Hae
Elämänmakuista matkaa

Viikkokatsaus – monenlaisia ajatuksia ja tunteita.

Huh! Siinä on yksi sana, jolla kuvailisin tätä mennyttä viikkoa. Seitsemän päivän ajan olen kokenut monenlaisia ajatuksia ja tunteita, ja huomaan tunteideni menevän toisinaan vuoristorataa. Siinä missä perjantai tuntui äärimmäisen hyvältä ja onnelliselta päivältä, lauantaina heräsin toisenlaisissa fiiliksissä. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tuntea ja tulla kuulluksi. Olen kuullut ties, kuinka monesti kuinka minun tulisi säädellä tunteitani, olla värittömämpi ja hiljaisempi. Nykyään uskallan antaa jokaiselle tunteelleni tilaa ja tunnetilojen näkyä, ja jestas tuntuu hyvältä kun ei tarvitse muovata minuutta toisenlaiseksi ja piilottaa omaa sisintään. Vahvasti tuntevana ihmisenä menee toisinaan monta päivää, viikkoakin suhteellisen tasaisesti mutta sitten saattaa tulla tilanne tai tapahtuma, joka laukaisee huonon fiiliksen. Mutta sekin tunnetila on okei ja sitä olen oppinut työstämään sekä ennakoimaan sen tunteen tulemista.

Vuodet eivät ole aina palvelleen hyvin.

varpaillaan helvettiä odottaessa.

En oikeastaan yhtään ihmettele, että miksi välillä ketuttaa. Lauantaina heräsin tunteeseen, jossa yksityiselämässä oleva asia painoi rintakehää. Sen enempää avaamatta sanon ainoastaan sen, että toukokuussa saatuani viestin, jossa elämästäni uhattiin tehdä helvettiä, olen siitä hetkestä saakka miettinyt, että koska se helvetti alkaa? Huomaan tämän asian oleva toisinaan ajatuksissa viimeisenä ja toisinaan, kuten lauantaina, ajatuksissa ensimmäisenä. Välillä en muista asiaa ja jossain käänteessä tunnen asian luissani asti.

Kerran kuulin sanovani, mitä jotain sellaista joutuisit kokemaan mitä et ole vielä joutunut kokemaan. Tämän lauseen yritän kaivaa mieleeni silloin kun pelko meinaa ottaa vallan. Milloin jännitän mitä sosiaalisen median kautta tulee, milloin jännitän puhelimen piippausta ja koska oveen koputusta. Tällä hetkellä käsillä on pitkään ollut asia, jonka etenemiseen ja päätökseen en voi vaikuttaa. Voin vaan odottaa, toisinaan astua varpailleni. Toisinaan pelkään, että kaikki tämä mitä olen rakentanut ympärilleni, kodissani sekä kodin ulkopuolella, vietäisi pois ja murskattaisi. Yritän kuitenkin vakuutella itselleni, että mikään mitä olen rakentanut, ei pieni puhkuminen romauta.

Tulee vastaan mitä tahansa, niin viime kädessä tiedän olevani vahvempi. Kykeneväisempi katsomaan silmiin ja suoristamaan selkäni. Se jos mikä antaa voimaa.

Suurin muutos-valmennuksen onnistumiset.

Siinä missä olen tällä viikolla pohtinut yksityiselämän asiaa hiljaa mielessäni, olen avoimesti pohtinut ja tuntenut muitakin tunteita. Alkuviikosta koimme ensimmäistä kertaa niin kutsuttua neljänkuukauden hulinaa, joka tarkoitti sitä, että alkuviikosta Max heräsi kahden tunnin välien ja olin aivan tööt niiden öiden jälkeen. Tästä syystä maanantaina alkanut Suurin Muutos-valmennus alkoi alkuviikosta osaltani sillein, että keskityin ainoastaan ruokavalion palauttamiseen raiteilleen ja vasta keskiviikkona sain puhtia lähteä tekemään treenivideota. Sittemmin, loppu viikkoa kohden, olen käynyt pitkillä kävelyillä niin perjantaina kuin lauantaina. Huomasin aika äkkiä sen, miten vähäuniset yöt ovat kytköksissä omalla kohdallani liikkumisen motivaation. Max palasi normaaliin, omalaiseensa hyvään rytmiinsä keskiviikko-torstai yönä ja johan sitä oli taas virtaa touhuta itsellänikin kun vauva oli nukkunut hyvin.

Mutta tosissaan ruokailun osalta saimme tällä viikolla kokea lasten kanssa monia onnistumisia ja puhallettiin hienosti yhteen hiileen noudattamalla ennalta suunniteltua ruokalistaamme. Pidimme lauantaina herkkupäivän ja se oli viikon ensimmäinen herkkuhetki, jokaisella meistä. Syötyäni noin 200g karkkia, voin pahoin enkä rehellisesti sanottuna syödessäni edes nauttinut niistä. Söin karkkia ihan vaan koska sitä oli enkä sen vuoksi, että olisi tehnyt mieli. Tuli tosissaan huono olo karkeista! Ehkä ostan ensi lauantaiksi jotain muuta herkkua. Kaikenkaikkiaan tästä viikosta on Suurin Muutos-valmennuksen osalta jäänyt hyvä fiilis!

paukuttelen henkseleitä, piilossa.

Loppu silauksena sanottakoot, että olen kokonaisuudessaan varsin ylpeä itsestäni sekä meidän koko perheen kuluneesta viikosta. Vaikka on hetkiä, jolloin odotan varpasillani helvettiä, niin kokonaisuudessaan tämä viikko on osoittanut pienillä onnistumisillaan elämän olevan henkseleiden paukuttelun arvoista. Arjen alettua olemme päässeet lasten kanssa jälleen samalle viivalle ja sen suuremmilta kiukutteluilta sekä toistemme naamoihin kyllästymisiltä olemme välttyneet. Päiviin mahtuu enemmän halauksia kuin huutoja ja iltaisin päivistä on tullut aidosti kiitollisuuden tunnetta. Arjen alkaminen tekee hyvää myös minulle, perheen päälle, sillä saan päivisin olla kahden unelman äärellä – vauvan kanssa ja tietokone hommien äärellä. Välillä samaa aikaa, välillä eri aikaa ja välillä sikinsokin mutta aina täydellä sydämellä ja rakkaudella. En tiedä milloin vauvakupla yleensä puhkeaa mutta siellä olen vieläkin. Vauvakuplassa oleminen on arvokasta ja ihanaa aikaa, jossa olessani voisin paukutella hekseleitä, piilossa.

Olenhan kokonaisvaltaisesti hyvin arkea pyörittävä, monen asian äärellä tasapainotteleva äiti, joka tekee intohimolla asioita, niin itsensä kuin lastensa hyväksi. Tietäen, että hyvä voittaa pahan. Aina.

 

-Ida

 

Lue myös:

Ympärillä oleva energia.

Vähäinen unenmäärä ja laaduttomat tunnit.

Seuraa meitä:

Instagramissa