Hae
Elämänmakuista matkaa

Missä välissä hengitän?

Eilen kuultuani lääkäriltä, kuinka olisi hyvä ottaa tilaa hengittää, mietin, että missä helvetin välissä hengitän? Sitten avasin kalenterin ja tuumasin, että tilaa ei tällä hetkellä vain ole. Ihan tosissaan. Katoin tätäkin viikkoa, joka on pitänyt sisällään

Puhelut

Urakoitsijan,

lääkärin,

sosiaaliohjaajan,

kuraattorin,

terapeutin

ja kotipalvelun kanssa.

Huomasin, että olen laittanut lukuisia Wilma-viestejä ja katsoessani kalenteria koko kuukauden mittaiselta ajalta, näin viikkoja, joissa loistaa poissaolollaan hengittäminen.

Jos voisin, laittaisin puhelimen kiinni ja olisin tavoittamattomissa koko kesän. Voisin vain somettaa ja blogata, sulkeutua muulta maailmalta kokonaan ja hengata lasten kanssa. En vaan jaksa yhtäkään puhelua, jossa päivitellään kiireistä elämääni taikka yhtäkään kyselyä small talk aiheista kuulumisista.

En vaan jaksa.

hengitän

Missä välissä hengitän?

Silloin kun istun koulussa palaverissa vai silloin kun tarjoan tissiä sitä tarvitsevalle. Vai silloin kun saan käteen yli 290€ kissan sairaalamaksun? Sanoin lääkärille miten kiva olisi päästä zen-moodiin ja olla siinä mutta katsoessani ruuhkavuosien syvyyksiin sukeltanutta elämääni, zen-moodiin pääsy on sula mahdottomuus.

Tällä hetkellä, tähän aikaa keväästä minusta on imetty kaikki mehut irti. Ihan joka tuutista.

Istuimme eilen ruokapöydän äärellä lasten kanssa ja pyysin anteeksi sitä, että muovikippo oli lentänyt kädestäni. Istuimme siinä ja pitkästä aikaa juttelimme. Lapset sanoivat,

Me emme paljoa enää halaa.

Sitten sovimme, että perheelle pysyy hyvänä, jos puhumme ja halaamme. Kaksi tärkeää asiaa. Asioista tulee puhua, vaikka vituttaisi ja halauksia tulee ohimennen muistaa antaa. Emme voi perheenä hukkua ruuhkavuosien alle ja menettää yhteyttä mikä meillä on oikeasti todella vahva, mutta mitä en jaksa vaalia.

hengitän

Antakaa minun olla.

Joskus mietin, että voisiko kaikki antaa minun olla? (Paitsi lapset, huom.) Tämä kevät on ollut nimittäin todella vaativa. On menetetty monta asuntoa sivu suun, sitten olin jo menettää toivoni, kunnes saatiin asunto. Samalla olen rakentanut taloutta uusiksi velkajärjestelyn myötä ja oppinut, että vähälläkin pärjää. Näiden lisäksi olen lopetellut vauvavuotta samalla kun olen joutunut ottamaan itselleni isyysasioiden vuoksi asianajajan.

Eikä tässä vielä kaikki. Edellä olevien asioiden lisäksi omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on hukkunut kaiken alle enkä tunne olevani edes hyvä äiti vauvalle. Kritisoin itseäni paljon äitinä ja samalla pelkään, että joutuisin jakamaan jossain vaiheessa sen mikä on vain minun. Ikinä en jakaisi häntä, joka on aurinkoisin maanpäällinen olento, vauvani.

Samalla kun olen joutunut koko ajan siirtämään psykoterapian aloitusta, olen hoitanut koululaisten asioita. (Niistä enempää puhumatta.). Sitten kun illalla viimeinen nukahtaa ja saan hetken hengähtää, on kello noin 23:00 kun pää menee tyynyyn.

Joten kyllä, joskus on päivä, kun tekisi mieli sanoa,

Antakaa minun olla.

hengitän

5:30

Siinä missä vuosi sitten kellonaika 6:30 oli merkityksellinen, on tänä päivänä kellonaika 5:30 sellainen. Se on nimittäin kellonaika, jolloin herään joka päivä, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Niinpä mietin, että missä välissä hengitän, kun vuorokaudesta loppuvat tunnit?

En tiedä mutta sen tiedän, että kokonaisuutta en vaihtaisi pois. Se on varma.

Ehkä vielä jossain kohdassa istun alas hengittämään, katsomatta kymmentä televisioita saman aikaisesti, kauppalistaa tehden.

Ida

 

Lue myös:

6:30

Luottotiedoton asuntomarkkinoilla.

Vauva itki, minä nukuin.

 

Seuraathan meitä jo

Instagramissa