Hae
Elämänmakuista matkaa

Kaiken takana on masentunut.

Susta ei uskoisi, että olet masentunut.

Sä et näytä masentuneelta.

Kyl mullakin on vaikeeta.

Toihan on ihan normaalia.

Masentuneelle voi sanoa tahtomattaan asioita, joita ei tule ajatelleeksi, että se ei tunnu kivalta. Näytän ulkoapäin todella upealta ja hyvinvoivalta naiselta, jolla näyttäisi ulkoisesti olevan kaikki hallinnassa, mutta kukaan ei näe sisälle. Et sinä, etkä sinä. Masentuneen ei pidä näyttää tietynnäköiseltä ollakseen masentunut tai masentuneen ei pidä kuulostaa tietynlaiselta ollakseen masentunut.

Minä olen masentunut ja sen on välillä ihan hiton syvältä.

Mutta se ei poissulje sitä, ettenkö voisi nauraa tai pukeutua siististi ja hoitaa arjen askareita.

Se, että sinua tänään ärsyttää nousta aamulla töihin ei ole välttämättä sama asia kuin se, mitä minä koen pääni sisällä. Mielessäni, sisäisessä hyvinvoinnissani. Se ei meinaa myöskään sitä, että sinun asiasi olisi vähäpätöisempi kuin minun. Sitä ei kuitenkaan saisi masentuneelle sanoa, että hänen tulisi näyttää masentuneelta. Myöskään masentuneen tunnetta ei saisi vähätellä sanomalla, toihan on normaalia.

Jokaisella on vaikeaa.

On varmasti. En epäile yhtään. En vaan pidä sitä, että masentuneelle luodaan raamit, jonka sisälle pitää mahtua ollakseen masentunut. Jos raamien sisäpuolelle ei mahdu, ei voi olla masentunut. Voipas! Masentunut voi olla kuka vaan, sinä, minä, kummin kaima tai naapurin puoliso. Koskaan ei voi tietää kenen mielenhyvinvoinnissa on asiat sillä mallilla, että hän on esimerkiksi menettänyt ilon asiaan, josta ennen iloitsi. Tai välttelee asioiden tekemistä ihan vaan koska ei jaksa ja se, kun sanoo ettei jaksa, tarkoittaa sitä ettei sitä asiaa todellakaan jaksa tehdä. Ei vaikka joku sanoisi, nouset vaan ylös ja teet.

Kaiken takana on masennus.

Kaiken tämän mitä teen, millainen olen ja mitä luon, takana on masennus mutta masennuksen takana on ihminen. Minä. Minä, joka rakastan olla kotiäiti vauvalle. Minä, joka peittelen iltaisin kolme lastani nukkumaan ja nousen aamuisin keittämään puuroa. Kertaakaan en ole skipannut aamupalan tekemistä tai iltasadun laittamista mutta se ei poissulje sitä, että otin vihdoin vastaan diagnoosin. Vuoden lykkäsin asiaa vaikka osasin aavistaa jotain diagnoosin kaltaista mutta vähättelin sitä viimeiseen asti.

Sen vastaanottamista vältin viimeiseen asti. Ajattelin, että en voisi ottaa diagnoosia, joka määrittelisi minua. Yritin välttää diagnoosin ottamista, kunnes tuli hetki, jossa en enää tunnistanut itseäni ja henkinen voimavarani oli loppunut. Välttelin asioita, joista ennen nautin. Olin soittamatta ihmisille, vältin sosiaalisia tilanteita, vetäydyin omaan maailmaani tehden asioita, jotka eivät kysy mitään.

Ei imuri kysele tai kyseenalaista mutta ihminen, hän tekee sitä. Ystäväni kysyi yhtenä päivänä,

Miten sun masennus?

Minä vastasin,

Asiasta ei tarvitse kysellä. Se kulkee mukana siinä missä kulki kaksi viikkoa sitten.

Masennusta ei saa sormia napsauttamalla pois.

Ymmärrän hyvää tarkoittavan, vilpittömän tuen ja sen, että halutaan jeesata. En kuitenkaan jaksa kysymyksiä asiasta, joka kulkee mukana siinä missä kulkee kädet tai nenä. Masennus ei lähde yhtä nopeasti pois kuin flunssa ja se on aina tässä. Joskus isommin ja joskus pienemmin. Tällä hetkellä ja jo pidemmän aikaa mielenhyvinvointi on ollut vaihtelevasti isommin ja keskikokoisesti menossa mukana, estämättä kuitenkaan pesemästä pyykkiä tai halaamasta lapsia. Se on siinä mukana, arjessani, juhlissa sekä jokaisessa painimatsissa. Jos masennus lähtisi sormia napsauttamalla pois, olisin poistanut sen jo aikoja sitten, koska onhan tämä välillä ihan hitonmoinen piru, joka kulkee mukana halliten minua.

Mutta ei siitä pääse niin vaan eroon. Ei vaikka miten haluaisi. Tätä varten teen työtä mieleni suhteen ja loppu vuotta kohden mietin jo tulevaa vuotta, jonka haluan ympäröidä hyvillä asioilla. Hyvällä energialla ja niillä jutuilla, jotka tukevat matkaani kohti sitä hetkeä, jossa mukana kulkeva masennus ei pääsisi ottamaan isosti valtaa elämässäni.

masennus osaa hallita.

Sitä masennus nimittäin osaa tehdä ja tekee hyvin. Masennus osaa hallita elämää. Se osaa ottaa isosti valtaa elämässä ja päivissä. Hyvin salakavalasti ja huomaamatta. Niin kävi minulle. En ajatellut sen iskevän koskaan minuun mutta niin pääsi käymään. Ei masennus koputa oveen ja kysy, saanko tulla. Masennus tulee, lupaa kysymättä. Masennus avaa oven lupaa kysymättä eikä lähde pois heti kun tahdot.

Kaiken takana on masennus mutta masennuksen takana on ihminen, minä. Aivan tavallinen ihminen, joka osaa myös nauraa ja pussata vauvaa.

Ida

 

Lue myös:

Äiti on väsynyt.

Esittelyteksti.

Seuraa meitä:

Instagramissa.

Yksi kommentti

  1. Nimetön145 kirjoitti:

    2 kertaa olen itse masentunut ja molemmista parantunut. Ei pelota enää vaikka tulisi 3 tai 4 kerran uudestaan.❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *