Hae
Elämänmakuista matkaa

Yksinhuoltajuus on parasta.

Se mikä on parasta, on yksinhuoltajuus. Olen vauvan yksinhuoltaja ja niin aion olla niin kauan kuin henki pihisee. Yksinhuoltajuus on nimittäin hiton siisti pesti! Yksinhuoltajuudesta on tehty sellainen mörkö ja säälin kohde monessakin paikassa. Tällä tarkoitan sitä, että monesti voivotellaan, kun joku on yksinhuoltaja ja pidetään ehkä jopa epäonnistuneena. Kaikista ikävintä on sanoa yksinhuoltajalle, kyllä lapsi isän tarvitsee. Ei muuten tarvitse. Lapsi tarvitsee tasapainoisen vanhemman, rakastavan ja turvallisen kodin, rauhallisen kasvuympäristön ja syliä. Yksinhuoltaja voi pystyä tähän paljon paremmin kuin sellaiset kahden vanhemman taloudet, jossa ei ole hyvä olla niin aikuisilla kuin lapsillakaan. Koti, jossa on turvatonta, pelottavaa ja jatkuvaa riitelyä ei koskaan ole hyvä paikka kasvaa edes sillä syyllä, että lapsi tarvitsee kaksi vanhempaa.

Lapsi ei tarvitse kahta vanhempaa.

Yksinhuoltajuudessa on paljon hyvää. Yksinhuoltajuus antaa paljon ja toki se myös paljon ottaa koska yksinhuoltaja tekee 200% työtä. Tämä tarkoittaa sitä, että yksinhuoltaja saa 200% rakkauden. En osaisi kuvitella, että olisin jakanut vauvavuoden kumppanin kanssa. Epäilen myös vahvasti sitä, että vauvavuosi ei olisi ollut niin ihana, rakkauden täyteinen ja aurinkoinen mitä se on ollut, jos en olisi ollut yhden vanhemman perheenä. Etenkään jos olisin vanhassa.

yksinhuoltajuus

Mitä hyvää yksinhuoltajuus antaa?

Yksinhuoltajuus antaa sen, että kaiken saa tuplana ja isompana itselleen. Halit, kuolaiset pusut, ensimmäiset hetket, katseet ja turvan hakemisen mutta mitä muuta yksinhuoltajuus konkreettisesti antaa?

Yksinhuoltajuus antaa mahdollisuuden päättää kasvatuksesta ja tavoista toimia.

On ihan parasta, että saan itse päättää vauvan kasvatuksesta ja tavoista toimia hänen kanssaan. Yksinhuoltajana saan nostaa vauvan syliin pienestäkin itkusta ja antaa hänen nukahtaa syliin iltaisin, eikä minun tarvitse neuvotella kenenkään kanssa, että mitä mieltä hän on tästä tavasta. Saan pukea vauvaa juuri sen sävyisiin ja näköisiin vaatteisiin mistä minä tykkään. Saan päättää itse siitä, miten vauvaa hoidetaan ja mikä tukee hänen kasvuaan parhaiten.

Yksinhuoltajuudessa asiat tapahtuvat nyt eikä kohta.

Jos jotain inhoan, niin sitä, että asiat tapahtuvat kohta. Kuinka moni muistaa kysyneensä kumppanilta, vaihdatko vauvan vaipan ja kumppani vastaa, kohta? Yksinhuoltajana tätä sanaa ei tarvitse kuulla vaan vaippa vaihtuu nyt ja ruoka syödään nyt. Asioissa ei jahkailla ja mikään muu ei mene vauvan tarpeen edelle. Vauva ensin, sitten muut asiat.

Yksinhuoltajuudessa ei tarvitse pyytää ja patistaa.

Tämä liittyy ehkä hieman edelliseen eli en jaksaisi sitä, että pitäisi patistaa ja pyytää jotain koko ajan touhuamaan ja hoitamaan vauvaa. Suoriutuakseni omasta vessassa käymisestä tai syömisestä, minun ei tarvitse pyytää ketään apuun vaan selviän itsenäisesti. Jatkuva pyytäminen on aika raskasta, jos on kahden vanhemman taloudessa ja toinen on patistettava. Yksinhuoltajana asioita ei pyydetä, asiat tehdään, vaikka soveltamalla mutta ne tehdään itsenäisesti.

Yksinhuoltajuus antaa tilaa.

Yksinhuoltajuudessa saa tilaa olla vanhempi. Tontti on minun ja saan olla siinä juuri niin isosti, pienesti, vahvasti tai heikosti vanhempi kuin sillä hetkellä hyvältä tuntuu. Saan olla omannäköinen vanhempi, ilman myönnytyksiä tai neuvotteluita.

yksinhuoltajuus

Yksinhuoltajuus.

Yksinhuoltajuus on itseään kasvattava pesti, jossa lasta katsoessa saa olla ylpeä – hän on minun mestaripiirrokseni. Kaikessa aurinkoisuudessaan, tyytyväisyydessään ja vekkulisuudessaan hän on minun aurinkoni, jota saan päivittäin ihailla. En totta tosissaan kiellä, etteikö olisi joskus rankkaa olla yksinhuoltaja mutta sanotaanko näin, että kertaakaan se ei ole ollut rankkaa olla sitä vauvalle. En ole hetkeäkään kaivannut vauvasta vapaata, vaikka olen kahdesti hänet yö hoitoon laittanut. Arjessa kokonaisvaltaisesti on välillä aikamoinen pyörittäminen, kun lapsia on kolme ja vetovastuu allekirjoittaneella, joten kokonaisuuteen väsyn välillä ja siksi arjessani on erilaisia tukimuotoja. Se ei ole häpeäksi vaan se on voimavaran ja itsensä tunnistamisen merkki, että uskaltaa hakea arkeen jeesiä silloin kun siltä tuntuu.

Yhden vanhemman perhe on perhemuotona itselleni perhemuodoista toimivin. Olen ollut niin perinteisessä ydinperheessä kuin suuressa uusioperheessä, joten kokemusta on monenlaista. Kokemuksien pohjalta voin sanoa, että nykyinen perhemuotoni ja yksinhuoltaja titteli ovat itselleni kaikista parhaimmat muodot olla vanhempi. Yksinhuoltajuus ei ole häpeä eikä epäonnistumisen merkki. Se voi olla sen merkki, että on paljon onnellisempi ja onnistuvampi vanhempi.

Yksinhuoltaja, ole ylpeä siitä millainen olet.

Ida

 

Lue myös:

Yksinhuoltajan tuet.

Erosta selviäminen yksinhuoltajana.

Seuraa meitä:

Instassa