Uusperheen kaoottisuus
Uusperhe elämää on takana vasta kahden yön verran ja tänään, tiistai-iltana kun kirjoitan tätä tekstiä, mietin hiljaa mielessäni millaista paskaa tämä on. Uusperheen kaoottisuus näkyy varmaan jokaiselle vastaantulevalle. Ihan näin meidän kesken, suoraan sanottuna olen ollut tänään tiistaina aivan kypsänä tähän touhuun. Nyt joku voi siellä ajatella
Kannattiko?
Kannatti vastaisin ja vastaan yhä koska rakastan tätä tyyppiä vieressäni, ja meidän kokonaisuus on täydellinen juuri meille. Rakastan lapsiani ja olen oppinut pitämään päiväunia vieressäni nukkuvasta mäyräkoiran vanhuksesta vaan en pidä tästä kaaoksesta enkä siitä miten osa lapsista reagoi muuttuneeseen tilanteeseen.
En tykkää susta. Vihaan sua. Pitikö meidän edes muuttaa tänne.
On ollut kieltämättä raskas alku. Raskaat pari päivää ja kaoottisuus on näkynyt kilometrien päähän.
uusperheen liikkuvat osat
Meidän uusperheessä on monta palasta.
Kaksi aikuista. Viisi lasta. Kaksi mäyräkoiraa. Kissa.
Näiden parin päivän aikana olen miettinyt, että kuka hullu lähtee vapaaehtoisesti tähän hommaan? Sitten katson peiliin ja totean, että minä. Tänä iltana, tiistaina, kun tätä tekstiä kirjoitan, olen polttanut käpyni tähän touhuun. Pahasti. Olin aivan valmis astumaan viereiseen metsään huutaakseni miten paljon vituttaa kuunnella yhden lapsen pään aukomista, toisen lapsen itkua, yhden kielen näyttämistä. Päivä, jossa olen saanut kuulla suoraa huutoa yhden lapsen suusta, huipentui siihen, että taapero pisti nukkumaan menon lekkeriksi. Pitää tosin sanoa, että neljä vuotiaan läsnä oleminen ja verhojen repiminen ei hyödyttänyt asiaa. Kaksi termiittiä ole vauhdissa.
Kuvittelin pärjääväni kahden pienen nukkumaan laittamisessa yksin ja tunsin epäonnistuneeni kun laitoin miehelle, alakertaan viestiä,
Voitko tulla?
Olisin halunnut mahdollistaa hänelle vapaa-illan nukkumaan laittamisesta ja samalla laatuaikaa esikoiseni kanssa mutta epäonnistuin tässä hommassa. Mieheni tultua huoneeseen taaperon pelleily yltyi ja oli pakko poistua taapero sylissä, viereiseen huoneeseen, jossa odotimme puoli kymmeneen saakka yliväsymyksen laantumista ennen omaan pinnasänkyyn menoa. Siinä hetkessä kiehuin sisäisesti enkä voinut kuin katsoa taaperon suloista hymyä ja kuunnella kikatuksen helinää.
tunteet sallittuja, jokainen
Onneni tämän alun myllerryksen keskellä on se, että saan tuntea kotona kaikki tunteet ja samalla voin luottaa siihen, että mieheni on siinä. Toki pitää sanoa tällein kauniisti, että juuri nyt makaan ihan mieluusti yläkerran aulan lattialla ja juon karpalo lonkeroa, samalla kun kirjoitan tätä tekstiä kuin olisi miehen seurassa alakerrassa. Juuri nyt, tänä tiistaisena iltana tarviten hetken itselleni tietokoneen äärellä. Tällä hetkellä en kaipaa alakertaan menoa vaan ainoastaan oman hiljaisuuden, rauhan itseni kanssa. Pian menen laittamaan pyykit kuivumaan ja käyn suihkussa.
Vasta sitten hipsin alakertaan ja totean, että huomenna on päivä uusi. Vasta oltuani hetken yksin, pystyn antamaan aikaa toiselle. Toivottavasti huominen päivä ei pidä sisällään suun soittamista ja venyneitä unia. Muuten olen hyvin lähellä ottaakseni lomaa kaksi (keskiviikko aamuna kolme) yötä kestäneestä uusperheestäni.
Veikkaan tosin, että lomalle lähtisi mukaan mieheni, jolla näyttää palavan käpy samanlailla kuin minulla. Lapsemme, he ovat ihania mutta joskus niin rasittavan rakkaita. Etenkin siinä vaiheessa kun koko kylämme kuulee kuinka olen tyhmä.
Tämän postauksen myötä toivotan teidän tervetulleeksi meidän matkallemme, jossa puhun suoraan ja kiertelemättä uusperhe elämästä. Miltä näyttää meidän matkamme uusperheenä, se selviää ajan kanssa.
