Hae
Elämänmakuista matkaa

Äiti, joka ei imetä.

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä imetyksen viikkoa ja tunsin piston sydämessäni äitien puolesta, jotka eivät syystä tai toisesta pysty imettämään. Muistan ajan kymmenenvuotta sitten ja sen, kuinka imetykseni loppui ja näin ympärilläni äitejä, jotka pystyivät siihen mihin itse en pystynyt. Se tuntui sydämessäni, pistoksena. Imetyksen puolesta puhutaan kauniisti ja niin minä kuin sinäkin tiedämme imetyksen terveydellisistä eduista. Unohtamatta imetyksen vuorovaikutuksellisuutta ja positiivista vaikutusta muun muassa äidin ja vauvan siteen syntymiselle. Imetyksellä on syli kaupalla positiivisia etuja, niin äidin kuin vauvan osalta mutta entä sitten, jos imetys ei onnistukkaan?

Se tuntuu pahalta, ainakin minusta tuntui aikoinaan ja tuntuisi nytkin. Tietenkään en voi kiveen kirjoittaa sitä tunnetta miltä sinusta tai kenestä tahansa äidistä tuntuu sillä hetkellä, kun maito ei yksinkertaisesti nouse tai imetys tyssää muutamien viikkojen, kuukausien päästä. Siinä vaiheessa sitä voi soimata itseään äitinä, joka olisi epäonnistunut tärkeässä tehtävässä, jonka puolesta puhutaan aina raskauden alkumetreiltä saakka. Ensimmäinen tehtävä mikä äidillä on synnytyksen jälkeen, on ottaa vauva rinnalle. Siitä aletaan sitten kulkemaan imetyksen polkua, toiset ei ollenkaan ja toiset kolmekin vuotta. Imetys tuodaan asiaan kuuluvalla tavalla vahvasti esille erilaisissa asian yhteyksissä mutta entäpä kun tulee eteen se hetki, jolloin huomataan, ettei imetys onnistukkaan. Mitä sitten käy?

Tukea äidille, joka ei imetä.

Imetyksen taivalta tuetaan, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mikä on äärimmäisen hieno asia mutta kolikon kääntöpuolena, tuetaanko imetyksen loppuessa äitejä tarpeeksi? Muistan kymmenenvuotta sitten sen pahanmielen mitä sisälläni koin ja sen, kuinka imetyksen loputtua kertaakaan ei kysytty, miltä tuntuu. Sen sijaan sain selitellä miksi en imetä koska neuvolassa oli tiuhaan eri terveydenhoitajia ja vastasin myös tuttujenkin kysymykseen ”Imetätkö?”, niin kuin se olisi mittarini äitinä.

Sitä se ei nimittäin ole. Imetys ei ole mittari sille, miten hyvä äiti olet ja sen sijaan, että kysyttäisiin ”Imetätkö?”, voitaisiinko kysyä ”Millä tavalla vauvasi saa ruuan?”. Pehmeämpi tapa lähestyä äitiä, jonka imetyksen sujumisesta tai sujumattomuutta emme tiedä. Imetys on aiheena todella herkkä jopa silloin kun äiti imettää vauvaa tai osittain imettää vauvaa. Ainakin minulle aihe on herkkä. Vaikka kerron imetyksestä niin täällä blogin puolella kuin Instagramin puolella, niin on asia siitä huolimatta herkkä, lähellä sydäntä oleva asia. Asia minkä puolesta puhun tarjotakseni tukea muille mutta asia missä tunnen sympatiaa äitejä kohtaan, jotka eivät siinä syystä tai toisesta onnistu.

Imetät tai et, olet hyvä äiti.

Se, että vauvasi saa ruuan tuttipullosta, ei tee sinusta huonoa äitiä. Sinä ruokit vauvaasi ja ruokit häntä rakkaudella, se riittää. Tämä lause on helppo sanoa mutta tämän lauseen kuuleminen ei aina välttämättä tuo lohtua. Ei tuonut minullekaan, kun pelkäsin 2kk iässä, että imetys olisi tyssännyt. Kun kuulin miten voisin ruokkia vauvaani myös tuttipullosta, aloin itkemään. En siksi, että tuttipullo olisi ruokintamuotona huono vaan siksi koska tunsin, että olisin epäonnistunut. Siinä vaiheessa mietin hetken ajan sitä, että en tulisi saamaan tähän tunteeseen henkistä tukea terveydenhuollon puolella. Kapasiteetti on niin heikko ja terveydenhoitajien vaihtuvuus suuri, eikä neuvoloissa ole välttämättä edes imetys neuvontaa saatavilla. Puhumattakaan tuesta mitä olisin tarvinnut tai mitä joku muu äiti tarvitsee, jos imetys on hiipumassa tai ei ole lähtenyt ollenkaan käyntiin.

Tuetaan enemmän toisiamme. Ei tuomita, ei vertailla. Ollaan läsnä.

Ida

 

Lue myös:

Imetys matkani.

Seuraa meitä:

Instagramissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *