Hae
Elämänmakuista matkaa

1-vuotias yökylässä.

Noniin. Ihan suoraan, jos sanon, niin yökylässä meni päin persettä. Minun 1-vuotias ei tykännyt ollenkaan olla yökylässä ja sen tiesin jo siinä vaiheessa, kun ystäväni soitti, että hän ottaa apinan yöksi, jotta voin rauhassa juhlia lauantaisessa gaalassa. Jo siinä vaiheessa tiesin, että yökylässä oleminen, vieraassa paikassa ei tule menemään hyvin. Ystäväni ei kertaakaan illan aikana kertonut tätä minulle mutta tiesin sen sydämessäni, ettei apina tykkää tästä jutusta ollenkaan. Toisaalta onko mikään ihme? Hän on vielä pieni vauva, jonka ainut aikuinen on äiti ja ainut ihminen kenen kanssa hän on koko ajan, on äiti. Ei siis mikään ihme, että päästyään autoon, huuto alkoi ja huutoa kesti noin seitsemän tuntia putkeen. Tätä on turha kaunistella tai etsiä vauvan kannalta yökylässä olemisesta mitään positiivista.

Kun 1-vuotias oli yökylässä, siinä ei ollut vauvan kannalta mitään hyvää. Ei sitten yhtään mitään. Jos vauvalta kysytään, hän varmaan vastaisi, että yökylässä oleminen oli kamala kokemus. Toisaalta ei häneltä tarvitse kysyä koska hänen mielipiteensä näkyi seuraavana päivänä varsin selkeästi. Tosi raskas sunnuntaipäivä, kummallakin meistä mutta onneksi olin henkisesti valmistautunut siihen, että sunnuntaille on turha suunnitella mitään menoa.

1-vuotias yökylässä, seuraavan päivän tunnelmia.

Siitä, että pääsin illaksi gaalaan ja sain nukkua yöni heräämättä, vauva maksoi henkisesti paljon. En nyt sano, että vauva meni rikki. Ei missään nimessä. Hän on jo toipunut yöstä mutta ajatellaan hetki kuten vauva.

Olen tutussa kopassa mutta toi vieressä oleva nainen ei ole äiti. Olen autossa mutta tämä ei ole tuttu auto. Kuka täällä puhuu, missä äiti. Pelottaa. Minne olen menossa? Missä äiti? Nyt on pakko itkeä. Äiti tulee aina auttamaan, kun itken. Missä äiti, äiti ei kuule itkuani. Pitää itkeä kovempaa. Äiti, tule jo pelastamaan minut. Pelottaa. Keitä nämä kaikki ovat? Täällä on paljon lapsia mutta ei siskoa ja veikkaa. Nuo leikkivät samanlailla kuin sisko ja veikka mutta eivät kuulosta samalta.

Kun ajatellaan hetki kuten vauva, voidaan samaistua siihen tunteeseen mitä hän on kokenut sillä hetkellä, kun perhe on hävinnyt näköpiiristä.

Missä perheeni on? Äidin on pakko kuulla itkuni. Äiti kuulee aina. Sisko ja veikka kuulee myös. Missä kaikki ovat? Täällä ei tuoksu kodilta, täällä ei näytä kodilta. Missä minä olen? Olen nähnyt nuo tyypit ennenkin. He ovat kivoja mutta missä äiti? Onko äiti piilossa, pakko itkeä taas, jotta äiti tulee esiin. Miksi äiti ei tule? Miksi minä en ole kotona? Tämä ei ole minun kotini. Miksi minut on hylätty yksin? Missä kaikki ovat?

1-vuotias yökylässä, ketä se palvelee?

Meidän perheemme kohdalla se, että yksivuotias oli yökylässä, palvelee äitiä mutta ei vauvaa. Näin se vain on. Yksinhuoltajana tein lauantaina itsekkään päätöksen ja annoin ystäväni hakea vauvan luokseen, vaikka tiesin, että vauvalle tämä on kamala kokemus. Meidän kahden siteemme on niin tiivis ja ympärivuorokautinen, että erossa oleminen on vauvalle tosi raskasta. Harvinaista mutta raskasta. Olen myös sitä mieltä, että minulla on oikeus joskus eli kerran puolessa vuodessa laittaa vauva hoitoon, jotta saan illan itselleni. Se on nimittäin sellainen juttu, että minun on joskus päästävä viettämään aikaa vain naisena ja ystävänä, tehden sitä mitä haluan. En kuitenkaan ota omaa-aikaa joka kuukausi enkä edes joka toinen kuukausi vaan kerran puolessa vuodessa. Se on 24/7 ja 365 vanhemmuudessa todella vähän. Useammin en edes haluaisi vauvaa yöksi minnekään koska sellaiselle ei ole tarvetta. Kerran puolessa vuodessa on hyvä.

Samalla olen sitä mieltä, että näin pienen lapsen ei tarvitse tottua yöhoitoon. Hänen ei tarvitse sietää sitä eikä häntä tarvitse totuttaa siihen. Siihen ei ole minun mielestäni mitään kasvatuksellista perustetta vaan ainoa peruste, joka tämmöiseen ratkaisuun omalla kohdallani on, on oma hengähdys hetki.

Se on toki tärkeää, että saa oman hengähdys hetken. Jo siitä, että saan kerran puolessa vuodessa hengähdys hetken, saan seuraavalle vuosipuoliskolle paljon energiaa.

Seuraavan päivän tankkaus.

Sunnuntaina vauva tankkasi paljon maitoa ja runsaasti syliä. Hän myös kiukutteli paljon ja kaikki olivat huonosti. Mikään muu ei kelvannut kuin syli, maito ja ruoka. Kaikki ne mitkä 2/3 osallisesti puuttui edelliseltä päivältä. Tämmöisiä jälkimaininki päiviä ei mielellään usein koe ja kahdesti vuodessa sitä jaksaa tämmöiset päivät. Nämä ovat kuitenkin aika raskaita, meille kummallekin. Olin tähän kuitenkin henkisesti varautunut ja osasin odottaa, että sunnuntaipäivä menee täysin vauva sylissä. Se on täysin sallittua.

Kuten myös se, että seuraava yökylä hetki ei ole ihan heti näkyvissä. Koti on kuitenkin vauvan turvasatama, perhe vauvan koko elämä ja äiti kaikki kaikessa.

Ida

 

Lue myös:

Viikko 22 – kesäloma alkoi

Creator Awards meikkini.

Seuraa meitä:

Instagramissa

Aitoplayssa