Hae
Elämänmakuista matkaa

Yksinhuoltajan kahden viikon ruokakustannukset.

Hetkittäin on ihan mielenkiintoista pysähtyä kuukauden ruokakustannuksien äärelle koska välillä tuntuu siltä, että minne ne rahat häviävät. Tai no ei välillä vaan aina! Ruokakustannukset voivat olla aika iso rahallinen syöppö! Ilman, että ostaisi aina kallista, voi kuukauden ruokakustannukset nousta taivaisiin. Yksinhuoltajan perheessä sitä luulee, ettei ruokakustannukset olisi suuret mutta on kuukausia, jolloin mietin, että minne rahat menivät ja katsoessani tiliä huomaan suuren menoerän olevan ruokakustannukset. Etenkin silloin, jos ruokakustannuksia ei ole budjetoinut, kuten tätä postausta tehdessä kävi ilmi etten tälle kuulle ole näin tehnyt. Kuvituskuvina toimii tässä postauksessa meidän ruokakaapit koska ihmisiä aina kiinostaa miltä kenenkin kotona näyttää jääkaapissa!

Kahden viikon ruokakustannukset.

Teen joka kuukausi, kerran tai kaksi, Prismasta ruokatilauksen. Keskimäärin ruokatilauksen saldo on +/- 150e sillä se, tilaanko hygieniatuotteita, vaikuttaa tilauksen summaan. Viimeksi tilasin kuun vaihteessa ruokatilauksen ja se oli summaltaan 156,47€. Siinä tilauksessa oli ruokien lisäksi uuden vuoden herkkuja sekä pyykinpesuainetta, että isot säkit vessapaperia – tilasin vahingossa liikaa vessapaperia. Ajattelin tilausta tehdessäni, että nyt ei tarvitse hetkeen käydä kaupassa mutta jo tässä vaiheessa kuuta, huomaan käyneeni kahden viikon aikana monesti hakemassa vain, jotain pientä kaupasta.

Kahden viikon ajalta on kertynyt summa ”haen pientä”-ostoksista:

157,95€

Joka koostuu 12 eri kauppareissusta! Härreguud! Noiden kauppareissujen aikana koriin on päätynyt mm.:

Kissanhiekkaa, kissanruokaa, energiajuomia, karkkia, sipsiä, kivennäisvettä ja pullaa sekä totta kai ruokaa eli esim. hedelmiä ja maitoa, niitä mitä varten lähdin kauppaan. Lisäksi summa pitää sisällään yhden oikeasti tarpeellisen kauppareissun eli parin päivän ruuat mutta myös sen kauppalistalla on energiajuotava sekä herkkuja.

Kahden viikon ruokakustannukset.

314,42€

Summa on minun silmääni järkyttävä summa yksinhuoltajan perheeseen, jossa on kolme lasta. Luulin ennen tätä postausta tehdessä, että kävisin kuukaudessa vähän pienillä ostoksilla mutta avatessani pankkitilini, luulo muuttui karuksi totuudeksi. Miten paljon kauppaan saa menemään rahaa, kun sieltä käy hakemassa loppuneen kissanruuan – silläkin reissulla olen ostanut 7€ jotain muuta mutta mitä? Vaan en muista.

Muistan tuotteelleen sen mitä tilasin ruokatilauksena kotiin mutta en muista kaikkea mitä olen nopeasti hakenut kaupasta ja se kertoon, että puolet ostoksista on varmasti olleet turhia. Oikeasti. Pienistä summista kertyy isompi summa kuukausi tasolla. Sitä ei edes huomaa käydessään hakemassa täydennystä tai ruokatilauksesta uupunutta tuotetta, että niistä reissusta kertyy laskimella laskettuna iso summa.

Kahden viikon ruokakustannukset pitävät sisällään ihan kaiken kodin siivousvälineistä hygieniatuotteisiin ja kissan hiekasta ruokiin eli kaiken kulutustavaran ja kaikkien meidän ruokamme. Vauvan soseet ja viikonloppu herkut, ihan kaiken. Mutta siltin summa on mielestäni iso.

Pitäisikö säästää ruokakustannuksissa?

Ehdottomasti pitäisi koska minun mielestäni kahden viikon ruokakustannuksiin hintalapuksi tullut 314,42€ on iso summa. Tulisi enemmän suunnitella ostoksia eli miettiä vielä paremmin millaisen ruokatilauksen teen kotiinkuljetettuna. Tämän lisäksi olisi hienoa onnistua siinä tavoitteessa, että haen kaupasta vain sen mitä sillä hetkellä tarvitsee täydennykseen. Kirjoitan täydennykset välillä ylös mutta aina luisun siitä kauppalistasta ja tulee mieleen mitä voisi tarvita tai mitä voisin haluta kotiin. Niinpä täydennyksenä haettu tuote voi täyttää äkkiä koko kauppakassin.

Ruuan laadussa tms. ei mielestäni tarvitse nipistää vaan ainoastaan siinä, että miettisi miten paljon herkkuja heittää joka kerta ostoskoriin tai miten voisi tilata ruokatilauksen kautta ehkäpä pikkasen enemmän ruokaa kerralla. Tässä olisikin hyvä tavoite jo ensi kuulle ja voisin ottaa tästä tavan tänne blogin puolelle koska rahasta puhun muutenkin ja ruokakustannukset ovat yksi osa taloutta.

Paljon teidän perheellä menee rahaa kuukaudessa ruokaan? Missä säästät ruokakustannuksissa ja mistä et tingi?

Ida

 

Lue myös:

Yksinhuoltajan tuet.

 

Seuraa meitä:

Instagramissa.

2 kommenttia

  1. HeiBlondi kirjoitti:

    Minä en oo aivan liian pitkään aikaan kiinnittänyt ollenkaan huomiota ruokamenoihin. Tästä inspiroituneena aion sen kyllä nyt tehdä! Kiitos!

    • Ida kirjoitti:

      Jep en ollut minäkään aikoihin kiinnittänyt huomiota, kunnes tuli kahden viikon ajan kirjattua kaikki ylös – heti huomasin useita säästön kohteita. Kiva jos sain inspistä!💪🏼😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *