Hae
Elämänmakuista matkaa

Lapsi sairastaa, yksinhuoltaja hajoaa.

Aika karkeasti sanottu mutta jotakuinkin noin on tämä päivä meidän perheessämme mennyt. Nousi aamulla uuteen päivään, ilolla ja tarmoa täynnä mutta jos olisin klo 05:30 tiennyt mitä päivä tuo tullessaan, olisin juonut kerta heitolla pannullisen kahvia. Vaan enpä tiennyt siinä lattialla istuessani, että ihmeellinen oksennustauti tekisi tuloaan meidän perheeseemme. Yhtäkkiä olimme siinä hetkessä, jossa lapsi sairastaa ja yksinhuoltaja hajoaa.

lapsi sairastaa

Lapsi sairastaa.

Kuvitelkaa tilanne, jossa lapsia on kolme ja heidän lisäksi on vielä kissa eli yhteensä lapsia on neljä. Neljä lasta ja yksi aikuinen. Varsin mukava kombo mutta ei silloin kun yksi lapsista sairastuu ja pakka leviää käsiin. Tänään mietin, että voi kun olisi sellainen lapsiperheiden kotipalvelu, jossa olisi päivystävä numero, minne voisi soittaa tilanteen ollessa päällä.

Tänään nimittäin oli tilanne päällä.

Yksi oksensi sänkyynsä.

Toinen itki ikävää.

Kolmas ulvoi ikkunan takana pihalle.

Neljäs ilmoitti väsymyksestään.

Ihan sellainen kysymys,

minkä edellä mainituista sitä hoitaisi ensimmäisenä?

lapsi sairastaa

Yksinhuoltaja hajoaa, melkein.

Tilanteessa, jossa em. asiat tapahtuvat samaan aikaa, tuntuu, että pää hajoaa. Siinä hetkessä ei auta mikään postiviinen tsemppiviesti taikka tölkillinen kongia. Siinä hetkessä, kun kaikki levähtää käsiin ja keneenkään en pysty keskittymään pysähtyen, hän kuka soittaa, saa aivan varmasti tiuskivan vastauksen puhelimen täältä päästä. Olin aivan totaalisen ärtynyt eikä ihme! Tajusin kolmannen kerran pyykkituvalle mennessä, että en ollut syönyt noin kahdeksaan tuntiin mitään. Ilmankos otti aivoon se, että kotona oli niin paljon ärsykkeitä ja käsiäni vaativia hetkiä.

Tosin, se, että olisin kylläinen, ei poissulje sitä, että neljään paikaan ei pysty yksinhuoltaja repeämään samaan aikaan. Ei vaan pysty. Tästä päivästä olen potenut ihan hirmuisesti huonoa omaatuntoa sillä tänään, jos milloinkaan olen äyskinyt, murissut, kiroillut ja menettänyt malttini lapselle, joka tahtomattaan oksensi sänkyyn ja nukkamatolle. Pinna ei myöskään kestänyt lohduttaa isänsä perään itkevää lasta eikä syliä riittänyt tarpeeksi väsyneelle vauvalle.

lapsi sairastaa

Mutta onneksi tuli ilta.

Ilta tuli ja rauha laskeutui maahan. Neljä koneellista pyykkiä tuli pestyä ja kello on nyt 20:52. Vuosi sitten tänään tiesin, että huomenaamuna syntyy viimeinen vauvani. Keskosena, kuusi viikkoa etuajassa. Sekin on tänään harmittanut, että en ole päässyt keskittymään tähän päivään enkä huomiseen, ajatuksella. Nyt on ilta ja olen tänään hajonnut monta kertaa. Olisi ollut ihana hetkeksi pysähtyä pohtimaan sitä mitä koin vuosi sitten mutta kerkeää sitä, huomennakin.

Ilta tuli, lapsi sairastaa yhä mutta rauha on maassa. Aulassa soi rentouttava unimusiikki ja ajattelin katsoa meidän 1-vuotiskuvamme läpi, kertaalleen. Sain ne tänään ja kaiken keskellä olen pikaselannut ne läpi. Aivan ihania kuvia mutta niistä lisää myöhemmin.

Miltä tuntuu, kun yksinhuoltajan taloudessa lapsi sairastaa?

Siltä, että äiti hajoaa ja on valmis ottamaan kahvia suoneen sekä ostamaan menolipun autiolle saarelle.

Ida

 

Lue myös:

Viikko 15 – pääsiäinen.

Hyppää matkaamme:

Instagramissa