Yksinhuoltaja treffeille, missä välissä?
Yhden lapsen totaaliyksinhuoltajana ja kahden lapsen lähivanhempana treffeillä käyminen ei ole prioriteetilistallani ensimmäisenä mutta siitä huolimatta välillä mietin, harvoin tosin, että millaista olisi käydä treffeillä. Omakehu voi haista mutta saan kiitettävästi sosiaalisenmedian kautta treffipyyntöjä ja saattaa jokunen haikailla peräänikin mutta enpä ihmettele. Olenhan aika ihana. 😉 Ainakin silloin kun ei ole nälkä ja pinnakireällä. En kuitenkaan ole yhteenkään treffikutsuun tarttunut, vaikka niitä arvostan. Vaatii nimittäin rohkeutta laittaa DM viestiä pyytääkseen treffeille.
Tällä hetkellä pidän kuitenkin jokaisen niin vastakkaista sukupuolta olevan kuin samaa sukupuolta olevan ihan vain kaverilinjalla. Siitäkin huolimatta, että kala söisi enemmän kuin olisin koskaan uskonutkaan. En kuitenkaan istu kalastamassa sillä olen yksinhuoltaja, joten missä välissä kävisin edes istuisin kalastamassa? Se mitä treffeille meno vaatisi, on aika hiton iso duuni! Sunnuntaina vatsataudissa ollessani mietin, että jos samaa aikaa poden pahaa oloa ja viihdytän vauvaa, en todellakaan järjestä aikaa treffeille. Karu vertaus mutta totta. Yksinhuoltajan arki kaikkinensa on ympärivuorokautista ja kukaan, joka ei ole sitä elänyt, ei valitettavasti voi tietää millaista se on, joten lauseet:
Laitat lapset vaan hoitoon.
Ei tuosta noin vaan onnistu koska nyt jo on tarpeeksi hankalaa saada arkeen lisäkäsiä, niin ei lapsenvahdin järjestäminen treffeille ihan tuostan noin vaan käy.
Yksinhuoltaja treffeille, missä välissä?
Ensinnäkin se, että lähtisin treffeille tarkoittaa sitä, että treffipäivä pitäisi sopia viikkojen päähän. Sitten kun päivä on suunniteltu, tulisi järjestää lapsenvahti ja tätä myötä päivää pitää joko muuttaa tai vähintään kellon aikaa muokkailla. Sitten kun päivä on sovittuna ja h-hetki koittaa, niin kotiäiti lookista tulisi päästä eroon koska nykyajan oletus on se, että tulisi olla huoliteltu. Tämä kaikki pitäisi tehdä samaa aikaa, kun lapset hääräävät jaloissa, yksi roikkuu tissillä ja kissa mouruaa ovella. Siinä vaiheessa, kun suihkussa on käyty, niin ei mene kauaa, kun soijaa pukkaa tämän lauman kanssa. Kun vihdoin museo on pystytetty ja lapsenvahdin aika olisi saapua, huomaat jonkun oksentavan tai vähintäänkin kuumeen nousevan.
Mitä tästä seuraa? Ei muuta kuin treffien peruminen ja paluu todellisuuteen ellen siinä jo ollut. 😉 Yksinhuoltajan käyminen treffeillä ei ihan tosissaan ole helppo juttu. Se kun on vauvan totaaliyksinhuoltaja ja kahden lapsen lähivanhempi, tarkoittaa sitä, että parhaimmat treffit tapahtuisivat extempore hiekkalaatikon reunalla tai kaupan kassalla, vaippapakettia ostaessa. Sitten tullaan siihen todellisuuteen, että lähialueemme puisto on aina tyhjänä ja ruokakaupassa en edes näe muita kuin lapseni ja keskityn vain siihen, että löydän maksuhetkellä lompakkoni ja saan koko laumani ostoksineen kaupasta ulos, jotta kerkeämme reippaasti puistoon.
yksinhuoltajana aika ei riitä treffeille.
Jonkun mielestä treffeillä käymisen mahdottomuuteni on tekosyitä pullollaan ja joku toinen puolestaan samaistuu siihen, miten prioriteetti listan viimeisenä treffeillä käyminen on. Ymmärrän sen, että toiset haluavat järjestää aikaansa treffeillä käymiseen mutta minä en koe sen yltävän edes listasijalle 99. Tähän varmasti vaikuttaa se, että itselläni ei ole mikään kiire tai tarve tutustua face-to-face uusiin ihmisiin siinä mielin, että katselisin tyyppiä sillä silmän. Olen myös huomannut sen, että näen kenet tahansa, niin kukaan ei sytytä – onkohan minussa joku vikana? Omalta osaltaan tämä on varmasti jonkunlainen suojatumiskeino, mahdollisilta pettymyksiltä.
Kaikki eivät ehkä ajattele näin mutta minä ajattelen, en halua olla helppo yksinhuoltaja, joka sosiaalisenmedian kautta tarttuu jokaiseen syöttiin. Hokaatteko mitä tarkoitan? Moni myös kauhistelee sitä, miten kauan olen ollut ilman deittailua ja sitä kautta läheisyyttä mutta minä puolestani ajattelen tämän tekevän hyvää. Toki kynnys kasvaa koko ajan mutta haittaako se? Ei kenenkään tule käydä treffeillä eikä sen tule olla oletusarvo sille, jos on sinkku ja vieläpä yksinhuoltaja. Joskus tekee hyvä olla itsekseen ja rakentaa itselleen vankat juuret. Sitä paitsi, totuus on se, että otettuani vuosia henkisiä iskuja, olen rakentanut aika ison muurin ympärilleni, jotta välttyisin samanlaisilta kolhuilta.
Hetki, jolloin treffeille tulen menemään, tulee sitten kun aika on oikea ja minä olen valmis päästämään ketää ihon alle. Sitä, koska aika on, ei tiedä kukaan. Tällä hetkellä koen, että suojamuurien sisällä on hyvä olla, juuri näin.
Mutta se on varma, että kun treffeille menen, kuulette siitä ensimmäisenä..😉
Ida
Meidän matkaamme pääsee:
Lue myös: