Hae
Elämänmakuista matkaa

Noel – iloiset kasvot.

Tämän tekstin kirjoittamista olen pohtinut siitä asti, kun Noel katosi kotipihaltaan mutta ajattelin etten kirjoittaisi mitään. En oikein tiennyt, että uskallanko kirjoittaa vaiko en. Pitäisikö asiasta olla hiljaa vai sanoa ääneen. Mutta eilen illalla tuli tunne, että en voi kirjoittaa tällä hetkellä iloista tekstiä imetyksestä samalla kun lähellä on kuollut lapsi. En vaan voi. Helvetti, että olen itkenyt silmät turvoksiin Noelin mutta myös hänen perheensä puolesta. Seurasin tiistaista torstaiaamuun herkeämättä facebookin ryhmään, johon kuuluin. Ryhmässä pidettiin ajan tasalla uusimmat tiedot Noelista sekä jaettiin karttoja etsintä alueista. Noin esimerkiksi. Pohdin, analysoin ja pysähdyin monesti Noelin äärelle, rukoilemaan, että hän pääsisi turvallisesti kotiin. Perheen luokse. Näin silmissäni koko ajan Noelin iloiset kasvot.

Pelkäsin kahden vuorokauden aikana pahinta. Keskustelin monia tunteja lasteni kanssa asiasta, katselimme Noelin kuvaa. Keskiviikkoiltana katsoimme jälleen Noelin kuvaa ja toinen lapsistani sanoi, hän näyttää iloiselta pojalta. Sitä hän varmasti oli. Vielä torstaiaamuna, heti herättyäni, toinen lapsistani kysyi, onko Noel löytynyt.

Ei ollut löytynyt mutta ei mennyt montaa tuntia, kun uutisoitiin Noelin löytyneen kuolleena, Nurmijärveltä. Luoja kyynelkanavat aukesivat. Miten lapsen kuolema voikaan pysäyttää oman maailman sormia napsauttamalla. Vaikka en Noelia tuntenut enkä hänen perhettään, koskettaa hänen elämänsä päättyminen siitä huolimatta. Se koskettaa syvälle sydämeen.

Noel – iloiset kasvot.

Miten tämmöisenä hetkenä sitä tekisi mieli kasvattaa lapset tiukasti napanuorassa kiinni koska sanomattakin on selvää, että tämä tarina herätti todellisuuteen. Lapset ovat meillä vain lainassa ja joka kerta kun huiskutan kuistilla heipat, pyydän koululaisia pysymään turvassa. Pelkään aina pahinta.

Se yhteisöllisyys mikä Noelin etsinnässä näkyi, oli liikuttavan koskettavaa. Noelin iloiset kasvot mielessäni rukoilin koko ajan hänen puolestaan ja yritin asettaa itseni vanhempien saappaisiin. Kuitenkaan pystymättä samaistumaan siihen tuskaan mitä he kantavat. Jos omalle kohdalleni sattuisi pahin mahdollinen tragedia, voisin luottaa yhteisöllisyyteen. Siihen, että jokainen kynnelle kykenevä aikuinen osallistuisi etsintäpartioihin ja viranomaiset eivät luovuttaisi.

Noelin tarina sai surullisen päätöksen. Noelin tarina mielessä olen kulkenut kolme vuorokautta pohtien elämää. Noelin tarina on lasteni mielessä illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä. Noelin tarina koskettaa, pysäyttää ja saa maailman julmuuden tuntumaan väärältä.

Sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa mutta tällä tarinalla ei ole tarkoitusta. Tässä tarinassa iloinen poika menetti mahdollisuuden elää. Tänään menen illalla sytyttämään kynttilän Noelille. Pysähtymään hänen äärelleen, henkisesti. Tulen aina muistamaan tämän tarinan ja sen kuinka Noelin kuolema kosketti sydäntäni, ja mieltäni.

Lähetän suuret osanottoni perheen suruun. Olette ajatuksissani, kuten on iloiset kasvot omaava poikanne – Noel.

Ida

 

Lue myös:

Noel.

Seuraa meitä:

Instagramissa.