Hae
Elämänmakuista matkaa

Viikkokatsaus – Minä riitän.

Otsikon mukainen lause, minä riitän, on päällimmäinen tunne mikä minulla on eilisistä Vaikuttajamedian pikkujouluista. Jännitin juhliin menoa ihan hirmuisesti koska en ole ihmisten keskellä mukavuusalueellani ja jännitän kohtaamisia ihmisten kanssa, joita en ollut koskaan nähnyt. Hiiren saappaissa kävellessäni yritin olla aluksi mahdollisimman hajuton ja mauton. Samalla kun mielessäni oli vikalista minkä olen menneisyydessäni saanut kuulla itsestäni ja siitä millainen minun olisi tullut olla. Pelkäsin, että entä jos tässäkään porukassa en mahtuisi mukaan, itsenäni. Ennen juhlia oli tunne, että onkohan tämäkään se paikka, jossa minä riitän. Analysoin juhliin päästessäni itseäni ihan hirveästi ja mietin jo puolen tunnin kohdalla, että missä vaiheessa livahtaisin paikalta. Jotta en vaan tuntisi oloani riittämättömäksi. Se tunne mikä minulla oli itsestäni, oli ihan kamala.

Tiedättekö, kun vuosia saat kuulla milloin mistäkin tekemisestäsi huomautusta tai pelätä, että koska sanot väärin jotain ja milloin tunnettasi vähätellään. Ne hetket, toisen sanat, kulkevat herkästi tilanteissa kuin tilanteissa mukana. Olen oppinut, että mitä hajuttomampi ja mauttomampi olisin, sen parempi. Se minkä olisin halunnut näyttää, ne mistä olisin halunnut keskustella ja se millainen olisin halunnut olla, piti haudata. Joten en ajatellut, että maailmassa voisi olla paikka, jossa minä riitän. Ilman, että tulisi olla kukaan muu kuin minä. Sitten tuli yhdet pikkujoulut ja huomasin, että maailmassa on olemassa paikka minulle – paikka, jossa minä olen tarpeeksi.

Minä riitän.

Se tunne minulle tuli tosi nopeasti juhlissa. Tunsin ensimmäistä kertaa koskaan kuuluvani johonkin yhteisöön ja paikkaan, jossa saan olla sellainen kuin olen. Se tunne oli aika vapauttava tunne. Koko iltana minun ei tarvinnut esittää mitään eikä miettiä missä kohdin nauraisin, hömpöttäisin tai mistä puhuisin. Olin ihan vaan minä ja se riitti. Ympärillä olevat tyypit saivat sen tunteen mitä olen ikävöinyt. Se tunne oli sellainen, jossa huomasin nopeasti viihtyväni. Miten arvokasta olikaan kohdata ihmisiä, jotka ottivat minut vastaan tämmöisenä kuin olen. Minuna. Minä riitin heille ihan vaan omana itsenäni. Tämmöisenä kuin olen.

positiiviset sanat, tallennettu sydämeen.

Olin aivan häkeltynyt siitä, että sain kehuja. En todellakaan osaa vastaanottaa niitä ja ne sai oloni vaivaantuneeksi koska joskus muistan kuinka kehun jälkeen tuli aina sana, mutta. ”Olet hyvä äiti, mutta” ja sitten sain kuulla missä tulisi parantaa. Noin lievänä esimerkkinä. Nyt sain kuitenkin kuulla ihan vilpittömiä sanoja ja kehuja, ilman mutta sanaa. Ilman sitä, että matto olisi vedettyä jalkojen alta. Ihan oikeasti, en voinut koskaan eläissäni kuvitella miten minut voitaisiinkaan ottaa niin upeasti vastaan ja puhua noin kauniisti. Minulla oli koko illan sellainen olo, että olisin kotonani. Voi kuulostaa hassulta mutta miten mahtavaa se olikaan, kun ei tarvinnut pitää suojahaarniskaa tai miettiä omia sanoja, tekemisiä. Pystyi vain olemaan ja hengittämään rennosti.

Tämän yhteisön joukossa saan olla minä. Ihan vain minä.

 

En nyt lopuksi voi muuta sanoa, kuin kiitos tyypit ihanasta illasta!❤️

Ida

 

Lue myös:

Pikkujoulut – ilta Tuhkimona.

Seuraa meitä:

Instagramissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *