aikana, on se, että olen tinkinyt tästä toiveesta ja merkityksestä. Tyytynyt. Enkä sano, etteikö joskus voisi tyytyä mutta tämä on kuitenkin monen mutkan jälkeen sellainen asia missä en enää tyydy. Mitä romantiikka on, minulle ja mitä se merkitsee, minulle? No ihan kaikkea aineettomasta aineelliseen, sanoja ja tekoja, lahjoja sekä yllätyksenä tehtyä ruokaa. Romatiikkaa on lähes kaikki mikä tuntuu tekijästä hyvältä ja mikä ilahduttaa toista osapuolta. Se voi olla kahden keskisiä ulkomaanmatkoja, elokuvamaista ilotulitusta tai sitten arkista aherrusta, pihan haravointia ja lautapelin pelaamista. Vain taivas on rajana siitä, mitä romantiikka voisi olla.
Romantiikka on itselleni sanoja, tekoja, aineetonta ja materialistista.
Romantiikassa minulle merkitsee se, miten toiselle puhutaan ja miten toisesta puhutaan. Romantiikka voi olla se, että kehuu puolisoa ja katsoo puolisoaan pilkkeellä silmäkulmassa. Se ei tarvitse kauniita kyyhkysen tuomia kirjeitä taikka parvekkeen alla laulamista kitara kädessä (tai miksipä ei? 😉 vaan monesti riittää, että kehutaan toista ja puhutaan toisesta hänen selkänsä takana kauniisti. Ei riitä, että jouluisin sanoo toisen olevan kaunis taikka viimeisen päälle laittautuneena toinen on kuuma. Romantiikan sanat rakentuvat uskottavammin arjessa ja sen ytimessä. Itselleni se, millaisena toinen näkee luonnollisimmillaan, on tärkeämpää kuin se millaisena toinen näkee jouluisin, tonttulakki päässä.
Totta kai, sanallinen viestintä on tärkeää hetkessä kuin hetkessä mutta aitous pitää olla siinä mukana. En halua kalastella kehuja kumppaniltani vaan toivon, että ne tulevat pyytämättä. Aidosti.
Romantiikka on myös sanoista tekoihin.
Ei yksinään riitä, että kehutaan sanallisesti, vaan se tulee myös näyttää käytännössä. Jos sanotaan, olet kaunis, mutta ei halata, tuleeko siitä kaunis olo? Siinä on sanat ja teot ristissä toisistaan, eikä itselleni tule hyvä fiilis siitä, jos ohimennen huikataan jotain kaunista mutta teot vievät toiseen suuntaan. Monesti ne teot osoittavat totuuden, ei tietenkään aina ja on niitä ääripäitä, joissa ei muisteta sanoilla kertoa, mutta teoilla kertominen tulee luonnostaan. Aina, ei todellakaan tarkoita sitä, että romantiikka tekoineen tulisi johtaa seksiin (sitä en edes avaa tässä kohtaa enempää) vaan romantiikkaa voi olla ohimenevät kosketukset, halaukset, kädestä pitäminen jne. Jokainen hyvältä tuntuva, fyysinen kosketus. Vaikka sitten lumessa painiminen tai vaikka kuulumisten kuuntelu!
Haluan hukkua tekoihin ja lahjoihin.
Romantiikan tärkeys korostuu itselleni myös juhlapäivinä ja merkkipäivinä. Rakastan yllättää esimerkiksi lapset ja kumppanini pääsiäisenä taikka nimipäivänä mutta myös tavallisena arkipäivänä. Tietenkään en heitä yllätä lempi suklaalla jokaisena päivänä mutta joskus yllätän. Kuitenkin vuodesta toiseen olen huomannut tyytyväni itse merkkipäivinä ja arjessa siihen yllätyksettömään elämään koska toinen osapuoli ei välttämättä pidä tärkeänä sitä, että onko nimppareilla joku pieni ele tai teko yllättämässä. Tässä asiassa mielestäni tulisi pitää mielessä, että vaikka itselleen olisi aivan sama muistaako, että toinen tykkää muumimukeista mutta sille vastaanottavalle puolelle voi olla asialla suurikin merkitys.
Toivon ja haluan joskus olla sellaisessa parisuhteessa, jossa hukun lahjoihin ja tekoihin. En päivittäin mutta ainakin joskus. ? Teot voivat olla niin arjen keskellä tapahtuvia pieniä tekoja kuin suuria yllätyksen täyteisiä juhlapäiviä.
Romatiikkassa kumpikin antaa ja saa.
Niin se vaan menee, että romantiikassa kumpikin antaa ja saa. Romatiikka ei toimi vain yhteen suuntaan. Kummankin osapuolen tulee romatiikassa pitää toinen mielessä. On se sitten sanoja tai Pariisin matkoja, niin romantiikka vaatii kummankin panostuksen ja joskus jopa työtäkin asian eteen. Aina ei välttämättä huvita tai kiinnosta mutta sitä se elämä on, kompromisseja ja oman mukavuusalueen ulkopuolella käymistä. Itselleni romantiikka on koko tämän postauksen kaikkia asioita (ja paljon enemmän!) ja niistä en enää aio tulevaisuudessa tinkiä. Vaativaako, ehkä.
-Ida a.k.a parisuhde tohtori ?
Lue myös:
Neljätoista päivää muutosta takana.
Seuraa meitä:
Viikkokatsaus – neljätoista päivää muutosta takana.
Aloitin Suurin muutos – valmennuksen neljätoista päivää sitten ja nyt olisi hyvä sanoa muutama sanoa muutoksen matkaltani. Muutosta on takana kaksiviikkoa enkä vieläkään ole ihan suuresti ylpeä itsestäni. Siinä missä viime viikolla söin säännöllisesti ja noudatin meidän perheemme suunnittelemaa ruokalistaa, niin tällä viikolla olen paikka paikoin huomannut sen, kuinka syöminen meinaa unohtua. Ihan oikeasti, miten aikuinen voi unohtaa syödä? En ymmärrä. Mutta esimerkkinä ne päivät, jolloin olemme olleet Maxin kanssa lounaan aikaan liikenteessä, ruokailuväliksi tulee jopa kuusi tuntia. Harmittaa ihan hitokseen se, että aikuisena sitä on näin huono pitämään kiinni järkevistä asioista. Tällä viikolla nälän tunne on ollut laskettavissa vähintään kahden käsin sormilla ja se on aika harmillista!
Vaikka miten suunniteltiin viime viikon sunnuntaina tämän viikon ruokaohjelma kaikkinensa, niin huomaan, että vetoan usein esimerkiksi kiireeseen, jos en ole syönyt tms. ”järkevään” syyhyn. Todellisuudessa ei ole olemassa oikeaa kiirettä, vaan kiire on meidän päässämme syntynyt ajatus ja etenkin itselläni voisin jopa sanoa, että syömättömyydessä on kyse jonkin sortin elämänhallinnan puutteesta. Eikä missään nimessä kokonaisvaltaisen elämänhallinnan puutteesta vaan tämän yhden osa-alueen. Kuinkakohan monta kertaa ruokailun rytmikkyyttä pitää harjoitella, jottei se tuntuisi vaikealta? En tiedä.
Itselleni tämän valmennuksen yksi tavoitteista on oppia syömään järkevästi, säännöllisesti, monipuolisesti ja runsaasti. Kyllä! Runsaasti koska syön kuin hiiri. Tämän valmennuksen aikana olen (ja totta kai muutkin ovat<3) saanut hyviä eväitä valmentajilta ruokailuun, siitä ei missään nimessä ole kyse vaan itselläni on kyse ihan vaan siitä, että priorisoin syömisen lähes viimeiseksi listallani. Mutta se mistä olen ylpeä, jos tämän heikon viikon jälkeen voi olla ylpeä, niin siitä, että olen syönyt lasten kanssa kerran päivässä ruuan ja se on meidän perheellemme tärkeä hetki.
On tässä viikossa jotain hyvääkin.
Tällä viikolla olen kaiken keskellä pitänyt huolta liikkumisesta käyden pitkillä kävelyillä sekä tekemällä lihaskuntotreenejä, ja niistä löydän vaikka mitä hyvää! Huomaan saavani treeneistä hyvän fiiliksen ja on ollut hetkiä, jolloin olisi tehnyt mieli mennä bussilla kahdeksan kilometrin matka mutta vaikeasta lähdöstä huolimatta siitäkin kävelystä tuli hyvä mieli. Pidän pari-kolme kertaa viikossa lihakunto päivän ja jopa vartin jumpasta tulee hiki!! Lisäksi se on ollut ajallisesti sellainen aika mikä onnistuu arjessa hyvin ja vieläpä kotona. Samalla kun Max on leikkimatolla ihailemassa lelujaan, niin teen jumpan hänen vieressänsä. Näppärää! Yhteensä tällä viikolla on tullut kävelypäiviä kolme ja kahtena niistä olen tehnyt sen lihaskuntotreenin.
Siinäpä muutoksen matkan kuuluminen lyhykäisyydessään!❤ Painoa en ole tarkastellut mutta se nyt ei ole ollut mulle se prioriteetti ykkönen vaan ruokailun kuntoon saaminen sekä yleisen väsymys tason laskeminen on ne mitä valmennuksen aikana toivon löytävänä. No vielä on kuusi kokonaista viikkoa, joten kerkiän pääsemään tavoitteisiini.?
-Ida
Lue myös:
Seuraa meitä: