Hae
Elämänmakuista matkaa

Viikkokatsaus – Kun langat eivät ole käsissäni.

Olen tehnyt kuluneen viikon aikana havainnon, miltä tuntuu niinä hetkinä, kun langat eivät olekaan käsissäni. Se tuntuu suoraan sanottuna ihan oudolta, pelottavalta ja tyhjältä. Tällä viikolla on ollut monta sellaista hetkeä, että olen saanut esimerkiksi syödä ilman, että olisi pitänyt viihdyttää vauvaa samalla. On ollut hetkiä, jolloin olen saanut istua sohvalla, samalla kun joku toinen leikkii yläkerrassa isompien kanssa legoilla. Olen päässyt viettämään jopa juhlissa aikaa, ilman, että olen kantanut vauvaa sylissäni. Näinä kertoina ja monta kertaa ennen tämä viikon havaintoja, olen saanut viettää aikaa runsaiden käsiparien ympärillä. Miten kiitollinen olenkaan siitä, että ympärilläni on ihmisiä, joille ojentaa vauva tai jotka ottavat vauvan syliin pyytämättä. Eikä sovi unohtaa sitä, miten arvokasta koululaisille on se, että joku istuu välillä heidän kanssaan alas ja antaa aikansa heille.

lisäkäsiparien voima.

Näinä hetkinä, kun saan tuntea lisäkäsiparien voiman, en pysty rentoutumaan, kun langat eivät ole käsissäni. Tunnen oloni noina hetkinä tyhjäksi ja on sellainen olo, että palapelin pala on hukassa. Sitä sitten aikani etsin, kunnes saan taas langat käsiini. En pysty millään muotoa asettumaan sen hetkiseen vapauden tunteeseen vaan käytän aikani palapelin palan etsimiseen. Näin kävi myös eilen, viettäessäni aikaa ihanissa ja tunnelmallisissa juhlissa, jossa vauvalle oli käsipareja toistensa perään ja jossa koululaisia huomioitiin tuon tuosta.

Juhlissa ollessani sain tilaisuuden syödä herkullisia antimia, kahdella kädellä ja sylin ollessa tyhjä. Tarjottavat olivat makoisia ja hivelivät makunystyröitä mutta mieleni ei päässyt rentoutumaan ennen kuin sain vauvan takaisin syliini. Silloin pystyin jatkamaan olemista rennolla otteella. Kuulostaako oudolta? Se tyhjyyden tunne ja kiireen tunne ovat vaivaantuneisuuden lisäksi niitä tunteita mitä tunnen niinä hetkinä, kun yksi palapelin palanen on hetken hukassa.

rentoutumisen vaikeus.

Tämä tunne ei millään muotoa johdu siitä, että paikka missä joku lapsistani, sillä hetkellä on, olisi huono. Päinvastoin. Syli, seura ja läsnä oleva ihminen on aina ollut turvallinen ja tärkeä aikuinen. Lapsille entuudestaan tuttu. Hän kuka sillä hetkellä ottaa haltuun yhden lapsistani, on täysin sen hetken arvoinen. Aikuinen, jonka seurasta lapseni nauttivat. Siltin, sillä hetkellä en pysty rentoutumaan.

Tällä viikolla oli tilanne, jolloin koululaiset saivat seuraa yläkertaan ja vauva nukkui pihalla. Minulla oli tilaisuuteni istua sohvan kulmauksessa, yksin. Tunsinko oloni rauhalliseksi tai rennoksi? En, en todellakaan. Sen sijaan mietin, että minun tulisi tehdä jotain järkevää samalla kun joku toinen on lasteni kanssa tai vähintäänkin mennä yläkertaan mukaan. No en tehnyt mitään järkevää enkä mennyt yläkertaan vaan istuin sohvalla, tuntien olevani taakka ympärillä olevalle ihmiselle. En nimittäin kykene siihen, että jos vierelläni on muita aikuisia hoitamassa lapsia, että minä vain olisin sillä hetkellä itseäni varten, tekemättä mitään perheen eteen.

pasmat sekaisin kun langat eivät ole käsissäni.

Jos langat eivät ole käsissäni, niin minulta puuttuu kyky olla, nauttia ja keskittyä hetkeen. Elää itseäni varten. Peräänkuulutan sitä, että aamuisin olisi mukava, jos joku hakisi heräävän vauvan sängystä, samalla kun itse siemailen ensimmäistä kupillista. (toim.huom. sanalla `joku` en tarkoita miestä vaan ylipäätänsä jotain henkilöä.). Vaikka toistan sitä, että tämä asia voisi olla kiva juttu, niin siitä huolimatta huomaan, että silloin kun tämä toive toteutuu, en pysty rentoutumaan. En vaan pysty.

Kenties tämä johtuu siitä, että olen pidemmän aikaa tottunut siihen, että kaikki palaset lankoineen liikkuvat omissa käsissäni ja sitä kautta olen tilanteiden kartalla. Itsenäisesti ja omin avuin. Tuntuu siltä, että silloin kun joku langoista on muualla lainassa, niin se rikkoo oman tutun rutiinin ja kaavani. Tiedostan sen miten arvokasta ja voimaannuttavaa se on, jos joskus saa ojentaa langan toisaalle, hetkeksi. Haaveilen paljon asioiden tekemisestä keskeytyksettä mutta saadessani sellaisia hetkiä, olen kaikkea muuta kuin rento.

Silloin, niinä hetkinä, olen muualla kuin mukavuusalueeni sisäpuolella. Olen sen ulkopuolella.

 

-Ida

 

Lue myös:

Viikkokatsaus – viikko vartissa.

Seuraa meitä:

Instagramissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *