Hae
Elämänmakuista matkaa

Vuosi sitten – ajassa taaksepäin.

Aina välillä tulee selailtua vanhoja blogitekstejä ja hyvin niitä lukiessa muistuu mieleen, että miten pimeässä tunnelissa sitä on kävellyt. Jos katsotaan ajassa taaksepäin, eletään ajanjaksoa, jolloin en nähnyt valoa tunnelin päässä. Ajatuksissa sitä ei välttämättä ihan kaikkea tunnetta muista mutta sukeltaessani postauksien syvyyksiin, löydän sen tunteen mitä vuosi sitten koin. Tunnen sen teksteissäni.

Vuosi sitten oli ollut vasta pari kuukautta yksin odottavana äitinä, ja matka minkä olen vuodessa kulkenut tähän hetkeen, on ollut uskomattoman vaikea mutta opettavainen. Jos tehdään paluu vuoden takaiseen aikaan, millaisissa vesissä silloin uin, ajatuksissani?

Vuosi sitten olin todella yksinäinen.

Olin muutamia vuosia tottunut isoon uusperheeseen, jossa usein joku oli aina viikonloppuisin kotona. Joko omat tai laina aarteet. Sitä tottui silloin siihen, että joku on koko ajan siinä ja vaikka se joskus ärsyttikin, että kotona ei ollut henkisesti tilaa, niin erottuani en osannut olla yksin kotona. Tunsin silloin ja tunnen yhä yksinäisyyttä, mutta vuosi sitten se oli erilaista.

Vuosi sitten olin niin yksinäinen, että itkin kotona, kun koululaiset lähtivät isälleen. Tuntui, ettei minulla ole ketään. Vuosi sitten en nauttinut siitä, että koululaiset lähtivät isälleen mutta nykyään osaan jo ottaa siitä erilaisen fiiliksen itselleni. Toki yhä tänä päivänä koen olevani yksinäinen mutta en kuitenkaan niin yksinäinen, että sisintäni raastaisi tulla tyhjään kotiin.

vuosi sitten, ajassa taaksepäin.

Pelkäsin menettäväni vauvan.

Tulin raskaaksi kohdunulkoisen raskauden jälkeen ja jo heti positiivisen raskaustestin tehtyäni, pelko valtasi mieleni. Pelkäsin jatkuvasti, että menettäisin vauvan. Kuuntelin vauvan sydänäänet aamuin illoin sekä keskellä päivää. Tammikuussa ostin ensimmäisen bodyn vauvalle, josta koin kaupassa suurta ahdistusta. Se tunne, kun olin vaatekaupassa, vauvanvaate ostoksilla, oli todella kamala tunne. Otin ensimmäiset vaatteet mitkä eteeni rekillä tuli ja lähdin kassalle. Eikä tätä pelkoa lieventänyt se, että tammikuussa oli rakenneultra, josta löytyi kaksi istukkaa. Niinpä raskaudesta tuli riski raskaus ja pelon määrä kasvoi.

Olin henkisesti väsynyt.

Vuosi sitten monen vuoden takaiset asiat oli lakaistu maton alle. Kun tuli hetki, että matto piti nostaa pois, tuntui, että kaikki levisi käsiin. Olin todella väsynyt vuosi sitten ja pyhää raivoa täynnä. Vuosi sitten masennus puhkesi mutta diagnoosia en ottanut. En sallinut sitä itselleni. Vuosi sitten tammikuun 3. päivä kuvittelin, että sanat pitäisi kerrankin paikkansa ja anteeksipyyntö puhelun jälkeen asia järjestyisi. Kunnes tuli taas se totuus vasten kasvoja. Teot osoittivat sanojen merkityksettömyyden ja väsyin aivan totaalisesti sillä hetkellä, kun maton alla oleva pöly levisi pitkin kotia. Silloin en kuitenkaan ottanut kaikkia apukeinoja vastaan mutta onneksi loppu vuodesta otin, vihdoin.

Vuosi sitten kirjoitin kuulumisia.

Tämä postaus on ehkä aika hauska koska tässä on loppu kevennyksenä se, että kerron raskauden aikana kasvaneesta seksihalustani. Voi luoja mitä olenkaan ruudulle kirjoittanut ajattelematta, että postauksen voisi lukea, vaikka vanha isoisäni. Noh. Onhan tuossa postauksessa muutakin tekstiä. Kuten mainintaa siitä millaisissa kivuissa olin vuosi sitten, fyysisesti. Liitoskivut olivat ihan hirveää ja olin koko raskauden kipeä sen vuoksi. Siinä missä ennen raskautta liikuin todella aktiivisesti, raskaana ollessa jo pelkkä postilaatikolle kävely teki kipeää. Olenkin sitä mieltä, että onneksi tämän raskauden vaivat olivat viimeisen vauvan kohdalla eikä ensimmäisen. Muuten voisi lapsiluku olla toisenlainen.

Vuodessa tähän hetkeen.

Ajankulun nopeuden jokainen varmasti tietää mutta minusta on hienoa tekstien myötä nähdä itsessäni se kasvu mikä vuodessa on tullut. Miten mahtavan moni vaiheita täynnä olevan matkan olen kulkenut tässä vuoden aikana. On ollut hetkiä, kun on vituttanut ja sitten on ollut hetkiä, kun on naurattanut. Ennen kaikkea tämä vuosi on ollut matka minuun itseeni ja olen avannut itseni ihan täysin, niin psykologilleni kuin tuntemattomille. Vuodessa olen mennyt ison harppauksen eteenpäin ja ylpeä siitä, etten missään vaiheessa matkaa luovuttanut.

Hauska nähdä, että millaisessa pisteessä sitä on vuoden päästä. Vuodessa kerkeää nimittäin tapahtumaan paljon ja monenlaisia asioita. Mutta enpä olisi vuosi sitten uskonut enkä ketään uskonutkaan, joka sanoi, että kaikesta selviää.

Olen kävelevä esimerkki siitä, että kaikesta selviää. Se on varma.

Ida

 

Seuraa meitä:

Instagramissa ja Facebookissa !