Hae
Elämänmakuista matkaa

Viikkokatsaus – ihan vain kuulumisia.

Tämä viikko on pitänyt sisällään kaksi hyvin raskasta ja syvällistä postausta, joten tuli tunne, että viikkokatsaus pitäisi sisällään ihan vain kuulumisia. Peruskuulumisia. Ei sen syvällisempää tekstiä mutta eipä sen aina tarvitse olla. Joskus on kiva kirjoittaa vain perus juttua! Sen suuremmin miettimättä. Nyt tuli hyvä hetki kirjoittaa, kun apina nukkuu pihalla, vaunuissaan ja toinen koululaisista pitää ystävänsä kanssa pelihetken. Josta tulikin mieleen, että keskustelin perjantaina ystäväni kanssa pelihetken pituudesta ja meidän puolen tunnin pelihetki nousi keskustelussa esille. Pidän arkena aika tarkat ruutuajat ja arkena meillä pelataan noin 30 min per päivä, jos sitäkään. Aina ei heru peliaikaa arkenakaan mutta eihän se mitään haittaa. Saatan usein heittää, että pihallekin voi mennä tai yläkertaan leikkimään. Tai jos ihan tylsäksi käy, niin aina saa siivota. ? Kummasti siinä vaiheessa huoneessa olevat lelut kiinnostavat! Viikonloppuisin on sitten toinen juttu, silloin voin heltyä hieman ja eilenkin peliaika venyi reippaasti yli tuntiin. Mutta vastapainoksi passitin lauman pihalle kanssani saman mittaiseksi ajaksi.

Aikaisten aamujen voima.

Arjen tasapaino, sitä pitää olla monessakin asiassa. Tällä viikolla olen pitänyt kiinni aikaisista aamuista, jolloin saan olla itsekseni koska niiden ansiosta pystyn antamaan itsestäni enemmän aamuisin. Sillä, että saan olla aamuisin vartin yksinäni, on iso merkitys koko päivän kannalta. Mutta niin on myös kokonaisvaltaisella jaksamisella merkitystä ensi viikolla alkavan, uuden arkikuvion myötä. Meillä aloittaa ensi viikolla lapsiperheiden kotipalvelu, joka tulee meille kerrankaksi viikossa, iltapäivisin arjen käsipariksi. Tämä tarkoittaneen sitäkin, että saan joskus lähteä, vaikka lenkille ilman lapsiani tai saan iltapäivien hulinoihin seuraa, tukea ja jonkun, joka vastaanottaa kanssani koululaiset kotiin. En tiedä mikä fiilis sitten käytännön kokemuksen jälkeen tulee mutta nyt on ihan luottavainen olo sen suhteen, että saan tänne toisen aikuisen.

Toinen aikuinen. Se tuossa yhtenä päivänä nosti ajatuksia pintaan, kun istuin alas, apina sylissä ja katsoin ympärilleni. Sillä hetkellä tuli tunne siitä, miten asiat voisi olla toisin, jos polku olisi rakentunut toisenlaisella tarinalla. Miten ihana olisikaan, jos arjen vetovastuu jakautuisi kahdella aikuisella. Vaikka kovasti liputan yhden vanhemman perheiden puolesta ja tuon meidän ääntämme esille, nostan kompastuskiviä ruudulle ja painotan olevani vahva ja itsenäinen nainen, niin en kiellä, etteikö toisen aikuisen läsnäolo tuvassamme olisi kiva juttu. Miten ihana olisikaan iltaisin, päivän päätteeksi nukahtaa toisen viereen ja päättää päivä, yhdessä, luottaen siihen, että toinen on siinä aamullakin.

pitkästä aikaa kiva viikonloppu, lasten kanssa.

Mikään asia ei kuitenkaan ole ennustettavissa enkä voi tietää missä olen vuoden päästä. Mutta yhden asian tiedän, meillä on ollut todella kiva viikonloppu. Pitkästä aikaa voin sanoa nauttineeni lasten kanssa viikonlopusta, yhdessä, ilman, että olisin odottanut jo maanantaita. Olemme ulkoilleen, syöneet lasten toivomia tortilloja, herkutelleet, nauttineet yhdessä olosta ja valvoneet. Tänä viikonloppuna olen pitänyt iltaisin läppärin kiinni ja on tehnyt hyvää irtaantua tietokoneesta. Kun lapset ovat iltaisin käyneet nukkumaan, olen vain ollut. Tekemättä yhtään mitään ja se on ollut kiva juttu. Ehkä hyvää fiilistä viikonloppuun on tuonut se, että apina ei olet itkenyt mahaansa ollenkaan. Hänellä nostettiin keskosille määrättyä rauta-annosta liian ronskilla kädellä ja siitä aiheutui kahden päivän mittaiset huudot, ja unettomuutta – jokaiselle. Jätin raudan hetkeksi pois ja huomasin sen vaikutuksen heti! Oikeastaan koko perhe huomasi. Miten sydäntä lämmittävää se olikaan, kun pienellä lähti kivut pois ja hän oli jälleen oma, iloinen ja letkeä itsensä.

tasan viisikuukautta sitten – 10:12.

Tapaus apinanpoikanen on tänään tasan viisikuukautta. Aika tarkalleen nyt, tätä postausta kirjoittaessa hän on viisikuukautinen. Kello on nimittäin nyt 10:10 ja hän syntyi viisikuukautta sitten, 10:12. Jestas. Niin aika rientää ja hän, joka ei hengittänyt viisikuukautta sitten ilman koneita, syö nyt reippaasti bataatti-, sekä luumusosetta. Aika. Se menee siivilällä eteenpäin mutta tuo kuitenkin joka päivä uusia, ihania kehitysetappeja. Vielä näin pienellä vauvalla jokainen päivä on erilainen ja se on vaatinut itseltäni mukautumista. Arjen rutiinit ovat lähellä sydäntäni ja vauvalla ei muuta rutiinia ole kuin nukkuu, syö, kakkaa, nauraa, leikkii ja ilahduttaa – omassa järjestyksessään, oman fiiliksen mukaan. Vauvakupla, kaikessa rytmittömyydessään on yhä ihanaa aikaa enkä vaihtaisi kokonaisuutta koskaan pois – en edes illoin kun apina itki mahaansa. Silloin soitin mummille ja maailma oli taas kirkkaampi paikka koska mummi jos kuka lohduttaa etänäkin – videopuhelun välityksellä, jutellessa apinalle, jonka kiukku häviää aina kun näkee mummin.

Viikonloppu – kiitos kun olit mukava meille.

-Ida

ps. Olipas päätön ja hännätön postaus.?

 

Lue myös:

Päivän paras hetki.

Myrkylliset sovellukset.

Vanhemmuus – kahden ihmisen vastuu.

 

Seuraa meitä:

Instagramissa.