Hae
Elämänmakuista matkaa

Vanhemmuus – kahden ihmisen vastuu.

Roope Salminen nosti eilen Instagramin puolella tärkeän asian esille, joka on luettavissa täältä! Hänen innoittamana juttelin eilen storyyn siitä, että miten olen havainnut vanhemmuuden keskellä sen, kuinka isien lasten kanssa olemista ihannoidaan mutta äitien ei. Kuinka ihmeellistä se onkaan, että isä lähtee lapsen kanssa puistoon ja hänelle käydään jopa sanomassa siitä kasvokkain mutta kuinka moni äiti saa kehuja, jos on lähtenyt puistoon? Siinä missä isiä katsotaan ylöspäin, äiti lähestulkoon kivitetään, jos hän sattuu ottamaan puistossa puhelimen käteen. Kuinka montaa äitiä katsotaan kieroon jos hän jättää pienen vauvan hoitoon lähteäkseen illan viettoon, siinä missä isää kannustetaan ottamaan rennosti. Äitien vanhemmuutta pidetään itsestään selvänä mutta isien pyhänä lehmänä – noin karrikoidusti. Eikös vanhemmuus ole kahden ihmisen vastuu, tasavertaisesti, ilman, että kumpikaan nostetaan ykkössijalle? Näin sitä voisi olettaa mutta näin se ei aina ole.

isä vaihtoi vaipan, sai hän mitalin kiitokseksi.

Eikä siinä mitään! Olen minäkin ylpeä siitä, että minun sekä koululaisten isän vanhemmuus toimii ja kumpikin kantaa yhdessä vastuun lapsista. Se vaan tuntuu olevan jotenkin suurikin palkinnon paikka, jos koululaiset käyvät isällään (ts. menevät toiseen kotiinsa) mutta kun he ovat minulla, pidetään sitä ihan selvänä hommana. Ei siitä kukaan numeroa tee mutta kun sanon heidän menevän joka toinen viikonloppu toiseen kotiinsa, ollaan isälle viemässä mitalia siitä. Jopa lastenvalvojalla nostetaan hattua isälle, joka on lastensa kanssa. Eikä vain meidän tapauksessamme vaan lukuisissa tapauksissa, joissa isä touhuaa lasten kanssa, hän saa siitä kymmenen pistettä ja papukaija merkin. Enkä väitä, että minun tulisi saada kymmenen pistettä ja papukaija merkki vaan tarkoitan sitä, että vanhemmuudessa tulisi olla tasavertaisesti arvostettu ja ehkä jopa itsestäänselvyys. Kumpikin tekee ja hoitaa, siinä se.

Ei vanhemmuudessa pitäisi erikseen ihannoida isää, joka vaihtaa vauvalleen vaippaa tai isää, joka eron jälkeen kantaa vastuun lapsistaan. Siinä missä äitikin. Ajatelkaa, monesti eron jälkeen mennään lastenvalvojalle sopimaan lapsiin liityvistä asioista ja haluatteko kuulla yhden jutun? Isältä kysytään siellä, että minkä verran isä on halukas tapaamaan lapsiaan mutta äidiltä ei kysytä. Isä ilmoittaa hänelle sopivasta määrästä ja äidin on tyydyttävä siihen.

Nykyään isejä nostetaan jalustalle siitä, että hän vie lapsen puistoon ja äiti kun tekee samoin, sitä ei kukaan näe. Tästä tuli samaan rytinään mieleen se, että eroperheissä se menee kutakuinkin sillein, että jos lapset lähtevät isälleen (ts. toiseen kotiinsa) viikonlopuksi, niin he lähtevät monen mielestä hoitoon tai kylään. Kun lapset ovat äidillä, niin he ovat kotona. Silloin kun lähdin synnyttämään Maxia, niin koululaisten isä tuli minun ja lasten kotiin ja sain kuulla ”Hienoa, että isä vahtii lapsiaan”. Vahtii? En minäkään heitä vahdi vaan hoidan, huollan, hyysään, halaan, silitän ja ruokin – aivan samaa tekee heidän isänsä. Ei hän mikään lapsenvahti ole vaan isä, joka tekee kaiken saman mitä minä. Ei ehkä samassa mittapuussa mutta kuitenkin, hän on läsnä lasten elämässä jokaisessa osa-alueessa missä minäkin.

isit, jotka pesevät kätensä.

