Hae
Elämänmakuista matkaa

Missä välissä hengitän?

Eilen kuultuani lääkäriltä, kuinka olisi hyvä ottaa tilaa hengittää, mietin, että missä helvetin välissä hengitän? Sitten avasin kalenterin ja tuumasin, että tilaa ei tällä hetkellä vain ole. Ihan tosissaan. Katoin tätäkin viikkoa, joka on pitänyt sisällään

Puhelut

Urakoitsijan,

lääkärin,

sosiaaliohjaajan,

kuraattorin,

terapeutin

ja kotipalvelun kanssa.

Huomasin, että olen laittanut lukuisia Wilma-viestejä ja katsoessani kalenteria koko kuukauden mittaiselta ajalta, näin viikkoja, joissa loistaa poissaolollaan hengittäminen.

Jos voisin, laittaisin puhelimen kiinni ja olisin tavoittamattomissa koko kesän. Voisin vain somettaa ja blogata, sulkeutua muulta maailmalta kokonaan ja hengata lasten kanssa. En vaan jaksa yhtäkään puhelua, jossa päivitellään kiireistä elämääni taikka yhtäkään kyselyä small talk aiheista kuulumisista.

En vaan jaksa.

hengitän

Missä välissä hengitän?

Silloin kun istun koulussa palaverissa vai silloin kun tarjoan tissiä sitä tarvitsevalle. Vai silloin kun saan käteen yli 290€ kissan sairaalamaksun? Sanoin lääkärille miten kiva olisi päästä zen-moodiin ja olla siinä mutta katsoessani ruuhkavuosien syvyyksiin sukeltanutta elämääni, zen-moodiin pääsy on sula mahdottomuus.

Tällä hetkellä, tähän aikaa keväästä minusta on imetty kaikki mehut irti. Ihan joka tuutista.

Istuimme eilen ruokapöydän äärellä lasten kanssa ja pyysin anteeksi sitä, että muovikippo oli lentänyt kädestäni. Istuimme siinä ja pitkästä aikaa juttelimme. Lapset sanoivat,

Me emme paljoa enää halaa.

Sitten sovimme, että perheelle pysyy hyvänä, jos puhumme ja halaamme. Kaksi tärkeää asiaa. Asioista tulee puhua, vaikka vituttaisi ja halauksia tulee ohimennen muistaa antaa. Emme voi perheenä hukkua ruuhkavuosien alle ja menettää yhteyttä mikä meillä on oikeasti todella vahva, mutta mitä en jaksa vaalia.

hengitän

Antakaa minun olla.

Joskus mietin, että voisiko kaikki antaa minun olla? (Paitsi lapset, huom.) Tämä kevät on ollut nimittäin todella vaativa. On menetetty monta asuntoa sivu suun, sitten olin jo menettää toivoni, kunnes saatiin asunto. Samalla olen rakentanut taloutta uusiksi velkajärjestelyn myötä ja oppinut, että vähälläkin pärjää. Näiden lisäksi olen lopetellut vauvavuotta samalla kun olen joutunut ottamaan itselleni isyysasioiden vuoksi asianajajan.

Eikä tässä vielä kaikki. Edellä olevien asioiden lisäksi omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on hukkunut kaiken alle enkä tunne olevani edes hyvä äiti vauvalle. Kritisoin itseäni paljon äitinä ja samalla pelkään, että joutuisin jakamaan jossain vaiheessa sen mikä on vain minun. Ikinä en jakaisi häntä, joka on aurinkoisin maanpäällinen olento, vauvani.

Samalla kun olen joutunut koko ajan siirtämään psykoterapian aloitusta, olen hoitanut koululaisten asioita. (Niistä enempää puhumatta.). Sitten kun illalla viimeinen nukahtaa ja saan hetken hengähtää, on kello noin 23:00 kun pää menee tyynyyn.

