Hae
Elämänmakuista matkaa

Viikkokatsaus – meidän perheen viikko vartissa.

Kirjoitan tänään, sunnuntaina, jolloin meidän tulee lähteä jo aamupäivästä liikenteeseen, niin meidän perheen viikon vartissa. Laitoin puhelimesta ajastimen päälle ja aloin näpyttelemään.

perheen Viikko vartissa –

hurjaa miten nopeasti viikosta tulisi kirjoittaa mutta sitten samalla tuntuu siltä, että viikko on hujahtanut vartissa ohitse. Siinä missä alkuviikosta viikko näytti tuskallisen pitkältä koska takana oli huonosti nukuttu yö. Näyttää viikko tänään hyvin aurinkoiselta. Liekkö sälekaihtimien läpi paistavalla auringolla ja ilman rapsakkuudella osuutta asiaan, mene ja tiedä mutta mikä ihana tunne tämä onkaan, kun saa päättää viikon hyvällä fiiliksellä. Tänään lähdemme tosissaan syntymäpäivä juhliin kera itse tehtyjen piirustusten sekä sankarin toivoman lahjan. Lapsille on tärkeää se, että lahja on saajansa näköinen ja saajalle pohdittu lahja. Joskus lapset miettivät mistä syömisestä saaja tykkää tai mistä väristä sankari tykkää, ja sen mukaan lähtevät rakentamaan lahjaa synttärisankarille.

Syksy on meille juhlien aikaa! On läheisten hääpäivää, erilaisia syntymäpäiviä sekä isänpäivä. Keskustelin itseasiassa tällä viikolla isänpäivästä läheiseni kanssa ja kerroin kenelle Max tekee isänpäivälahjan, se lahja tulee olemaan niin antajan kuin saajan näköinen lahja. Rakkaudella tehty ja rakkaudella annettu. Maxilla kun on elämässä yksi hahmo, kuka on hänelle nyt horjumaton muuri ja tulevaisuudessa kaiken opettava. Tiedän, että hän tulee opettamaan niin naulaamisen kuin pleikkarilla pelaamisen, että ruoalla nautiskelun. Ei se biologia vaan läsnäolevuus ja turvallisuus. Ne ovat tärkeintä.

(6min kirjoitettu ja nyt pieni breikki kun leikkimatolla hermostuva pieni ärsyyntyy, kun ei saa yläilmoilla roikkuvaa lelua käsiinsä – lyhyt pinna, ei tarvitse kahdesti miettiä kehen on tullut.).

iloa hetkeen.

Kirjoittaminen jatkuu sillä jo pelkästään naamani näkeminen toi Maxille iloa hetkeen – siihen saakka, kunnes lelu taas ryttyilee. Iloa, sitä on tällä viikolla ollut todella paljon erilaisissa asioissa mutta erityisesti tässä viikonlopussa. Kun katsoin lapsiani eilen, toisen auttaessa toista puuhun, tunsin onnistuneeni kasvatuksessa sekä nauttineeni siitä hetkestä, kun seisoin puun vieressä. Lämmin sisaruussuhde ei ole itsestäänselvyys ja omillani sitä näyttäisi olevan. Sen huomaa myös siinä, miten he kohtelevat Maxia, perheen pienintä, joka on tottunut liian hyvään. Hänen ei tarvitse kuin inahtaa, niin sirkus (ts. koululaiset) ovat paikalla toteuttamassa pienen toiveen. On se sitten tutin saanti, syliin pääsy taikka ihan vaan seuraa – mitä tahansa hän toivoo ja vaatii, sen isommat toteuttaa.

Toiveita, niitä kun pitää vauvasta vaariin olla ja niitä on itsellänikin. Yksi niistä olisi ehkä jopa utooppinen toive mutta sellainen mistä ajattelin lähipiirille puhua. Okei, he lukevat varmasti tämän tästä ennen kuin kerkeän ääneen sanoa mutta toiveissani olisi päästä kerran kahteen kuukauteen tai kerran kuukauteen viettämään ilta/yö ilman Maxia. Saan siitä esimakua jo kuukauden päästä, jolloin Max menee ystävälleni yöksi, kun minulla on sovittua aikuisten menoa, jossa ajattelin eka käydä ”ihan vaan nopeasti kääntymässä, jotten vaivaa lapsenvahtia liian kauan”. Mutta rakas ystäväni päätti puolestani toisin, he halusivat miehensä kanssa mahdollistaa minulle kokonaisen illan ja yön sekä seuraavan aamun ilman Maxia.

(kirjoittamista takana 9min ja taas leikkimatolla vaaditaan palvelua).

hyvä viikko.

Jälleen on naamaa vilautettu ja vauva tyytyväinen – pieneen on pieni tyytyväinen. Katsotaan, että kuinka monta vuotta siihen menee, että naamani ei saa enää yhtä iloista vastaanottoa. Sitä hetkeä odotellessa. Siispä nautin tästä hetkestä, kun naamani vielä ilahduttaa enkä ole tyhmä äiti vaan maailman parhain ihminen. Tosin, tämä kaikki ruokainen vauvani on sitä mieltä, että jokainen ihminen on paras ihminen. Hänelle kun kelpaa syli kuin syli, syöttäjä kuin syöttäjä ja paikka kuin paikka. On hän kenen sylissä tahansa, kenen seurassa vain, hän ottaa sen hetken ja paikan omakseen – osoittaen sylilleen olevansa tyytyväinen siihen hetkeen.

Tämä viikko. Se on ollut kokonaisuudessaan hyvä viikko. Niin lasten kanssa vietetyn ajan osalta kuin Tinderöinnin osalta sekä sen osalta, että ostin eilen vain 150g karkkia. En enempää koska olen huomannut sen, että liika karkkien syönti tuo pahanolon ja vatsanturvotuksen. Karkit kun ovat aina olleet paheeni, siinä missä huonotapaiset miehetkin. Joten jos karkkien suhteen olen päässyt hyvään ja hyvinvointiani tukevaan ratkaisuun, niin samaa voisin yrittää miesten suhteen.

Kävin muuten läheisen kanssa perjantaina kaupassa ja hän bongasi sieltä minulle tulevan kumppanin, arvatkaa millä perusteella? Sen perusteella miten hän leikkasi lihan lihatiskillä. Tämän jälkeen tästä tuli vitsi välillämme – minun mielestäni, ei hänen.

Koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan ja jos yhtenä aamuna herää väärällä jalalla, ei se tarkoita sitä, että koko viikko menisi pepuilleen. Tämä viikko on jälleen osoitus siitä, että päivät voivat olla monenlaisia ja fiilikset kaikenmoisia.

Ihanaa sunnuntaita! Nyt on vartti (kahden keskeytyksen jälkeen) ohitse ja aika lopettaa kirjoittaminen.

puspus!

Ida

 

Lue myös:

Äidille, kiitos.

Yksi tavoite – lähde ulos.

Syyskuun top 5.

Seuraa meitä:

Instagramissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *