Hae
Elämänmakuista matkaa

1-vuotiaan synttärilahjat.

Ihana, pieni yksivuotiaani sai mahtavia syntymäpäivälahjoja, jotka olivat aivan hänen näköisiään yllätyksiä. Osallistin häntä avaamaan omia pakettejaan ja sehän oli mielekästä puuhaa kaiken rapinan, ja korttien keskellä. En osannut odottaa näin ihania juttuja enkä sitä, että millaista mielenkiintoa näin pieni näyttäisi lahjojaan kohtaan. Pidemmittä puheitta, mitä kaikkea 1-vuotiaan synttärilahjat pitivät sisällään?

1-vuotiaan synttärilahjat.

Arabian muumilautasia! Niin kauniin väriset ja kiva kun nyt apinalla on omat astiat. Meidän perheessämme jokaisella on omansa setti ja nyt on myös apinalla. Tosi kiva! Tykkään muumijutuista paljon, vaikka en niitä montaa omista, niin on kiva, kun saa kokoelmaan täytettä.

Nuppipalapeli.

Ensimmäinen nuppipalapeli mikä vauvalla on. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle ja harjoittelemaan pöytähommia. Tykkäsin päiväkodissa siitä, kun tehtiin lasten kanssa pöytähommia eli kädentaitoja, ja hiljalleen taitojen harjoitteluita alkaa siirtymään meidän päiviimme.

1v sai omia autoja!

Jestas miten kiva oli saada apinalle omia autoja. Hän on tähän asti leikkinyt isoveljen rauta-autoilla ja parkkitalolla mutta nyt hänelle on ihan omat autot, joita voi maistella ja tutkia turvallisesti. Autot ovat pienen mielestä tosi kivoja ja hän osoittaa mielenkiintoa niihin, joten oli kiva, kun hänen kiinnostuksen kohteensa näkyi sekä tässä, että palapelissä.

Leikkimatto.

Alusta, josta tulee leikkimatto tai lelujen säilytyspussi. Tämän päällä on mukava leikkiä kylmän lattian sijaan. Kippasin meidän palikkamme matolle ja hitsi miten näppärä säilytys paikka se on!

Lahjaksi tuli myös vaatteita ja oma tyyny.

Kaikkien aikojen lempivaatteeni apinalle tulevat muumilta! Mielestäni muumin vaatteiden kuosi on omaan silmään sopiva, vaatteet laadukkaita sekä pesusta toiseen kestäviä. Niinpä ilahduin kovin, kun sain vauvalle kaksi muumikuosista vaatetta, ihan mieletöntä! Vaatteiden lisäksi pehmeänä pakettina tuli oma tyyny ja tyynyliina, odottamaan käyttöön pääsyä.

1-vuotiaan paketissa oli Plaston taaperokärryt.

Siinä missä esikoinen ja keskimmäinen työntelivät punaisia kärryjä, nuorimmainen sai itselleen mustat kärryt. Tosin hän ei vielä uskalla lähteä työntämään niitä, mutta kyydissä istuminen on niin siistiä, ettei tosikaan!

Dublon kylpyleluja.

Jos dublo kokoelmaamme katsoo, emme tarvitse yhtään dumbloa lisää mutta koululaiset halusivat ostaa pikkuveljelleen kylpyleluiksi kelluvia dubloja.

Kesäksi tuli ämpäri, harava ja lapio sekä pallo!

Nyt sisäleluja mutta kesällä ulkoleluja. Apina tunnistaa hienosti lauseen, missä pallo ja konttaa hakemaan pallon. Meillä on tosi vähän hiekkaleluja, joten oli kiva saada niitä. Odotan, että pääsemme hiekkalaatikolle yhdessä tekemään kakkuja!

Lautanen ja ruokailuvälineet.

Vauva sai myös imukuppilautasen ja ruokailuvälineitä. Imukuppilautanen on hyvä apuväline ruokailun harjoitteluun. Tosin, hän haluaisi edelleen mieluusti sen minun posliinilautaseni kuin oman imukuppilautasen.

Kaiken kaikkiaan lahjat olivat tarpeelisia, kivoja ja jo nyt päässeet jokainen lahja käyttöön. Tässä välissä kysyin pojaltani, että miten vielä jatkaisin tekstiä, niin hän sanoi,

Tämä oli tässä, nähdään seuraavassa kirjoituksessa!😎

Ida

Lue myös:

1-vuotias apinanpoikanen

Seuraa meitä:

Instagramissa