Joten kyllä, joskus on päivä, kun tekisi mieli sanoa,

Antakaa minun olla.

hengitän

5:30

Siinä missä vuosi sitten kellonaika 6:30 oli merkityksellinen, on tänä päivänä kellonaika 5:30 sellainen. Se on nimittäin kellonaika, jolloin herään joka päivä, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Niinpä mietin, että missä välissä hengitän, kun vuorokaudesta loppuvat tunnit?

En tiedä mutta sen tiedän, että kokonaisuutta en vaihtaisi pois. Se on varma.

Ehkä vielä jossain kohdassa istun alas hengittämään, katsomatta kymmentä televisioita saman aikaisesti, kauppalistaa tehden.

Ida

 

Lue myös:

6:30

Luottotiedoton asuntomarkkinoilla.

Vauva itki, minä nukuin.

 

Seuraathan meitä jo

Instagramissa

Päiväkoti vai kotihoito?

Tämä on postaus, jota olen kirjoittanut useita kertoja. Aina pyyhkien tekstin pois. Lähtökohtani on ollut lähestyä päiväkoti vai kotihoito ajatusta sillä, että asia tulisi sydämestäni. Kuten olen joskus sanonut, haluan, että tunnen tekstin sydämessäni. Kirjoitin eilen illalla yli kahden tunnin ajan postausta otsikon mukaisella aiheella mutta kävin nukkumaan mielessäni ajatus,

Postaus ei tunnu hyvältä.

Nukuin yön yli ja tunsin yhä, että haluan tehdä postauksen uudestaan koska luettuani eilisen tekeleen, ajatukseni ei tullut siinä esille kuten sen haluan tulevan. Sydämestäni. Postauksen sävyn takana en halunnut seistä, niinpä nauhoitin tänä aamuna postauksen uudestaan samalla kun lähdin käymään apinan kummitädillä katsomassa minulle kenkiä.

päiväkoti kotihoito

Kuva: Enna Uussalmi

Päiväkoti vai kotihoito? – mielipiteitä jakava.

Tämä maailma on vanhemmuudessa yksi niistä, joka jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Niinpä tässä aiheessa, kuten ei muissakaan aiheissa, voida olla niin mustavalkoisia ja puhua kaikkien puolesta. Päiväkoti ja kotihoito aihe piirissä saadaan myös herkästi triggeröintiä aikaan, joten haluan tässä puhua vain omasta kokemuksestani ja siitä mitä minä teen. En kirjoita postausta sen perusteella miten jokaisen tulisi asiat tehdä koska ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. On monenlaisia tapoja.

Tiedän sen jo siitä, että olen saanut opiskella Lähihoitajan yhden tutkinnonosan päiväkodissa sekä kokenut sijaisuuksia eri päiväkodeissa, että ollut Vantaan Kaupungilla määräaikaisena. Monenlaisissa taloissa olleena uskallan sanoa, että minulla on ripaus ammatillista kokemusta ja roppakaupalla kokemusta äitiyden kautta. Olimmehan koululaisten kanssa päiväkoti maailmassa yhtä aikaa, samassa talossa.

Haluan puhua sen puolesta, että suurin osa varhaiskasvatuksen työntekijöistä tekevät työtään sydämellään eikä sen vuoksi, että sillä tekisi tiliä. Näin ei nimittäin ole. Varhaiskasvatuksen työssä ei pääse palkkakuitti kasvamaan mutta siinä pääsee sydän rikastumaan. Se tunne, kun pieni aarre kietoo kätensä kaulan ympärille ja sanoo, ”iila”, on tunteena sellainen mitä ei mitata rahassa.

Kuva: Enna Uussalmi

Kotihoito, sydämen asia.

Niinpä haluan toimia sydämellä siinä asiassa, että valitsen tällä hetkellä kotihoidon päiväkodin sijaan. Se on mielestäni sydämen teko niin lastani kuin varhaiskasvatusta kohtaan. Varhaiskasvatus työ on mielestäni palkitsevaa työtä ja minulla on jatkuvasti kaipuu sinne mutta se on työnä äärettömän uuvuttavaa. Suhdeluvut paukkuvat, pedagoginen paine on kova ja pysähtyminen hetkeen kiven alla. Painetta sataa ovista ja ikkunoista, työuupumus on käsillä ja samalla sylistä loppuu tila. Aikaa ei ole.

