Hae
Elämänmakuista matkaa

Joulukuusi lapsuuden koristeilla.

Kerroin taannoin Instagramissa siitä, miten kuusen ostamisessa meni hieman mittasuhteet mönkään. Olin päässäni mitoittanut, että 120cm vihreä tekokuusi olisi loistavan kokoinen meidän olohuoneeseemme. Vaan avattuani paketin, tulin huomanneeksi, että koko lasketaan lattiasta latvaan. Kuvittelin, että koko lasketaan siitä mistä ”havut” alkavat. Katsoin kuusta ja tuumasin, että tämän vuoden joulukuusi on oikein passeli kymmenen euron kuusi. Viime vuoden joulukuusi oli astetta kalliimpi mutta kissamme rikkoi sen silloin.

Koristelimme raasun näköisen joulukuusen itsenäisyyspäivänä ja lapset saivat koristella joulukuusen mieleisekseen. En puuttunut koristeluun ollenkaan. Ihan söpö siitä tuli. Sittemmin, seuraavana yönä, kissamme oli ollut hereillä ja ilmeisesti halunnut kokeilla onneaan. Hän oli kaatanut kuusen, josta johtuen koristeet menivät sinne päin. Eikä sitä yhtään auttanut se, että paristoilla toimivat valot olivat mitäänsanomattomat joulukuusessa. Joulukuusessa pitää olla tunnelmaa ja valaistusta mutta meidän kuudessamme sitä ei ollut.

Joulukuusi mielessä kävimme tänään kaupoilla enkä löytänyt sieltä valaistusta kuuseemme, mutta onneksi mukana ollut isäni keksi, että hänellä saataisi olla kaapissaan minun lapsuuteni aikaisia koristeita.

Joulukuusi lapsuuden koristeilla.

Niinpä istuin kauppareissun jälkeen isäni keittiönpöydän äärelle ja sain eteeni kaksi isoa pahvilaatikollista joulukoristeita. Pahvilaatikot olivat äitini päällystämät ja varmaan 30-vuotta vanhalla joululahjapaperilla. Paperi oli ja on hieman repaleinen mutta laatikon sisällä oli iso aarresaalis! Sillä hetkellä tuntui siltä, että joulu tuli minun sydämeeni.

Mikä nostalginen tunne olikaan sillä hetkellä, kun kävin joulukoristeita läpi ja sain valita runsaiden koristeiden kirjosta ne mitä halusin. Otin palloja, köynnöksiä sekä kynttilän malliset valot! Silmissäni näin, että miten kotona oleva 120cm kuusemme heräisi henkiin.

Niin siinä kävi, että kotiin päästyämme aloin heti touhuamaan joulukuusen kimpussa ja mikä tunnelma kuusi saikaan aikaan. Sillä hetkellä, kun katsoin lapsuuden aikaisilla koristeilla olevaa kuustamme, näin sen heränneen henkiin. Pieni, onneton rääpäle puhkesi kukkaan. Jopa lasten mielestä.

Joulu tunnelmaa.

Nyt voin sanoa, että joulu tuli kotiimme. Mikä ihana valaistus meidän olohuoneessamme on! Olen aivan onneissani siitä, että sain laittaa meidän pieneen tekokuuseen lapsuuteni aikaisia koristeita. Näissä on ihan erilainen tunnelma ja fiilis. Muistelin tänään joulukuusta koristellessa sitä, miten lapsuudessa koristelimme aidon ja ison joulukuusen näillä samoilla koristeilla. En ole ihan varma, että kuinka monta joulua nämä joulukuusessani olevat kynttilävalot ovat valaisseet mutta tämä ei taatusti ole viimeinen joulu.💖

Joko siellä on joulukuusi koristeltu?

Ida

 

Lue myös:

Erosta jäi muistoja – vuosi sitten julkaistu teksti.

Seuraa matkaamme:

Instagramissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *