Viikko 45 – isänpäivä on ohi, onneksi.
Isänpäivä on ohi ja minä selvisin tästä päivästä. En ilman itkuja enkä ilman vitutusta mutta selvisin kuitenkin. Mieli ei mennyt ihan pirstaleiksi ja tiedän, että aurinko paistaa taas jossain vaiheessa risukasaan. Tänään se ei paistanut mutta väliäkös sillä. Tänään oli sallitusti päivä, joka alkoi tahmeasti eikä edennyt yhtään toivotun laisesti. Tänään kaikki luonnon voimat taisteli vastaan eikä mistään tullut mitään. Ei edes minun ja taaperon reissusta. Kävimme tänään Pasilassa tunnistautumassa passia varten, aivan sellaisissa fiiliksissä, että olisi ollut tuiki tavallinen päivä. Tai niin yritin ajatella. Kävelin juna-asemalla, kaupassa sekä Pasilan lupapalvelussa ja yritin skarpata. Yritin kovasti uskotella itselleni, että tämä päivä menee siinä missä muutkin päivät mutta huijasin sydäntäni.
Eihän se nyt mennyt ollenkaan kuten olin ajatellut. Huomasin sen juna-asemalla, kun itkin hetken ajan. Hiljaa kyynelten virratessa poskiani pitkin seisoin siinä junaa odottamassa. Kuulin ympärillä isien puhetta lapsilleen, näin kahden vanhemman perheitä sekä isejä yksin lapsensa kanssa. Juna oli melko täysi ja harva näytti olevan yksin mutta sitten olimme me. Minä ja apina. Tämä on meidän ensimmäinen isänpäivämme näin ja ajattelen sillein, että tämä piti kokea. Ystävän sanojen mukaan, kohta päivä on ohi. Näinhän se on. Eron jälkeen ensimmäiset pyhät ja juhlat ovat kaikista vaikeimmat, ja niin oli nytkin koska tähän lisämausteena toi pieni lapsi.
Isänpäivä on ohitse.
Isänpäivän voi tältä erää taputtaa ja jos tähän voisi jotain hyvää nostaa, niin sen, että enää ei ole eron jälkeisiä ensimmäisiä pyhiä. Tämä oli niistä viimeinen ja selvisin tästäkin, joten kaikki seuraavat pyhät ovat paljon mukavampia. Kuten on varmasti ensi vuoden isänpäivä, jota kohdin lähden toisenlaisesta kulmasta katsomaan. Tähän isänpäivään lähdin siitä kulmasta, että jotain puuttuu. Tottahan se on, että apinalta puuttuu biologinen isä mutta katsoessani minun ja apinan kuvaa, tajusin näin illalla, kuinka hänellä on paljon muuta. Hänellä on minä, äiti. Se riittää siihen, että hän saa kodin, jossa on turvallinen ympäristö elää, kasvaa ja kehittyä. Se riittää siihen, että hän saa rakkautta ja huolenpitoa, ruokaa ja syliä.
jotain hyvää, tässäkin päivässä.
Ei tämä päivä pelkkää puutoksen itkua ollut vaan tänään saatiin vieraiksi isäpuoleni, jota en puolikkaaksi kutsu koskaan sekä koululaisten isä, joka hoitaa vanhemmuutta erosta huolimatta. Koululaiset tekivät aamulla kakun juhlittaville ja sillä aikaa, kun olimme apinan kanssa Pasilassa, he olivat tehneet pizzapohjan valmiiksi. Olin aivan varma, että pizzataikina olisi mennyt pipariksi mutta mitä vaan! En ole itsekään onnistunut ikinä pohjan teossa niin hyvin kuin he olivat onnistuneet. Tehtiin tänään nurin kurisesti ja söimme ensiksi kakkua limuilla ja sitten jälkiruuaksi pizzaa, kahvilla. Loppujen lopuksi tämä päivä päättyi kivasti ja uskon, että tuli tarpeen tämmöinen päivä, jossa piti käydä henkisesti pohjalla.
Onni on näinä hetkinä oma perhe, omat lapset.
Ida
Lue myös:
Seuraa meitä: