Hae
Elämänmakuista matkaa

Onko mulla enää mitään annettavaa?

Istuin eilen tietokoneen äärellä ystävän soittaessa minulle. Sanoin hänelle, että en kerkeäisi puhumaan sillä pitäisi kirjoittaa keskiviikon postaus. Arvatkaa kauan istuin tietokoneen äärellä? Kolme tuntia. Istuin kolme tuntia, takki aivan tyhjänä ja mietin, että onko mulla enää mitään annettavaa. En saanut yhtään sanaa wordiin, kävin kalenterissa olevia ideoita läpi eikä mikään sytyttänyt. Kuten olen joskus sanonut, niin en pysty kirjoittamaan esimerkiksi lampusta tuosta noin vain vaan tarvitsen siihen tunteen. Sellainen palon tekstissä olevaa ideaa varten. Katsoin on-offina tietokoneen näyttöä ja vuoroin kalenteria, surffailin milloin missäkin uutissivustolla ja räpläsin puhelinta. Ideaa ei syttynyt, ei minkäänlaista. Sillä hetkellä tuli tunne, että tässäkö tämä idearikkauteni oli? Turhauduin. Turhauduin siitä, että minulla ei ollut mitään muuta annettavaa kuin tyhjä ruutu. Tähän asti olin kokenut olevani idea rikas enkä ottanut sen suurempia paineita siitä mistä kirjoittaisin.

”Onko toi homma raskasta?”, kysyi ystäväni.

Kunnes havahduin tähän tunteeseen voimakkaasti hetki sitten, juuri äsken, kun ystäväni kysyi, ”Onko toi homma raskasta?”. Sillä hetkellä olin ensimmäistä kertaa koskaan tämän kysymyksen äärellä ja päätin vastata rehellisesti siihen. Niinpä vastasi, välillä tämä on raskasta mutta siitä huolimatta en vaihtaisi päivääkään pois. Se, että olen tässä pisteessä, on vasta alku. Voisin verrata tätä siihen, että nyt olen rividuunari ja jonain päivänä olen tavaratalonjohtaja. Matka siihen pisteeseen ei voi kulkea mutkattomasti ja matkalle mahtuu hetkiä, jolloin sitä miettii, että onko mulla mitään annettavaa suurempaa pestiä varten. Matkalla pitää ensiksi olla kaikkea mitä mahtuukaan rividuunarin ja tavaratalonjohtajan väliin. Se, että olen vasta rividuunari meinaa sitä, että hommia on tehtävä, vaikka aina ei natsaisi. Kukaan ei kuitenkaan tuo tavaratalonjohtajan pestiä oven taakse ja matkalla sinne, on rakennettava sellainen cv, joka mahdollistaa matkanvarrella mahdollisuuksia edetä. Hoksaatteko?

Mietin hetken, että kirjoitanko tästä tunteesta postausta vai en. Syy miksi mietin asiaa, on puhtaasti se, että enhän minä päiväkodissakaan työskennellessä sanonut hoitolapsille, että ”Tykkään hoitaa teitä mutta tänään en vaan jaksaisi yhtään kiukuttelua” tai kaupalla sanonut asiakkaalle ”Ei voisi vähempää kiinnostaa rahastaa näitä ostoksia”. Jotenkin sitä ajattelee, että ei olisi okei sanoa teille siellä ruudun toisella puolen, kuinka kyseenalaistin viikonlopun sekä eilisen aikana sen, että onko mulla enää mitään annettavaa?

onko mulla enää mitään annettavaa?

Tämä on kuitenkin itselleni rakasta hommaa, johon en kaipaisi vähättelyä tunteeseeni tai olankohautuksia siitä, mitä se kotiäiti nyt höpisee, kun sehän vaan lätkii kuvia. No tämä kotiäiti höpisee sellaista, että sisällöntuottaminen on luovaa työtä ja luovuus ei synny pakottamalla. Se syntyy tunteella, sydämellä ja intohimosta sitä kohtaa mitä sillä hetkellä luodaan. Minun kohdallani se tarkoittaa blogipostauksen kirjoittamista sekä Instagramin päivittämistä niin seinän kuin tarinanpuolella. Luovuutta ei saa sormia napsauttamalla vaan sisällöntuottaminen syntyy kipinästä siihen mitä teen. Näin se menee minulla ja varmasti monella muullakin.

Silloin kun tulee niitä hetkiä, jolloin tekstiä ei meinaa syntyä, mietin mitä annettavaa minulla enää olisi? Sitä mietin vahvasti eilen ja tulin siihen tulokseen, että pimeänä kaamoskautena pienikin asia näyttää suurelta asialta. Pitäisi myös olla itselleen välillä armollinen mutta samalla sitä haluaisi olla uskollinen muodostunutta rutiinia kohtaan. Sisällöntuottamisessa itsensä kyseenalaistaminen on tärkeää koska sitä kautta pääsen haastamaan tavoitteitani ja tarkastelemaan sitä mitä teen. Mitään ei nimittäin tule tarjottimella tuotuna, ja jokainen tavoitettu lukija on arvokas palkinto siitä mitä teen. Ehkä jopa vastaus sille, että on mulla vielä jotain annettavaa, kunhan vain uskon itsekin siihen niinä kausina, kun edessä ammottaa tyhjä ruutu.

-Ida

 

ps. Mulla on ilmeisesti kerran kuussa tämmöinen nk. tiimipalaveri päivä itseni kanssa😅😅

 

Lue myös:

Riittämättömyyden tunne somessa.

Seuraa meitä:

Instagramissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *