Hae
Elämänmakuista matkaa

Viikkokatsaus – neljätoista päivää muutosta takana.

Aloitin Suurin muutos – valmennuksen neljätoista päivää sitten ja nyt olisi hyvä sanoa muutama sanoa muutoksen matkaltani. Muutosta on takana kaksiviikkoa enkä vieläkään ole ihan suuresti ylpeä itsestäni. Siinä missä viime viikolla söin säännöllisesti ja noudatin meidän perheemme suunnittelemaa ruokalistaa, niin tällä viikolla olen paikka paikoin huomannut sen, kuinka syöminen meinaa unohtua. Ihan oikeasti, miten aikuinen voi unohtaa syödä? En ymmärrä. Mutta esimerkkinä ne päivät, jolloin olemme olleet Maxin kanssa lounaan aikaan liikenteessä, ruokailuväliksi tulee jopa kuusi tuntia. Harmittaa ihan hitokseen se, että aikuisena sitä on näin huono pitämään kiinni järkevistä asioista. Tällä viikolla nälän tunne on ollut laskettavissa vähintään kahden käsin sormilla ja se on aika harmillista!

Vaikka miten suunniteltiin viime viikon sunnuntaina tämän viikon ruokaohjelma kaikkinensa, niin huomaan, että vetoan usein esimerkiksi kiireeseen, jos en ole syönyt tms. ”järkevään” syyhyn. Todellisuudessa ei ole olemassa oikeaa kiirettä, vaan kiire on meidän päässämme syntynyt ajatus ja etenkin itselläni voisin jopa sanoa, että syömättömyydessä on kyse jonkin sortin elämänhallinnan puutteesta. Eikä missään nimessä kokonaisvaltaisen elämänhallinnan puutteesta vaan tämän yhden osa-alueen. Kuinkakohan monta kertaa ruokailun rytmikkyyttä pitää harjoitella, jottei se tuntuisi vaikealta? En tiedä.

Itselleni tämän valmennuksen yksi tavoitteista on oppia syömään järkevästi, säännöllisesti, monipuolisesti ja runsaasti. Kyllä! Runsaasti koska syön kuin hiiri. Tämän valmennuksen aikana olen (ja totta kai muutkin ovat<3) saanut hyviä eväitä valmentajilta ruokailuun, siitä ei missään nimessä ole kyse vaan itselläni on kyse ihan vaan siitä, että priorisoin syömisen lähes viimeiseksi listallani. Mutta se mistä olen ylpeä, jos tämän heikon viikon jälkeen voi olla ylpeä, niin siitä, että olen syönyt lasten kanssa kerran päivässä ruuan ja se on meidän perheellemme tärkeä hetki.

On tässä viikossa jotain hyvääkin.

Tällä viikolla olen kaiken keskellä pitänyt huolta liikkumisesta käyden pitkillä kävelyillä sekä tekemällä lihaskuntotreenejä, ja niistä löydän vaikka mitä hyvää! Huomaan saavani treeneistä hyvän fiiliksen ja on ollut hetkiä, jolloin olisi tehnyt mieli mennä bussilla kahdeksan kilometrin matka mutta vaikeasta lähdöstä huolimatta siitäkin kävelystä tuli hyvä mieli. Pidän pari-kolme kertaa viikossa lihakunto päivän ja jopa vartin jumpasta tulee hiki!! Lisäksi se on ollut ajallisesti sellainen aika mikä onnistuu arjessa hyvin ja vieläpä kotona. Samalla kun Max on leikkimatolla ihailemassa lelujaan, niin teen jumpan hänen vieressänsä. Näppärää! Yhteensä tällä viikolla on tullut kävelypäiviä kolme ja kahtena niistä olen tehnyt sen lihaskuntotreenin.

Siinäpä muutoksen matkan kuuluminen lyhykäisyydessään!❤ Painoa en ole tarkastellut mutta se nyt ei ole ollut mulle se prioriteetti ykkönen vaan ruokailun kuntoon saaminen sekä yleisen väsymys tason laskeminen on ne mitä valmennuksen aikana toivon löytävänä. No vielä on kuusi kokonaista viikkoa, joten kerkiän pääsemään tavoitteisiini.?

-Ida

 

Lue myös:

Yksinhuoltajan tuet.

Max – tylsän hauska vauva.

Seuraa meitä:

Instagramissa.