Ida
Lue myös:
Vuosi sitten elokuussa
Nyt kun käsillä on tuore avoliitto ja takana lusikoiden laittaminen samaan laatikkoon, niin kurkataan miltä blogissa näytti vuosi sitten elokuussa? Vuosi sitten elokuussa perhe kokoonpano oli tuttu ja itse rakentama eli yhden vanhemman perhe, johon kuului minä ja kolme lastani sekä kissa. Nyt perhemuoto on suurentunut seitsemän henkiseksi perheeksi, jossa tallustaa kaksi mäyräkoiraa. Niin sitä voi vuodessa tapahtua isoja elämäntilanteen muutoksia ja tässä kun katson ulos ikkunasta, näen lehtien tippuvan puista. Vastahan meillä oli kesä ja helle, ja nyt jo syksyn ensi merkit rientää. Aika, se menee todella nopeasti ja ajan kuluessa mitä tahansa voi tapahtua. Pidemmittä höpinöittä, mitä tapahtui vuosi sitten elokuussa?
Vuosi sitten – luetuin postaus
”Suoraan sanottuna jännitin millaisista viesteistä Instagramin DM boksi täyttyisi ja jumatsuikka! Se täyttyi. Toinen toistaan ihanimmista viesteistä – kiitos. Luin jokaisen viestin ja vastasin jokaiseen, ajatuksella. Ajatuksella vastaaminen on tärkeää, sillä se, että kertoo tuntemattomalle omasta tilanteestaan ja laittaa viestiä, on äärimmäisen iso asia.”.
Vuosi sitten elokuussa annoin ensimmäisen haastatteluni ja olin, ja olen tästä todella ylpeä vieläkin. En marraskuussa 2020 uskonut, että ensimmäisen blogitekstin kirjoittaminen voisi viedä niin pitkälle, että saan ääneni aamukahvi pöydän äärelle. Aika siistiä mutta kiitollista.
toiseksi luetuin postaus oli
”Vielä päiväkoti-ikäisten lasten äitinä, en nähnyt lastenvaate maailman julmuutta. Sitä kuinka naistenosastojen muoti tyyleineen siirtyy yhä suuremmissa mittapuissa viereiselle lastenvaate osastolle. Siinä missä vielä päiväkodissa lapsi näytti lapselta ja juoksi hiukset takussa, nykyään lapsi näyttää mini versiolta aikuisesta. Mihin on hävinnyt lapsellinen lapsi, joka näyttää lapselta? Kysyn itseltäni ja kysyn myös teiltä.”.
Tämä postaus on tällä hetkellä ajankohtaista perheessämme, jossa yritetään ottaa vaikutteita ympäristöstä mutta todellisuudessa haluttaisiin olla vielä pieniä. On surullista miten minun lapsuudessani lapsi oli lapsi vielä alakoulussa mutta nykyään yhä pienemmät kulkevat niukoissa vaatteissa, meikattuna ja tekokynsissä. Mihin on hävinnyt lapsellinen lapsi, sitä mietin tänään(kin).
kolmanneksi luetuin postaus
Elokuussa 2021 suunnittelin hyvin tarkasti perheemme viikon ruokalistan, jossa luki päivittäiset viisi ateriaa. Aterioiden perässä luki, että mitä ruokaa silloin tarjoillaan. Se oli tosi näppärää ja helpotti arkea paljon. Aika pitkään tätä jaksoin mutta huomasin loppukeväästä, kesän lähestyttyä, että tapa alkoi hiipumaan. Nyt menen ruuan suhteen fiiliksen mukaan mutta sanomattakin on selvää, että suunnittelu nipistää taloutta ja säästää ruokahävikkiä.
neljänneksi luetuin postaus
”Elämäntilanteen heittäessä nurinkurin, sitä ei välttämättä ole resursseja miettiä, että mihin on oikeutettu ja millä saisi pidettyä talouden kasassa sekä mistä voisi saada arkeen apua. Mulla ainakin on joskus ollut sellainen vaihe missä olisi tarvinnut enemmän jeesiä taloudenhallinnan suhteen, neuvoja siitä millaiset ovat voisi olla mahdollisia. Niinpä mulle tuli mieleen kirjoittaa postaus siitä, että millaiset ovat yksinhuoltajan tuet niin taloudellisesti kuin käytännössä.”.
Elokuussa 2020 kirjoitin ensimmäisen talousaiheisen postauksen ja siitä se ajatus sitten lähti. Tykkään puhua rahasta ja siitä voisi mielestäni puhua enemmän.
viidenneksi luetuin postaus
”Suhteeni omaan vartalooni on viharakkautta. Nuorempana sairastin bulimiaa, joka aikuisiän kynnyksellä jäi taaksepäin eikä todellakaan pelkoa, että puhkeisi uudestaan. Mutta en ole koskaan tuntenut vartaloani täysin omakseni vaan omaan vartaloa kohtaan viha-rakkaussuhteen.”.
Sellaisia postauksia kirjoitin vuosi sitten ja jestas miten kiva oli jälleen palata ajassa taaksepäin, ja huomata millaisen matkan sitä vuodessa kulkee. Aikamoista.
Ida