Mistä tiedän olevani ruuhkavuoden äiti?
Aina ei tarvitse kertoa olevansa ruuhkavuoden keskellä oleva äiti, riittää, että vastapuolella oleva luo katseensa minuun. Moni asia kertoo minun olevan äiti ilman, että siitä pitää itse kertoa. Minua huvitti tämä lauantaina, kun kävelin viemään vauvaa hoitoon, syöden samalla sormen kohmeessa kuivaa leipää ulkona. Ilman juotavaa. Rupesin miettimään, että mistä muusta asiasta minut tunnistaa ruuhkavuoden äidiksi. Alla voitte lukea viisi juttua mistä äitiyteni tunnistaa.
Ruuhkavuoden äiti,
syö joskus aamupalan ulkona.
Huomaan joskus tai oikeastaan aika usein, että minun aamupalani on järjestyksessä kiireisten aamujen viimeinen aamupala. Ensiksi syö vauva, sitten koululaiset ja kissakin siinä sivussa. Minä syös, jos kerkeän. Pyrin toki siihen, että söisin aamupalan mutta aamuina, jolloin ovesta on lähdettävä asioille, jää usein aamupala syömättä tai sitten syön aamupalani ulkona – pakkasessa. Siellä kuiva leivän känttyrä maistuu oikein mainiosti!
päivittää vaatekaappiaan verkkaisesti.
Jos lapsilta menee joku pieneksi tai rikki, ostan uuden tai jos heidän tarvitsee saada, saan mukaista vaatetta, lähden oitis kauppaan. Mutta itse puolestani päivitän vaatekaappiani varsin verkkaisesti ja silloin kun kerkeän sekä raaskin. Ihan hyvin tämä vielä menee, ajattelen monesti vaatteen kohdalla. Viimeksi kävin äitini vaatekaapilla hakemassa pari t-paitaa koska omani vetelivät viimeisiä – näillä pärjää taas hetken.
Ruuhkavuoden äiti,
valitsee pikasuihkun.
Ruuhkavuoden keskellä ei ole niin justiinsa onko hiukset harjattu. Puhtauskin voi välillä olla katsojan silmissä. Puhumattakaan siitä kuinka usein sheiveri heiluu – kyllä, se ei ole suihkussa ensimmäisenä mielessä käydessäni siellä vauvan kanssa samaa aikaa. Samalla kun koululainen kolkuttelee omaa vuoroaan. Pikasuihku on taitolaji!
arvostaa mukavuutta.
Ruuhkavuoden keskellä ei tule mieleen pukea farkkuja vaunulenkille tai rintsikoita paidan alle. Ei, ruuhkavuoden keskellä olen alkanut arvostamaan mukavuutta ennen kaikkea. Miten mukavalta Kuomat voivat tuntua jalassa tai talvihaalari päällä. Lisäksi mitä isompi paita, sen parempi ja mukavampi. Vaatteet eivät saa arjen keskellä kiristää eikä tuntua piukoilta – alushousuja myöten. Ennen kolmatta lasta mitä pitsisempi, sen parempi, oli mottoni. Nyt puolestaan mitä puuvillaisempi, sen parempi, on mottoni.
koristaa paitansa tahroilla.
Joskus saatan huomata tämän koristeen vasta kaupassa ja tuumata, että oho! Milloin vauva aivastaa mustikat päälleni tai aamupesuilla hammastahnat tippuvat rinnuksille. Joskus vauva päättää pyyhkiä naamansa olkapäätäni vasten. Kenties koululaiset ruokaiset näpit pyyhkiytyvät halauksen ohella paitaani. Sitten kun katson housujani, huomaan niissä samankaltaisia tahroja. No ainakin vaatteet ovat persoonalliset!
OSAATKO SAMAISTUA?
Ida
Lue myös:
Nähdään