Hae
Elämänmakuista matkaa

Kun raha ahdistaa ja joulu tulee, niin vi*uttaa.

Annan kasvot nyt tälle taloustilanteelle silläkin jännityksellä, että mietin, miten mut otetaan vastaan tämän jälkeen. Tämä on postaus, jonka julkaisu jännittää mutta myös hävettää.

Kun raha ahdistaa ja joulu tulee, niin alkaa vi*uttamaan vielä enemmän se, että taloustilanne on juuri ja juuri köyhyysrajan yläpuolella. Kauhistuttaa edes sanoa näin mutta vi**u, että olen köyhä ihminen. Jos olisin joskus tehnyt toisenlaisia talousvalintoja, niin olisin tällä hetkellä ehkä paremmassa taloudellisessa asemassa mitä nyt olen. Tai sitten en olisi. Sitä ei voi kukaan varmaksi sanoa mutta sen voi, että jos nyt saisin antaa yhden neuvon itselleni nuorempana, koskisi se rahaa. Maksan nimittäin yhä niitä oppirahoja mitä nuoruudessa otin kontolleni, niin useamman luottokortin kuin lukuisten osamaksujen vuoksi. En joskus ymmärtänyt rahan merkitystä pidemmän päälle enkä sitä, että jokainen taloudellinen päätös vaikuttaa tulevaisuuteen. Sanoisin minälle, vuosia takaperin:

Älä ikinä osta osamaksulla.

Älä koskaan maksa muiden velkoja.

Jos haluat jotain, säästä rahat siihen.

Kun raha ahdistaa.

Se miten Visa on joskus vinkunut, monen kappalein, vaikuttaa taloustilanteeseeni yhä. Se, että olen avittanut taloudellisesti läheistä ihmistä ja pelastanut hänet suden kuopasta, osui omaan nilkkaan. Jokainen menneisyydessä tehty taloudellinen virhearvio vaikuttaa yhä tänä päivänä ja se vi*u**aa. Ahdistaa katsoa tiliä ja todeta kuuluvansa juuri ja juuri köyhyysrajan yläpuolelle. Samalla mietin vieressäni olevaa, samanikäistä ihmistä, jonka taloudellinen tilanne näyttää silmääni paremmalta kuin minun. Köyhyysrajan yläpuolelle rimaa hipoen kuuluminen näkyy nykyisellä asuinalueellamme hyvin selkeästi. Siinä missä naapuri saattaa ajaa 60 000 euroa maksavalla Volvolla, itse matkustan bussilla vain koska olen tehnyt joskus vääränlaisia taloudellisia päätöksiä.

Sillä hetkellä ne ovat tuntuneet oikealta päätökseltä mutta ei enää. Enää en tekisi samanlaisia ratkaisuita tai yrittäisi näyttää olevani materialistisesti hyvätuloinen, vaikka oikeasti olin ja olen perusduunari. Se miten olen hassannut rahaa joskus menemään ja pelastanut toisen taloudellisesti, kerta toisensa jälkeen, kostautuu tänä päivänä ja nousee aina kahdesti vuodessa pintaan – kesäisin ja jouluisin.

ei suurta lahjavuorta ja pennin venyttämistä.

Tiedän, ettei lapset tarvitse jouluisin kuuta taivaalta tai järkyttävän suurta lahjavuorta. Ymmärrän sen ja en pidä siitä, miten kulutus keskeinen joulu on mutta siltin taloudellinen tilanne joulua vasten raha vi*u**aa. Senttejä pitää venyttää ja kaikki nyörit paisuttavat äärimmilleen, jotta saa taiottua joulun, jossa joulupukki on muistanut lapsia jollain lahjalla. Vaikka kuusen alle ei tarvitse uusinta pelikonsolia, tarvitsee sinne kuitenkin jotain. Se jotain voi olla pientä mutta se pieni voi tuntua kuukauden budjetissa isolta. Tämän lisäksi koulussa lahapussia syö jouluruuat, niiden loihtiminen pöytään. Siinä missä joku voi käydä ostamassa kassikaupalla jouluksi ruokaa herkkuineen, minä tiedän, että jokainen ostos on pois jostain muusta. Ostanko kinkun vai lahjan, noin karrikoidusti ilmaistuna.

Raha vi*u**aa tällä hetkellä todella paljon ja mielessäni on se tulotaso missä tällä hetkellä olen. Tämä tulotaso ei koskaan ollut unelmani. Unelmani oli olla toisenlaisella pankkitilillä varustettu, haave ammatissa työskentelevä. En väitä, että tällä hetkellä olisin niissä saappaissa, jossa en haluaisi olla. Olen varsin onnellinen siitä, että saan olla kotiäitinä, kolmannen vauvani vuoksi mutta siitä en ole onnellinen millainen pankkitilin saldo minulla on. Tiedän ettei tehtyjä raha päätöksiä saa tekemättömäksi mutta siitä huolimatta raha-asiat ovat pinnalla hyvin usein ja joudun miettimään, että mitä ostaisin.

rahallinen vi*u*us.

Saan pöytään peruskamat ja pidettyä katon pään päällä sekä vaippalaatikon täytenä että sähköt toiminta kuntoisena. Siihen se jää. Kaikki muut pitää miettiä, laskea, suunnitella ja järjestää. Joskus ja hyvin usein pitää budjetoida ja miettiä, että mikä on tarpeen. Toisinaan se, että pari päivää ennen kaapista loppuu kaikki samaa aikaan, saa itkun aikaan. On hetkiä, jolloin kaikkeen ei pysty ja sitten on hetki, jolloin voi huokaista hetkeksi helpotuksesta. Jälkimmäisiä hetkiä on harvoin ja ensimmäisiä hetkiä enemmän. Kaikki tämä vain siksi koska olen joskus pistänyt rahaa haisemaan ja jouduttuani velkakierteeseen, syöksyin samalla pelastamaan toisen talouden. Vain huomatakseni, että käteen jäi isompi laskupino. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja jossittelu on turhaa mutta siltin halusin sanoa, että raha on suuri ahdistuksen kohde, jonka kanssa kamppailen päivittäin.

Raha, se vi*u**aa ja joulu tulee. Ahdistaa vielä kahta kauheammin.

Ida

 

Lue myös:

Yksinhuoltajan tuet.

Seuraa meitä:

Instagramissa.