Hae
Elämänmakuista matkaa

Viikkokatsaus – riittämättömyyden tunne somessa.

Aina välillä iskee riittämättömyyden tunne somessa. Olen aloittanut aktiivisen ja säännöllisen Instagramin päivittämisen loppu talven ja alku kevään taitteessa, ja pidän siitä toden teolla. Samaan aikaan sain tietynlaisen rytmin blogin kirjoittamiseen ja sitä vasta rakastankin. Voiko sanoa noin? Ehkä voi. Imelää tai ei, niin kirjoittaminen ja somettaminen ovat juttujani. Niitä juttuja mistä todella tykkään. Joskus jopa niin paljon, että läheiseni sanovat leikkimielisesti piilottavansa puhelimeni. Itse en koe sisällöntuottamista työläänä vaan osana minua, osana sitä mitä olen ja mistä olen aina unelmoinut. Muistan vuonna 2010, kun odotin esikoistani, niin aloitin jo silloin bloggaamisen ja lukijakuntani oli todella pieni. Se tuntui sillä hetkellä niin minun jutultani, ettei tosikaan mutta en kuitenkaan pystynyt toimimaan kirjoittajana avoimena ja omana itsenäni, niinpä lopetin sen touhun muutaman vuoden päästä.

minun neliöni.

Tykkään siitä, että olen rehellinen kirjoittaja, sisällöntuottaja, miksikä nyt kukaan haluaa minua tituleerata. Rehellisyys ja avoimuus, vuorovaikutuksellisuus ja aitous ovat niitä kulmakiviä mitä pyrin niin blogissani kuin Instagramissani ylläpitämään. Ne ovat minun neliöni minkä sisälle rakennan sisältöäni, ja mitkä pyrin pitämään tuottamisessa mielessäni. Ne ovat myös minun neliöni kulmat, jotka tuntuvat omalta jutultani. Sellaiselta, missä tunnen sydämeni olevan mukana.

Kuten kuitenkin tiedämme, niin sosiaalisen median maailma on valtava ja erottuakseen kaiken joukosta, tulisi olla erottuva sisällöntuottaja. Tässä kohdin tulee se hetki, jossa mietin ja analysoin itseäni sekä kanaviani. Vertaan itseäni tileineen monen muun tiliin ja tästä syystä poden joskus riittämättömyyden tunnetta niin sisältöni, itseni kuin esimerkiksi Instagramin feedin suhteen. Koskaan vertaaminen ei kannattaisi sillä aina löytyy joku, joka on parempi, tekee isommin tai tyylikkäämmin.

hiiren saappaista isoihin saappaisiin.

Tiedän sen järjelläni ettei kannattaisi pysähtyä vertaamaan itseään henkilöön, jolla on esimerkiksi 20 000 seuraajaa koska toisaalta se on hyvin epärealistinen vertailunkohde mutta kohde minkä lukujen takana mieluusti seisoisin. Tällä hetkellä olen luonnollisesti moneen muuhun verrattuna hiiren saappaissa niin bloggaamisen kuin Instagramin suhteen mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö voisi jonain päivänä olla isommissa saappaissa.

Sitähän ei kukaan tiedä minne suuntani itselleni rakkaiden asioiden äärellä vie. Niin kirjoittaminen kuin Instagramin sisällöntuottaminen vaatii luottamista, itseensä. Luottamista minuun ja siihen, että se mitä teen, on hyvää ja joskus jopa loistavaa.

Silloin tällöin tosissaan haastan omaa mieltäni ja mietin, että mihin minusta on niin blogin kuin Instagramin suhteen. Perjantaina oli sellainen hetki, että kyseenalaistin oman tilini tuottavuuden, kiinnostavuuden sekä neljä kulmaani. Mietin, että näkeekö muut sitä mitä toivoisin heidän näkevän. Niinpä kysyin Instagramin storyssa seuraajieni mielipiteitä ja jännityksellä jäin odottamaan vastauksia. Tulisiko niitä edes, mietin. Pyysin risut ruusuineen ja sain ruusuja.

sinä riität, rosoisine kulminesi.

Se palautteen määrä minkä sain, kosketti sydäntäni. Härreguud miten kauniisti Instagramin storyn puolella seuraajani puhuivat minulle. Jestas! Tallensin jokaisen kommentin ylös, kirjoitin ne paperille koska haluan, että ne ovat ylhäällä seuraavan kerran, kun mietin, että olenko riittävä. Olen kuulemma, tiesi eräskin seuraajani kertoa.

Sinä riität, rosoisine kulminesi.

Ehkä siihen sanaan ja lukuisten muiden teksteihin olisi luottamista. Loppupeleissä homman nimi on se, että ilman Teitä siellä, ei olisi tätä tekstiä tässä.

Kiitos.

Ida

 

Lue myös:

Elämäni isoin jakso kelattuna.

Seuraa meitä:

Instagramissa.