Tästä syystä, tällä hetkellä, koen parhaimmaksi sen, että hoidan itse lastani kotona enkä kuormita päiväkotia viemällä sinne yhtä yksivuotista, muiden joukkoon. Päiväkoteja nyt jo suljetaan koska henkilöstö ei riitä ja sillä hetkellä kaikki sympatiani on henkilökunnan puolella.

Joskus jopa toivoisin, että koko maan päiväkodit menisivät viikoksi kiinni. Heräisikö isommat kihot sen jälkeen siihen, että jotain olisi tehtävä?

päiväkoti kotihoito

1-vuotias pieni vauva.

Pidän pientä yksivuotiasta liian pienenä suureen maailmaan. Hän on pieni aarre, joka tarvitsee paljon syliä, hoivaa ja huolenpitoa sekä läsnäolevuutta. Sen sijaan jos puhutaan esimerkiksi kolme vuotiaasta, niin hän hyötyy taatusti päiväkodissa olemisesta paljon enemmän kuin yksivuotias. Lapsilla ei ole mikään kiire kasvaa maailmaan, jossa ärsyketulva on suuri.

Tämä on myös asia, jota jokainen saa pohtia omassa perheessään ja tutkailla omia tarpeitaan. Kukin kuitenkin tekee päätökset omien resurssien ja tarpeiden sekä toiveiden mukaisesti. Siinä missä minä liputan yksivuotiaalla kotihoidon puolesta, sinun mielestäsi päiväkoti saa olla parempi vaihtoehto. Se on ihan okei.

Kotihoito on senkin perusteella tämänhetkisen elämäntilanteeni mukaan meidän perheellemme parempi vaihtoehto koska minulla on mielenkiintoa ja jaksamista tukea kotona tämän ikäisen lapsen kiinnostuksen kohteita, kehityksen taipaleita sekä monipuolista ruokailua, että asioiden toistoa harjoituksineen. Nautin tällä hetkellä kotiäitinä olemisesta ja odotan innolla kesää, ja hiekkalaatikko hetkiä pienen tutkimusmatkailijan kanssa. Näin pieni ei kuitenkaan pedagogisesti tarvitse samanlaista kasvatusta mitä tarvitsee viisivuotias.

Hänelle riittää lattian taso ja sieltä avautuva maailma!

Kuva: Enna Uussalmi

Kaikella on hintalappu.

Uskallan myös väittää, että pieni aarteeni ei ihan hetkessä pääsisi lähialueen päiväkoteihin vaan pahimmillaan päiväkotiin tulisi matkustaa kahdella bussilla. Päiväkodit ovat todella täynnä eikä paikkoja tahdo saada toiveiden mukaisesta paikasta. Tämä jo yksinään riittää minulle pitämään kotihoitoa vaihtoehtona, jonka mukaan arkemme pyörii vielä hetken ajan.

Mutta millaisen ajan, sitä en osaa sanoa. En tiedä meneekö lapseni päiväkotiin vuoden päästä vai vasta neljä vuoden päästä mutta toisaalta, tarvitseeko sitä vielä tietää? Ei tarvitse. Apina on lapsilukuni viimeinen lapsi ja minulle hetket hänen kanssaan ovat rahapussia tärkeämmät. Josta tullaan siihen, että jos palaisin lastenhoitajaksi, niin nettoaisin saman verran kuin kotiäitinä.

Niinpä en näe mitään järkeä mennä töihin toiseen päiväkotiin, hoitamaan muiden lapsia ja samalla oma lapseni olisi toisessa päiväkodissa, muiden hoidettavana.

Kotihoito – se on minun juttuni.

Ida

 

Lue myös:

Vauvan äitinä oleminen on parasta.

Seuraa meitä:

Instagramissa