Mutta sitten on tietenkin heitä isejä, jotka pesevät kätensä lapsesta joko jo ennen syntymää tai jossain vaiheessa lapsen elämää. Hauskaa tässä on se, että se sallitaan iseille. Vastuuta pakenevilla iseillä ei ole mitään muuta velvollisuutta kuin tunnustaa isyys ja maksaa elatusmaksua. Siinä se, ei heidän tarvitse koskaan tavata lastaan, jos eivät halua. He voivat olla paperilla, nimellisesti isejä mutta heidän ei koskaan tarvitse vastaanottaa isänpäivä korttia. Näin totta kai menee myös niissä tapauksissa, joissa äiti lähtee ja isä jää vastuuseen lapsesta. Tosin jos näin käy, niin äiti on vuoden surkein äiti ja isä puolestaan super sankari. Eipä ole silloin noin kun asetelma on se, että isä lähtee ja äiti jää.

Lähivanhemmalla ei ole oikeuksia mutta etävanhemmalla on oikeuksia. Lähivanhempi ei voi evätä lapselta vanhempaa, etävanhempi voi. Etävanhempi hallitsee tilannetta ja hän voi päättää, ettei halua olla vanhempi mutta hän voi myös sormia napsauttamalla tulla elämään takaisin. Lähivanhempi ei voi näin tehdä. Vaikka lähivanhempi haluaisi, että etävanhempi tapaisi lasta tms., niin etävanhemman ei ole pakko suostua. Jos etävanhempi haluaa puolestaan tavata lastaan, niin lähivanhempi ei voi asiaa *evätä. Ei edes siinä vaiheessa, jos etävanhempi olisi ollut poissa kuukauden, kaksi tai vaikka vuoden. Lähivanhemman pitää sallia etävanhemman mielen muutos. Tietenkään se ei tarkoita sitä, että pitkän poissaolon jälkeen etävanhempi saa lapsen heti yöksi luokseen mutta hänellä on kuitenkin aina mahdollisuus lapseensa.

Lähivanhempi pitää aina ovea auki.

Lähivanhemman on pidettävä aina ovea auki etävanhemmalle ja hänen mahdollisuuteensa lapseen mutta etävanhempi voi aina sulkea ovensa. Hän voi aina evätä lapselta vanhemman. Etävanhempi tavallaan sanelee lapsen elämää ja päättää yksin siitä, että onko lapsella kaksi vanhempaa. Lähivanhempi puolestaan on vanhempi aina, halusi tai ei, jaksoi tai ei. Tässä tullaan siihen, että monesti erilaisissa virastoissa katsotaan etävanhempaa ymmärtäväisin silmin ja saatetaan jopa sanoa ”Jos hänen tarvitsee hetken aikaa sulatella asiaa” tai ”Ehkä hän sitten muutaman vuoden päästä olisi valmis”. Olen kuullut niin monia erilaisia tapauksia, joissa etävanhemman tekosia ymmärretään ja lähivanhemman jäätyä yksi, tulee ainoastaan voivottelua. Lähivanhempi ei voi ottaa muutaman vuoden lomaa ja palata asiaan sitten kun ei enää ahdista tai kun on valmis vanhemmaksi.

Totta kai lukuisissa tapauksissa kaksi eri vanhemmuuden muotoa on parempi kuin se, että vanhemmat asuvat saman katon alla mutta se ei poissulje sitä, että kummallakin vanhemmalla on vastuunsa. Tästä syystä olen sitä mieltä, että kun kaksi aikuista ihmistä päättää ryhtyä leikkii, niin kummankin olisi kannettava vastuu. On se sitten sentin pätkä tai kuudenkymmenen sentin pätkä, niin vastuu on kannettava puoliksi. Siinä vaiheessa, kun kaksi aikuista ihmistä on leikkinyt keskenään, ovat he vastuussa lopputuloksesta. Jos kaksi aikuista ihmistä ovat kykeneväisiä päättämään ehkäisystä ja sen mahdollisesta käyttämättömyydestä, pitää heidän olla kykeneväisiä huolehtimaan lopputuloksesta.

leikkien jäljet on siivottava.

Lapsellekin sanotaan, että leikkien jälkeen on siivottava jälkensä, joten sama pätee aikuisiin. Ei voi vaan leikkiä ja sotkea koko huonetta, ja leikkien jälkeen jättää sotkujen siivoaminen toisten harteille. Aikuiset ovat kykeneväisiä miettimään syyseuraus suhteita ja niiden johdosta aikuisten tulisi olla kykeneväisiä hoitamaan vastuu fifty-fifty.

Niin kauan kuin etävanhemman toiminta sallitaan, ei asiaan saada tasa-arvoa tämän asian osalta mutta ennen kaikkea jyrätään lapsen oikeudet. Lapsella on oikeus kahteen vanhempaan eikä siihen, että hän seisoo reppu selässä eteisessä odottamassa koska etävanhempi tulisi. Tai surullisimmillaan kysyy ”Miksi isi/äiti ei halunnut minua?”.  Niin kauan kuin isien vaipanvaihtoa ihannoidaan, äitien puhelimella oloa kritisoidaan.

Vanhemmuus – se on kahden ihmisen vastuu.

-Ida

 

(Tässä tekstissä poissuljen ääripää tapaukset, joissa on kyseessä esimerkiksi väkivaltaa tai alkoholismia tms. lasta uhkaavia tilanteita, joissa lähivanhempi voi ajatella lapsen parasta ja yrittää *evätä tapaamisen.)

 

Lue myös:

Isä voi evätä lapselta isän.

Seuraa myös:

Instagramissa.

3 kommenttia

  1. krissstiina kirjoitti:

    Mutta kyllähän sekin on epäreilua miestä kohtaan, jos nainen haluaa pitää lapsen, mutta mies haluaisi abortin. Silloin mielestäni naisen pitää ymmärtää, että miehen ei ole pakko jäädä hoitamaan ”velvollisuuksiaan”.

  2. mampsikka kirjoitti:

    Mä ymmärrän hyvin, miltä pohjalta oot lähtenyt tätä tekstiä kirjoittamaan. Mutta toivoisin silti, että muistaisit, ettei jokainen äiti ole valmis tai halukas tukemaan lapsen suhdetta isään. Varmasti on yhtä paljon niitä isiä, jotka haluaisivat olla isompi osa lapsensa elämää, mutta eivät äidin käytöksen takia sitä voi olla. Lähivanhemmalla toki on iso vastuu, mutta myös valtava valta siihen, miten suhde etävanhempaan kehittyy ja myös halutessaan sabotoida se kokonaan. Aina epätasainen jako ei nimittäin tapahdu sen toiveesta, joka lasta vähemmän näkee.

    • Ida kirjoitti:

      Kiitos viestistäsi!💜 Muistan toki ja olen kuullut tarinoita miten myös isänoikeuksia harmillisesti jyrätään äidin tekojen vuoksi. Aina ei todellakaan ole isä hän kuka on ”hanttiin pistävä”. Mutta syy miksi en tätä puolta nostanut esille on se, että asiasta ei ole henkilökohtaista kokemusta, joten sen esille tuominen ei tuntunut luontevalta. Mukavaa viikonloppua sinulle!😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *