Lasten erilaiset ikäerot.
Monta kertaa on pitänyt kirjoittaa tekstiä siitä, että millaista on, kun on kolme lasta ja erilaiset ikäerot. Nyt ajattelin, kun isosta ikäerosta on kokemusta jo yli puolivuotta, niin voisin kirjoittaa ajatuksiani ikäeroista. Koululaiset ovat perinteisellä parin vuoden ikäerolla mutta kolmannen lapsen ja vanhimman lapsen ikäeroksi tuli melkein kymmenen vuotta, joten kokemusta on nyt lasten välisestä kahdenlaisesta ikäerosta. Karkeasti sanottuna isosta sekä pienestä ikäerosta.
Tietenkään ei voi sanoa, että kumpikaan ikäero olisi oikea tai toinen olisi väärä. Kumpikin ikäeroista on sen hetkisessä elämäntilanteessa tuntunut oikealta ratkaisulta. Niin aikoinaan se, kun sain lapset kahden vuoden ikäerolla kuin nyt kun lapset ovat jopa 9,5 vuoden ikäerolla. Kumpikin ikäero tuo ehkä omat haasteensa ja omat ilonsa. Siinä missä kahden vuoden ikäerossa lapset saavat kasvaa toistensa taistelutovereina ja jakaa arkea, niin hyvässä kuin pahassa, niin isossa ikäerossa puuttuu arjen taistelukumppani. Mutta sitten puolestaan isolla ikäerolla olevien lapsien kohdalla ei tarvitse pukea koko laumaa ulos vaan riittää, että vauva on valmiina eikä tarvitse miettiä, että joku lapsista karkaisi kaupassa, kun silmä välttää.
Kahden vuoden ikäeron ajatukset.
Tietenkään en kadu missään nimessä sitä, että olen saanut koululaiset kolme viikkoa vajaa kahden vuoden ikäerolla mutta sen sanon rehellisesti, että jestas mikä homma siinä on ollut! Muistan kuinka olin energinen toisella raskaus kierroksella, sillä ei silloin ollut aikaa tai mahdollisuutta jäädä laakereille makoilemaan vaan silloin mentiin vatsa pystyssä puistossa esikoisen perässä. Siihen aikaa raskaus meni siinä sivussa kivuttomasti ja vauvaa imetettiin puistossa, hiekkalaatikolla. Se oli aika hektistä perhe-elämää ja silloin niitä aikoja voisi kutsua ruuhkavuosiksi. Sen kertoneen myös se, että olin kaksi tuntia ennen tyttären syntymää menossa viemään poikaa muskariin. Sillä hetkellä se tuntui hyvältä idealta. Kaksi tuntia myöhemmin ei.
Pienessä ikäerossa on monenlaista kulmaa mistä asiaa voi tarkastella. Jälkikäteen mietin, että millä ihmeen äitihormoneilla vedin päivät ja yöt läpi mutta hyvin selvisin. Toki silloin oli myös eri asetelma, kun huushollissa oli toinen aikuinen enkä ollut yksin vastuussa lapsista ja arjesta mutta siltin, on sitä saanut olla aikamoinen arjen suorittaja.
Mutta ei pieni ikäero pelkästään potalla istuttamista ja vaipan vaihtamista ollut sekä katkonaisia öitä. Oli se muutakin. Miten iso rikkaus pikkusisko oli isoveljelle jo vauvasta saakka. Esikoinen ei juurikaan ollut mustasukkainen vauvasta eikä tarvinnut ikinä pelätä, että pikkuauto kolahtaisi päähän tai siskoa purtaisi. Ei, sisko oli heti tosi tärkeä. Pienen ikäeron etuja on läheinen sisaruussuhde, mikä ei tietenkään ole aina tae. Se on rikkaus. Siinä missä pienellä ikäerolla taistellaan, niin siinä myös pidetään yhtä. Pienellä ikäerolla sitä kasvaa elämänmittaisen polun lähes käsi kädessä toisen kanssa. Silloin sitä peilaa tekemisiään ja taitojaan toiseen mutta samalla on myös joku, joka pysähtyy leikkimään. Sitä yhdessä olemista olen ihaillut aina, sitä ettei kumpikaan hylkää toista. He ovat aina tiimi.
Ison ikäeron ajatukset.
Siinä missä pienessä ikäerossa piti olla silmät selässä ja huoltaa tuplamäärä, isolla ikäerolla voi luottaa siihen, että kukaan ei juokse puistossa karkuun samalla kun vauva syö. Isolla ikäerolla ollessa arjen askareet ovat helpompi hoitaa sillä koululaiset ovat toimeliaita ja osaavia yksilöitä eikä ulos lähtiessä tarvitse pukea koko laumaa. Sanoisin, että isolla ikäerolla oleminen on jopa huolettomampaa. Ei ole niin justiinsa, että jos ruoka syödään vauvan vuoksi puoli tuntia myöhemmin. Siinä odotellessa kukaan ei ole teurastanut kotia ihan kuusinolla. Isommista on myös iso apu ja he voivat pukea, vaikka sukat vauvalle. Vauvalla on isommista aina seuraa. Vauvalla ei ehkä ole vieressä samoista leluista kiinnostunut sisarus, mutta hänellä on alakoulu ikäisenä turvalliset, aikuiset sisarukset elämänpolulla tukemassa. Ei tarvitse vaihtaa kaksia vaippoja tai pitää koko ajan silmiä selässä. Voi hengittää ja luottaa siihen, että yöllä herää vain yksi lapsi – vauva.
Jotenkin sitä tuntuu myös siltä, että nyt on aikaa vauvalle enemmän kuin koskaan ennen. Se on aika kiva tunne. Puolin ja toisin tuntuu siltä, että kukaan ei rajoita toisen tekemisiä tai jonkun lapsen vuoksi ei voisi jotain tehdä. Toki elämämme on aika vauva painotteista rytmiä mutta vauvan käytyä nukkumaan, isommat saavat osansa. Ei tarvitse samaa aikaa montaa pientä laittaa nukkumaan vaan sinne mennään rauhallisesti, porrastaen.
Isossa ikäerossa koululaisista on apua arjessa ja vauvan kanssa. He osaavat tuoda tutin suoraan vauvalle eikä käytä sitä oman suun kautta. He pystyvät myös katsomaan vauvan ”perään” kun haen postit tai milloin mitäkin. Ehkä tärkeintä, niin koko ajan voi luottaa siihen, että vauva on tarkkaavaisten silmien alla ja vauva pysyy leikkimatolla turvassa, ja kaikki lapset ovat tallessa. On esimerkiksi eri asia lähteä Linnanmäelle kahden koululaisen ja vauvan kanssa kuin kahden vaippaikäisen kanssa.
lasten erilaiset ikäerot.
Ei ole yhtä oikeaa ikäeroa ja perheille sopii erilaisilla ikäeroilla olevat lapset. Ikäero on myös asia mitä ei voi valita vaan oikeastaan luoja suo sen mitä on tullakseen. Vaikka miten toivoisi pientä ikäeroa tai suurta ikäeroa, kukaan ei sano onnistuuko se vai ei. Ikäeroissa monesti otetaan vastaan se mitä tulee. Minä olen ottanut vastaan niin kahden vuoden ikäeron kuin lähes kymmenen vuoden ikäeron. Kumpaakin olen tyytyväinen mutta tietenkin jos saisi valita ja päättää, niin tässä iässä on sellainen tunne, että nostan suuremman ikäeron hyödyt korkeammalle. Jos jompikumpi pitäisi valita. Joskus jaksoin ruuhkavuosien keskellä hektistä arkea mutta nyt en enää siihen lähtisi. Näin on hyvä, kolmen lapsen äitinä ja kahdella eri ikäerolla olevien lasten kanssa.
Minkälaisilla ikäeroilla teidän lapset ovat?
-Ida
Lue myös:
Seuraa meitä: