Hae
Elämänmakuista matkaa

Käteen jäi leivänpaahdin ja suunnaton v%tutus.

Pysähdyin maanantaina miettimään, että miten jostain niin sydämettömästä ja julmasta on voinut tulla jotain niin ihanaa ja kaunista. Tällä hetkellä asiat junnaa paikallaan ja se suoraan sanottuna ottaa otsalohkoon välillä jopa niin paljon, että olen toisinaan katunut. Katunut sitä, että olen ollut rehellinen kertoessani asioita totuuden mukaisesti enkä salannut kysyttäessä. Kerroin sellaisia asioita joiden kohdalla minulle sanottiin, ettei asioissa ole epäillystäkään. Kerroin mitä hyvän päivän tuttu ei tietäisi. Niiden tietojen turvin asiat lähtivät seitsemänkuukautta sitten liikkeelle mutta nyt, maanantaisen puhelun jälkeen tuli jälleen vitutus.

Vitutus sen suhteen, että olen joskus ollut muutakin kuin ihminen ketä päin ei voida tällä hetkellä katsoa. Tänä päivänä olen hän, kenen käteen jäi leivänpaahdin ja suunnaton vitutus. Siinä on kaksi asia mitä sain muistoksi. Kaksi kiitosta siitä hitonmoisesta duunista mitä minä tein ja mistä pelastin. Leivänpaahdin ja vitutus käteen ojennettuna ovat naurettavia kiitoksia siitä, että otin henkisesti osumaa ja pahasti. Viikosta toiseen, kuukaudesta seuraavaan tilitin asioita ystävilleni mutta en kaikesta. En esimerkiksi siitä, että minulle suututtiin jos en antanut rahaa vain koska päivässä toinen menetti omansa. Minulle suututtiin jouluisin koska olin mahdollistanut lapsilleni joulun, salaa. Tiedän, että en itsekään aina mukavin ja ihanin ollut mutta jokaisessa meissä on virheemme. Tärkeintä on myöntää ne ja työstää asioita, itseään.

Joskus mietin, että jos aikaa voisi kelata taaksepäin, sanoisinko ”Älä”, sanan sijaan ”Tee”. Onneksi aikaa ei voi kelata taaksepäin sillä, jos muuttaisin sananmuotoa, ei minulla olisi jotain niin ihanaa ja kaunista.

Käteen jäi suunnaton vitutus.

Katsoessani ympärilleni sanon tähän saman mitä sanoin yhtenä päivänä, ja mitä olen sanonut monta kertaa. Meillä on asiat nyt paremmin kuin koskaan ennen. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, että joka kerta leivänpaahdinta pyyhkiessä mietin, että mitä käteen jäi – leivänpaahdin. Jäi toki käteen paljon muutakin. Mutta maanantaisen puhelun jälkeen en sillä hetkellä muuta nähnyt kuin ketutuksen. Sekin tässä ärsyttää, että ketutus on tavallaan minun vikani. Mitäpä olin rehellinen ja oikeudenmukainen. Mitäpä kerroin miten asiat ovat. Entä jos olisin ollut vain hiljaa ja salannut asioita? Se olisi ollut helpoin tie mutta se olisi ollut salaisuuksien tie, jossa ennemmin tai myöhemmin salailu olisi koitunut kohtaloksi.

Tiedän kuitenkin tehneeni oikein ja ajaneeni muun kuin itseni etuja vaan en koskaan ajatellut, että lause ”Teen elämästäsi helvettiä ja saat musta pahimman vihollisen”, lukuisilla kirjoitusvirheillä varustettuna, tulisi toteen. Ehkä sitä on kuitenkin vuosien sattumusten jälkeen saanut niin kovia käänteitä, ettei yksi puhkuminen kaada kumoon, enää. Joskus se kaatoi mutta ei tänään. Toisaalta minun pitäisi kiittää siitä, että sain kokea kovia käänteitä. Sillä ilman niitä, en olisi maanantaisessa puhelussa naureskellut sanoessani, tätä osasin odottaa. Mutta ei tämä tosissaan pahimmasta päästä ole. Pahinta oli se kun elin sellaisien asioiden ja käänteiden keskellä missä ei ole turvallista ja tervettä elää. Tämä mitä nyt on meneillään, on pientä ja jos voisin kasvotusten sanoa, sanoisin:

helvetti on jo eletty ja koettu.

Käteen jäi myös elämä.

Jäi käteen paljon muutakin. Käteen jäi elämä. Elämä mitä minä vaalin. Elämä mikä ei ole itsestäänselvyys. Se on sellainen elämä minkä olin vaarassa menettää, ja minkä olisin varmasti menettänyt, jos asiat olisivat menneet toisin. Onneksi eivät menneet sillä muuten en kirjoittaisi tässä ja potisi suunnatonta ketutusta asioista ja siitä, että yhä kaikkien vuosien jälkeen mietin, että mihin on hävinnyt sydämellisyys. Sydämellisyyttä elämässä tarvittaisiin enemmän sillä sen avulla pääsee pidemmälle, polulla, jossa hartioissa ei painaisi se minkä taakseen on jättänyt.

Hyvä voittaa aina pahan.

Kerran jos toisenkin olen lohduttanut itseäni otsikon mukaisella lauseella. Vaikka välillä ketuttaa leivänpaahdinta pyyhkiessä, tiedän, että maaliin päästyä hyvä voittaa aina pahan. Vielä tulee se päivä, kun tämä tanner on talsittu ja siinä vaiheessa voin sulkea luvun lopullisesti ja huokaista onnellisuudesta. Onnellisuudesta sen suhteen, että olen päässyt kokonaan uudelle alulle. Tämmöisellä kokoonpanolla missä nyt olemme. Kun homma on taputeltu, katkeaa se viimeinenkin yritys hallita sitä mitä teen ja mitä polullani tapahtuu. Sen jälkeen kun lanka katkeaa, siirtyy kaikki minun käsiini ja menee minun ehdoillani. Aina. Se jos mikä lohduttaa tässä talsiessa asioita eteenpäin.

Jestas, että odotan sitä hetkeä kun hyvä voittaa pahan ja saan huokaista onnellisuudesta sen suhteen, että meillä on hyvä olla tässä näin.<3

Ida

 

Lue myös:

Hätäleikkaus – elämäni pysähtyi.

Vuosi sitten kädessä oli raskaustesti ja pöydällä ero.

 

Seuraa matkaamme:

Instagramissa.